Aina puhutaan kuinka uhmaikäiset vastaavat joka kysymykseen "EI", mutta oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka me vanhemmat itse viljelemme tuota E-sana:
"Eipä nyt sitä ja tätä", "Älä tee noin", "Ei noin saa sanoa" jne
Kirjoitin KaksPlus -lehden maaliskuun numeroon kolumnin siitä, kuinka tuo pieni sana kokee helposti inflaation, kun sitä huomaamattaan tulee käytäneeksi ihan liikaa. Esimerkiksi tyypillinen tilanne, että olet kieltänyt 2-vuotiaalta jonkun sotkua tuottavan asian vain koska et jaksaisi siivota jälkiä, ja seuraavassa hetkessä hän huutaa täyttä kurkkua vastalauseeksi. Silloin tulee mieleen, että se sotkun korjaaminen olisi kuitenkin pienempi paha, ja helposti myöntyykiin alkuperäiseen lapsen pyyntöön.
Toki on hyvä, että lapsi oppii neuvottelemaan, mutta pahoin pelkään, että tuollaisessa tilanteessa hän oppii pikemminkin, että kun tulee tarpeeksi paha olla, saa haluamansa. Ja sellaista en haluaisi lasteni oppivan ja kantavan läpi elämänsä!
Mutta, se ei todellakaan ole niin helppoa. Tämä muutaman viikon takainen kuva kertoo arjestamme ja ei-sanan vaikeudesta enemmän kuin tuhat sanaa...
Mites teillä, käytättekö ei-sanaa harkitusti ja aina alkuperäisessä kiellossanne pitäytyen? Vai käytättekö sitä tuskin lainkaan ja luotatte vapaaseen kasvatukseen tyyliin "kaikesta päätämme ja sovimme yhdessä"? Vai kuulutteko samaan porukkaan kuin minä, joka tuntee jatkuvasti olevansa kuin veitsen terällä tämän asian kanssa?
Meidän kuopuksella (pian 3v) on vahva EI-kausi. Saattaa olla, että vastaa IHAN kaikkeen "ei". Juuri eilen testasin tätä ja kyselin pitkät ritirimpsut: onko A:lla nälkä, oletko äidin kulta, haluatko leikkiä, tuletko syliin - kaikkiin oli vastaus tiukka EI. Samalla äänensävyllä jatkoin ja kysyin myös muiden kysymysten seassa: haluatko herkkua. Ensin tuli EI, mutta siten poika itsekin hämääntyi ja vähän nolostui. Tulihan sieltä sitten se JOOkin :D :D (Paha äiti, kun tällä lailla huvittelee lastensa kustannuksella :D )
VastaaPoistaMutta joo, musta tuntuu, että tämä vahva uhma ja ei-kausi on kuitenkin suht rajallinen ja lyhyt. En jaksa stressata siitä sanomisen muodosta, vaikka kiellon voikin toki sanoa eri tavoin ja sanavalinnoin. Mutta kun jotain kiellän, niin pysyn siinä. En halua opettaa, että kun lapsi tarpeeksi kauan jankuttaa ja mankuu, saakin haluamansa. Ei on ei, ja piste :) Melkoist jankutusta ja saman asian toistamistahan se on. Sata kertaa päivässä saa perustella saman asian uudestaan.
Onneksi aika usein toimii se, että kääntää lapsen huomion jonnekin muualle, alkaa vaikka kutittaa tai hassutella. (Aina tätä ei kyllä jaksa, vaan sitten äidiltä menee hermo...)
Tsemppiä pienen uhmiksen kanssa! :)
Vau, vilpitön ihailuni jämäkkyydestä! Ja mahtavaa käyttää huumoria kasvatuksen tukena! Mitä se haittaa jos välillä huvittelee :)
PoistaHermoja, kärsivällisyyttä. Ja rakkautta ja rajoja. Sitä se vaatii. Ja ripauksen huumoria ;)
Tsemppiä sinne myös, samassa veneessä ollaan!
Meidän 3-veellä on myös uhma pahimmillaan.. Välillä ei tarvita kuin yksi poikkipuoleinen sana niin on myrsky talossa. Koskaan ei tiedä, kuinka ja koska se taas puhkeaa. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että aina ei voi vain antaa periksi, vaikka helpommallahan siinä pääsisi.
VastaaPoistaVarsinaisesti nuoremman kanssa sana EI on vielä pysynyt aisoissa, mutta vilkkaamman 5-v. esikoisen kanssa joskus tuntuu, että sana EI on menettänyt merkityksensä ehkä liiallisen käytön vuoksi tai vanhempien johdonmukaisuudettomuuden takia. Tiedä häntä! Onneksi 5-veen kanssa pystyy kuitenkin jo keskustelemaan paremmin ja kertomaan syitä ja seurauksia ja vaikka ei viesti ehkä sillä hetkellä näytä tuottavan tulosta, niin pitemmän päälle huomaa, että on se viesti kuitenkin mennyt perille.. :)
Mömmeli, kuulostaapa NIIN tutulta! "Myrsky talossa", juuri sellainen meilläkin käy!
PoistaMutta toisaalta, ehkä me kuitenkin onnistumme kasvatuksessa ihan hyvin ;) Sillai rennosti kun osais olla, suurimman osan ajasta!
Iloa ja valoa perheenne kevääseen!
Ei-sana on ihana! Silloin kun lapset oli pieniä ja uhmaikäisiä, niin huh - se oli kamala sana. Kaikki oli ei-ei-ei ja äidiltä paloi käämit. Nyt kun lapset ovat murrosikäisiä; yksi tulossa murrosikään, yksi keskellä sitä ja vanhin jo voiton puolella, niin en voi äitinä muuta toivoa kuin kädet kyynerpäitä myöten ristissä, että nämä osaisivat sanoa EI! Maailmassa on niin paljon pahaa ja nuoria voi houkutella niin moneen järjettömään menoon. On huumeita ja päihteitä ja huonoja porukoita ja rikollisuutta ja kaverien vaikutus on kova. Kunpa omat nuoret osaisivat seisoa jämäköinä ja pitää päänsä ja sanoa ei, kun joku houkuttelee huonoille teille. Uskon, että se lapsena harjoiteltu ei-sana opettaa jotain tärkeää tulevaisuutta varten!
VastaaPoista