Sano se

Entä jos se hyvä ja kaunis (joskin kenties vähän epätavallinen, hassu ja rohkea) mitä mieleesi juolahtaa sanoa, mutta nielaiset viime hetkellä, olisikin ollut juuri se mitä edessäsi oleva ihminen olisi tarvinnut kuulla juuri sillä hetkellä?

Entä jos sanoisit sen ja sillä muuttaisit sen ihmisen päivän?
Entä jos sillä mitä sanoit, käynnistyisi jotain uutta tämän ihmisen koko elämässä? Entä jos hänen elämänsä saisikin aivan uuden suunnan siitä mitä sanoit?

Entä jos sanomisellasi vaikuttaisit suoraan tai epäsuorasti myös monen muun ihmisen elämään positiivisesti?

Sano se. Ei ole väliä saatko koskaan tietää. Luota vain.

Kylymä ilima

Vaikka kuinka olisi lappilaiset geenit niin paleleehan se, kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Mieluiten sitä pysyttelisi pirtissä. Autotkin sippaavat, vaikka täkäläiset eivät mitä tahansa rimpuloita huolikaan kulkuvälineeksi -sattuneesta syystä. Varastossa säilytyksessä olevat kylmät juomat täytyy tuoda jääkaappiin lämpenemään ennen kuin ne voi juoda. Jos ulos uskaltaa, tunkeutuu kylmä niin syvälle jäseniin, että ne sulavat kunnolla vasta vartin saunomisen jälkeen.

On se karu maa.

Mutta niin kaunis. Ja rakas.

Tänäänkin näin tuhansia timantteja kimaltelevan auringonvalossa ilmassa ja puiden oksilla.

Timantit on ikuisia.

Rovaniemen lentokentän porot.

Ihan oikeat porot.

Tarjosin niille kylmää juomaa kun sattui olemaan mukana :-D

Kuuntelemisen ihme

Mitä oikein teet niissä valmennuksissasi ja työnohjauksissasi, minulta usein kysytään. Neuvotko ihmisiä, miten heidän kannattaisi työnsä tehdä? En. En varmaankaan edes osaisi.

Mitä sitten teen? 70%:sti kuuntelen. Muistelepa sellaista hetkeä, kun joku kuunteli sinua niin, että ihan oikeasti tunsit olevasi tärkeä ja arvostettu. Kuuntelijalla ei ollut ennakkoon mietittyjä ratkaisuja asioihisi, hän ei tarjonnut omia kokemuksiaan tai vastauksia kysymyksiin, joihin ei ole yhtä oikeata vastausta. Hän kuunteli ja kiinnostui sinusta.  Miten elpyneeltä sellaisen kokemuksen jälkeen tuntuukaan! Ja se on nykyään valitettavan harvinaista.

Olen huomannut, että ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat ennen kaikkea sitä, että heitä kuunneltaisiin. Sitä, että joku aidosti kiinnostuisi siitä, mitä heille kuuluu ja miten he asiat kokevat.

Varsinkin yritysmaailmassa mennään niin lujaa, että muutosten tullen ei ole aikaa pysähtyä, "jäädä tuleen makaamaan", vaan muutokset hoidetaan powerpoint-sulkeisilla ja sitten luotetaan, että "täällä on töissä aikuisia, ammattitaitoisia ihmisiä". Kehityskeskusteluissa käydään läpi tavoitteita ja mittareita, esimiehillä ei ole aikaa eikä velvollisuutta tarjota "psykologin palveluja". Tämä nyt vähän kärjistettynä.

Niinpä niin. Samanaikaisesti epämääräinen "työpahoinvointi" leviää ruton lailla, eikä siihen auta edes avautuminen firman pikkujouluissa. Kaikki on päällisin puolin ihan hyvin, mutta silti tuntuu pahalta. Pitkään jatkuessa tämä johtaa sairauslomiin ja työpaikan vaihtoihin. Perusongelma vain ei tule niillä ratkaistuksi.

Vasta, kun ihminen on tullut kuulluksi, on hän valmis ottamaan vastaan neuvoja ja ohjeita. . Ilman luottamusta, hyvätkin vinkit ja toimintaohjeet kaikuvat kuin kuuroille korville - tai jos niitä noudatetaan, niin vastahakoisesti ja ilman henkilökohtaista sitoutumista. Luottamus syntyy yhteyden kautta, ja aitoa yhteyttä voi olla ilman että ihminen tuntee että häntä on kuunneltu ja häntä arvostetaan.

Kuulluksi tuleminen vie aikaa. Se voi olla joko tosi kauan tai yllättävän vähän aikaa. Mutta pointti on, että kuulluksi tulija itse määrittelee, milloin häntä on kuultu tarpeeksi. Ei pomo. Ei valmentaja. Ei kvartteri. Ei kello.

Valmennuksissani en voi muuttaa pysyvästi yhtään työtapaa tai saada aikaan asennemuutoksia, ellei ihminen itse halua niitä. Ja usein se edellyttää, että häntä kuunnellaan ensin. 

