Kävin lomalla paikassa, jossa sanotaan Afrikan ja Etelä-Amerikan mantereiden olleen kiinni toisissaan. Ajatella, että 20 miljoonaa vuotta sitten siitä paikasta pääsi kävellen Afrikkaan, mutta sen jälkeen alkoi prosessi, jonka vuoksi välissä on nykyään valtameri ja 10000 kilometriä. Búzios, tuo ihana lomakohteemme, oli liittymä- ja irtoamiskohta mantereiden välillä.
Paikka on kallioinen ja rosoinen. Voin suorastaan kuvitella, kuinka tästä irtosi manner selittämättömän suurella voimalla. Afrikka sanoi Amerikalle, että on aika lähteä elämään omaa elämää ja ottaa suuri askel kohti tuntematonta. Että oli kiva olla kimpassa ja varmasti jatkossakin on paljon yhteistä kasvistoa ja eläimistöä. Eivätpä aavistaneet nuo "kaverukset" erotessaan, että miljoonien vuosien kuluttua mantereiden ihmiset jälleen kohtaisivat.
Ei tuo prosessi tietenkään tapahtunut päivässä, vaan satojen ja tuhansien vuosien aikana. Mannerlaatat työntyivät vähitellen erilleen ja pikkuhiljaa selvisi, mitkä kalliot kuuluvat Afrikalle, mitkä Amerikalle. Välissä alkoi virrata vesi. Tuossa paikassa on edelleen todella voimakkaat merivirtaukset, ikään kuin muistutuksena eron kipeydestä. Vaikka prosessi oli hidas, on varmasti ollut kerran hetki, jolloin voitiin sanoa, että nyt se oli tapahtunut: kaksi erillistä mannerta oli syntynyt.
Vaikkakaan ei tietenkään tuhansia vuosia, vievät oman elämän muutosprosessitkin aikaa. Joskus tuo muutosaika voi tuntua tuskalliselta, koska sisimmässään tietää, että vanhaan ei ole enää paluuta, mutta uudestakaan ei ole vielä mitään varmuutta. Jonain päivänä on kuitenkin oltava se hetki, jolloin muutoksen voidaan sanoa tapahtuneen. Hetki, jolloin mannerlaatat on revitty erilleen toisistaan, ja väliin jää valtameri.
"Niin kuin kaksi mannerta joita meri erottaa, katselemme toisiamme horisontin taa"
(Aulikki Oksanen/Emma Salokoski)
Huikea paikka! Kohti uusia tuulia siis maltilla :-)
VastaaPoista