Kahden lapsen, kahden koiran ja omien vanhempien kanssa autolla matkaaminen kuta kuinkin Suomen halki pituussuunnassa vaatii kuntoa ja kärsivällisyyttä. Vai vaatiiko? Ehkä se vaatiikin vain asennetta ja kykyä ottaa hetkestä irti se, mikä on milloinkin otettavissa.
Minä sain rauhassa räplätä kameraa ja miettiä aukkoa ja sulkijanopeuksia ja kultaista leikkausta. Ja muutkin pärjäsivät yllättävän hyvin:
Toiset kutoivat:
Toiset piirsivät:
Välillä syötiin tietenkin pääsiäismunia:
Perille päästyämme oli mahtavaa saada nukkua kerrankin pitkään kun isovanhemmat ottivat ystävällisesti "aamuvuoron" lasten kanssa. Vaikka aamulla haukkui koira ja puhelin soi, ei se haitannut. Jotenkin sitä lomalla ei stressaa mistään. Koiran haukkuessa ajattelin, että eipä se haittaa, täällä siitä ei sentään kukaan naapuri häiriinny eikä tilanne vaadi minulta toimenpiteitä. Puhelimen soidessa kahdeksalta ajattelin, että onpas mahtavaa kun saan vielä sen jälkeen jatkaa unia.
Pirteän positiivista pääsiäisviikkoa, rakkaat lukijat!
Hyvä, että pääsitte turvallisesti perille ja ilmeisesti vielä hermotkin kasassa! Onnittelut siitä!
VastaaPoistaMulla on ollut positiivisuus kateissa jo koko viikon... Mistähän mä löytäisin sen taas? Liekö ilmassa jotakin keväistä epätoivoa.
Hannerika, onneksi nyt on kuitenkin vasta tiistai, kyllä se viikko ehtii tästä vielä parantua ;) Hetki kerrallaan vaan, koita ajatella se vähän parempi ajatus! Unohda epätoivo, se ei ainakaan johda minnekään...
PoistaIhanaa lomaa koko perheelle! Ja täytyy sanoa, että sulla on ihan loistava LOMA-ASENNE!
VastaaPoistaThanks Elisa! Jotkut sanovat, että asenne ratkaisee, aina :)
Poista