Ja muuten: On hätkähdyttävää nähdä kerta toisensa jälkeen, mitä tuloksia voi saada aikaan pelkällä kuuntelulla! Lukot aukeavat ja ihmiset helpottuvat silmin nähden. Voi olla jopa että "ongelma" häviää kuin itsestään!

Lapset ovat loistavia kuuntelun opettajia!

I'm back!

Vähän talvisempi kuva tälle sivulle, kun ennestään näkyi vain kukkasia ja keskiyön aurinko! Kuva on tältä vuodelta, paikasta missä todellakin on lunta ja missä minulla oli ilo viettää joulua :)

Mistä alkaisin…
Totaalinen tauko, pysähdys, hengähdys näistä blogikirjoituksista on kestänyt useita kuukausia. Vain muutamia Facebook-päivityksiä olen silloin tällöin laitellut.

Mitä siitä kertoisin...
Tuli kaikkea. Kaikkea sellaistakin mistä en halunnut kertoa julkisesti. Niinpä en oikein enää tiennyt mistä olisin kirjoittanut ja päätin olla kirjoittamatta mitään. Olisihan se kirjoittaminen ja sosiaalisessa mediassa näkyminen tukenut alkavaa liiketoimintaani valmentajana, jos sen olisi fiksusti tehnyt. Mutta valitsin toisin. En vain kirjoittanut. En edes usko että kirjoittaminen siinä mielentilassa olisi edes välttämättä johtanut mihinkään kovin hyvään. Olisin kenties menettänyt kaikki viimeisetkin lukijani, hehheh!

Mitä ei voi tehdä ilolla ja täydellä sydämellä, kannattaako sitä tehdä lainkaan?

No nyt olen valinnut tulla takaisin ja jatkaa elämäntyötäni Kirjoittajana. Kiitos teille rakkaat blogiystävät ja lukijani, jotka olette jaksaneet odottaa paluutani.  Lämpimästi tervetuloa myös uudet lukijat! Päivitin jo vähän noita ylänavinappien sisältöä, niistä pääsette kärryille mistä tässä blogissa on kysymys.

Blogin uudet linjaukset selvinnevät piakkoin. Heh, en taida vielä itsekään tietää niitä. Mutta ei se mitään: Nyt seurataan ilon flow:ta!

Mitä erinomaisinta Vuoden 2014 alkua juuri Sinulle!

.

Äkäinen kukkakauppias

Menin eilen kukkakauppaan ostamaan kesäkukkia ruukkuihin laitettavaksi.

Pieni kioski näytti suljetulta mutta menin silti sisään. Kysyin, eihän kauppa ole jo mennyt kiinni?

Pieni, iäkäs rouva vastasi kiukkuisella äänellä: "No pitäisinhän auki jos asiakkaita tulisi!"

Minä siihen, että no voi,  varmaankaan ihmisillä ei ole vielä lomat alkaneet, ja siksi päivällä heitä on vähemmän liikkeellä. Kauppias totesi että kylläpä naapurikaupasta äskenkin joku kantoi kolme isoa pussillista kukkia.

Ja sitä rataa keskustelu eteni. Kukat olivat tarjouksessa "koska eihän näitä kukaan muuten näytä ostavan" ja  kun kysyin, mitä lajia tämä kukka on, niin vastaus oli "no näethän että se on näitten daalioitten laatikossa, sitä samaahan se on kuin tuo toinenkin".

Moni olisi varmaan kävellyt ulos kaupasta jo hänen ensimmäisen lauseensa jälkeen, enkä yhtään ihmettelisi!

Kävin mielessäni keskustelun lähteäkö parempaan kauppaan vai jäädä - ja sydämeni ääni voitti. Päätin yrittää tuoda vähän iloa tälle katkeralle ihmiselle, ja kävin hakemassa tyttöseni autosta ja rahaa automaatista. Ostin pari kassillista kukkia: erivärisiä daalioita, markettaa ja pientä sinistä kukkaa. Kaikki hänen negatiiviset lauseensa koetin ottaa vastaan ja antaa toivoa paremmasta, tyyliin:
Kauppias: "Olen istunut aamukahdeksasta ja turhaan, ei täällä ketään käy""
Minä: "No varmasti on ollut pitkä päivä! Ehkäpä huomenna on parempi sää ja ihmisiä enemmän liikkeellä jo aamusta."

Ostin vielä yhden extrakukan maksaakseni ostokset tasarahalla ja toivotin hänelle iloista illan jatkoa.

On päivän selvää, miksi hänen kaupassaan ei käy asiakkaita: se ei johdu säästä tai ihmisten työajoista, eikä siitä, että hänen kukkansa olisivat huonompia kuin naapurin. Se johtuu negatiivisuudesta, joka hänen persoonastaan säteilee kymmenien metrien päähän kioskista.

