maanantai 20. elokuuta 2012

Työnjako universumin kanssa



Lähde: Vastaisku ankeudelle -blogin FB-sivu
Edelliseen postaukseeni viitaten, se vaan on niin, että kun on suorittaja, niin on suorittaja, vaikka voissa paistaisi. Vaikka kuinka yrittää opetella toisenlaisia toimintatapoja, niin stressitilassa vanhat tavat pukkaavat läpi vaikka väkisin. Ihan samahan se on lohtusyöjillä, alkoholisteilla, himoliikkujilla, peliaddikteilla. Mulla on tämä, että kun olen stressaantunut, niin "suoritusvaihde" menee automaattisesti päälle. Onhan siitä hyötyäkin, toki. Tuleepahan tehtyä asioita edes jollain tavalla (vaikka olenkin sitä mieltä nykyisin, että ilon kautta tulee loppupeleissä parempaa jälkeä). Mutta stressistä ja huolista ei kyllä ole mitään hyötyä.

Joka tapauksessa, edellinen postaukseni ja siitä välittynyt suorittamispaine olivat seurausta stressitilasta, jossa olen viime aikoina ollut, ja joka kulminoitui siihen, että halusin lapselleni  täydelliset, omien korkeiden kriteerieni mukaiset juhlat.

Juhlien jälkeen, kun pöly oli vähän laskeutunut, avasin Esther ja Jerry Hicksin kirjan Pyydä niin saat. Ja kas, sieltähän tulikin "sattumalta" juuri minulle ja tähän tilanteeseen sopiva menetelmä kehittää ajattelua positiivisempaan ja rennompaan suuntaan. Kateliina-menetelmä, s. 242.

Silloin, kun on huolia ja liikaa tekemistä,voi saada oloaan paremmaksi ikään kuin tekemällä työnjaon universumin kanssa. Siten, että ottaa kaikesta siitä, mitä on "todo" -listalla ne 3-5 mieluisinta ja kirjoittaa ne paperin vasemmalle puolelle. Siinä on ne tehtävät, jotka itse on tarkoitus tehdä. Sen jälkeen listataan paperin oikealle puolelle ne kaikki loput - ja jätetään ne sitten universumin huoleksi. Seurauksena on huolien väheneminen ja hyvän energian lisääntyminen.


Kokeilin menetelmää eilen, sunnuntaina. Vasemmalle puolelle tuli:
- lue päivän lehti
- kerää mustikoita
- kirjoita blogikirjoitus
(- käy lenkillä)

Oikealle puolelle tuli muunmuassa:
- hanki blogille lisää lukijoita
- viimeistele artikkeli
- aloita sisustusremontti

No, arvatkaa miten kävi?

Omalta listalta tuli tehtyä kaikki muut paitsi blogikirjoitus.
Oikealta puolelta moni asia on saanut yllättävää tuulta purjeisiin. Ainakin huomasin tänään Ilon hetki -blogin olevan nyt vähän paremmin näkyvillä Kotilääkärin sivustolla ja uusia lukijoita virtaa fb:henkin tasaiseen tahtiin! Kiitos ja lisää :) Sisustusprojektini yksi osa-alue on turhasta tavarasta luopuminen, ja yks kaks äitini tuli luokseni kädessään kasa vanhoja liinoja ja tarjoutui viemään ne pois. Pieniä asioita, mutta niistä tulee hyvä mieli. 
 
Universumi viestii minulle: "Ollos huoleti, homma on hanskassa, odotahan vaan kun näet mitä vielä tuleman pitää. Hoida sinä vaan tuo vasen puoli, eikä se ole edes niin päivän päälle. Relaa vähän :) "

Universumi hoitaa oman osuutensa, ja minulle jää vain pieni osa. Voin keskittyä siihen, mitä todella haluan. Ehkäpä nyt menen siis saunaan ja sitten nukkumaan :)

Kun antaa universumin hoitaa to do-listan ikävät hommat, voi itse keskittyä siihe, mitä todella osaa ja haluaa tehdä! Kuten maalaamiseen :)

4 kommenttia:

  1. Munkin piti mennä nukkumaan, heh.

    Mutta siis ihana postaus. Ja kiitos vinkistä, vaikka itsekin olen kirjan lukenut, en tuota muistanut. Otan sen käyttöön... heti huomenna!

    Kauniita unia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenny, itse palaan tuohon kirjaan aina uudelleen ja uudelleen. Siinä on loistavia vinkkejä "leikkeihin", jotka opettavat muuttamaan omaa ajattelua.
      Ja joo, illat usein vähän venähtävät...

      Poista
  2. Hei!
    Muistaakseni olen sivuillesi joskus kerran aiemminkin eksynyt, mutta nyt liityin lukijoihisi, joten yksi tuli taas lisää:) Tuosta kirjasta en tiedäkään mitään, joten se tuli nyt juuri hankintalistalle.

    Ihanaista elokuun viimeistä viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leenuliini, ja kiitos että tulit lukijakseni, lämpimästi tervetuloa :)
      Pyydä niin saat on loistava kirja, joka selittää vetovoiman lakia hyvin kauniisti. Olen siitä bloggailut aiemminkin, taidankin tagata kaikki siihen liittyvät postaukset.

      Samoin ihanaa sunnuntaipäivää sinulle!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)