Toivon sydämestäni, että minun vierailuni kukkakaupassa (päivän ainoa?) ja ostokseni sekä pienten tyttöjeni kukkia ihastelevat sanat katkaisivat hänen negatiivisuuden kierteensä edes hetkeksi. Ja että tänään kauppa käy paremmin!

Keskiyön aurinko

"Your dreams don't work unless you do"

Jos haluaa saada erilaisia tuloksia kuin ennen, on tehtävä eri tavalla kuin  ennen. Joskus on tehtävä hullultakin vaikuttavia juttuja. Usein ne saattavat vaikuttaa lähipiirin mielestä tai vähän omastakin mielestä jopa päättömiltä.

Itse piipahdin viikonloppuna Lapissa - tehdäkseni tiettyjä asioita eri tavalla kuin ennen. Mitään uutta ei saa jos ei yritä vähän tulla omalta mukavuusalueelta ja kokeilla eri tapoja olla ja elää.Välittömiä tuloksia ei aina ole heti näköpiirissä ja silloin kysytään uskoa omaan unelmaan - tai edes toivoa siitä.

Palkkioksi pitkän matkan vaivasta sain keskiyön auringon. Varmaankin pidemmällä aikavälillä muitakin palkintoja seuraa, mutta sanoisin, että jo pelkästään yllä olevassa kuvassa olevan muiston takia - kannatti mennä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Kuoppa

Terveiset vaan "kuopankaivuulomalta"! Selitän mitä tarkoitan:

Silloin, kun rakennetaan taloa, niin aluksi visioidaan. Mietitään millainen pohjaratkaisu, materiaalit, piha. Näkeepä joku jo siinä vaiheessa mielessään sisustuksenkin ja jopa verhojen tarkan sävyn. Onko talo suuri vai pieni? Ketä siellä asuu? Millainen tunnelma on? Piirrustuksista ja suunnitelmista tulee hyvinkin tarkat ja fiksua on käyttää ammattiapua parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

Visioinnin jälkeen aloitetaan hommat. Ja mistä se alkaa? No, katsotaan paikka. Ja sitten: kaivetaan iso kuoppa! Vasta, kun kuoppa on sopivan kokoinen ja passelin syvä, alkaa perustustyöt, ja sen jälkeen seurataan piirrustuksia ja suunnitelmia kunnes talo on valmis.

No, jos minun unelmieni yritys olisi tuo talo, niin olen viimeiset kuukaudet kaivanut sitä suurta kuoppaa. Minulla on järkyttävän isot unelmat ja hyvinkin tarkat visiot siitä mitä haluan. Mutta toteutus ei tule hetkessä eikä lopputulosta voi esitelllä ennen aikojaan. Olen ollut tiukasti keskittynyt "kuopan kaivuupuuhiin" viimeiset kolme kuukautta, ja varmaan vielä  seuraavatkin kolme kesäkuukautta ainakin. Suunnittelua, kouluttautumista, bisneksen pohjatöitä, keskusteluja lukuisten ihmisten kanssa...

Jonkin verran bisnestäkin on toki tullut: minulla on jo muutama työnohjausasiakas ja lisäksi olen kirjoittanut lehtijuttuja. Ja alkukesästä olisi tarkoitus julkaista ensimmäinen versio yrityksen webbisivusta!

En aikonut missään nimessä lopettaa bloggausta kokonaan, kuinka voisinkaan! Mutta nyt on niin isot muutokset käynnissä, että halusin pitää pienen tauon ja miettiä uudestaan myös bloggaamistani. Ilon vuosi on ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas kanava muutokseni tiellä tähän asti. Nyt mietin vain, mihin suuntaan kehittäisin blogia: jatkaako kenties samaa ilon teemaa? Vai: keskittyäkö enemmän yrittäjyyteen tai valmentamiseen? Vai: tehdäkö tästä enemmän tietolähde, josta asiakkaani saisivat ammentaa materiaalia? Vai: etsiäkö ihan uusi näkökulma ja perustaa kokonaan uusi blogi?

Toiseksi, koska nyt (tai ainakin tosi pian) teen päätyökseni valmennusta ihmisten kanssa, olen myös halunnut miettiä, mitä asioita itsestäni kerron julkisesti omalla nimelläni. Se on vähän kaksiteräinen miekka: toisaalta se, että potentiaaliset asiakkaat saavat tutustua minuun ja ajatuksiini blogin kautta on tietenkin hyvä asia, sillä se voi lisätä kiinnostusta ja halua tehdä kanssani yhteistyötä. Toisaalta, olisi sääli jos joku jättäisi pyytämättä tarjousta minulta vain sen takia, ettei tykännyt viimeisestä postauksestani, syystä tai toisesta!

Kiitos kaikille teille jotka olette kirjoitustauostani huolimatta vierailleet sivullani! Ovatpa jotkut jopa tunnustaneet ikävöivänsä minua ja kirjoituksiani, miten ihanaa tietää!


PS. A jos luet tätä, kiitos sinulle tuosta kuoppavertauksesta *sydän*