Kultainen leikkaus ja oikeassa ollut intuitio

Olin tänään Timo Utterströmin valokuvauskurssilla.

Sain tiedon kurssista monen yhteensattuman ansiosta ja intuitioni sanoi, että se olisi minulle oikea paikka. Näin vain kuului olla, että menisin sinne. Se tuntui aivan yhtä luonnolliselta, kuin yksi kurssin aiheista, nimittäin kultainen leikkaus.

Kultainen leikkaukseen perustuu ihmisen silmää luonnollisesti miellyttävä sommittelu.Wikipedian mukaan kultainen leikkaus tai suhde saadaan

kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Kultainen suhde on tällöin pidemmän ja lyhyemmän jako-osan pituuksien suhde, noin 1 : 0,618 tai 1,618 : 1

Tämän suhteen mukaista sommittelua esiintyy myös luonnossa mitä moninaisimmissa yhteyksissä, kuten kotiloiden spiraaleissa ja vaikkapa vartalon mittasuhteissa. Sen pohjalta voikin päättää, mihin kohtaan kuvaa kannattaa sijoittaa sen pääkohde, sillä sinne katse hakeutuu luontevimmin. Tätä tietoa ovat hyödyntäneet suuret ja pienemmätkin taiteilijat kautta vuosisatojen ja sama suhde löytyy myös esimerkiksi matematiikasta: Fibonacchin lukujonossa esiintyy tuo sama suhdeluku.

Ja kun kurssilla katselimme kuvia kultaisen leikkauksen näkökulmasta, niin asia alkoi tuntua päivänselvältä. Joissakin kuvissa vain kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Ja juuri noissa kuvissa yleensä toteutui (muiden hyvien asioiden ohella) kultainen leikkaus. Uskomatonta, samalla kertaa luonnollista ja ihmeellistä!

Opin kurssilla myös paljon muuta minulle uutta valokuvauksen tekniikasta ja sommittelusta, joten ehkäpä luvassa on blogiinkin parempia kuvia ;-) Kurssilla saimme maistaa Timon uskomattoman hyvää "Parempien kuvien pirtelöä" ja Jutan herkullista raakasuklaata. Kuin ihmeen kautta näillä eväillä nälkä pysyi poissa koko iltapäivän.

Meitä oli kokoontunut paikalle yllättävän samanhenkisiä ihmisiä. Taukojen aikana kävimme mielenkiintoisia keskusteluja mm. luovuudesta ja elämänmuutoksesta Jutan,  Katjan ja monen muun kurssilaisen kanssa.

Kyllä, ilman epäilyksen häivääkään, intuitioni ohjasi minua oikein tänään. Kiitos Timo, ja kiitos kaikki  kurssilla olleet!

Olinkin miettinyt, miksi silmääni miellyttää tämä kuva. No kas, siinähän on "Ilo" kultaisessa leikkauksessa. Ilmankos ;-)

Kaamoksentappomuffinssit

Hurraa, Ilon vuosi ylpeänä esittää! Se on kuulkaa tässä, ensimmäinen ihan oma vähähiilihydraattinen leivontareseptini on nyt valmis julkaistavaksi. Olen sitä kehitellyt viime viikkojen aikana Facebookissa toteuttamani muffinssiäänestyksen pohjalta, jossa parhaiten pärjäsi suklaamuffinssi.

Oli myös mukavaa saada resepti valmiiksi yhden aivan erityisen juhlapäivän alla. Nimesin nämä muffinssit tuon juhlan mukaisesti kaamoksentappomuffinsseiksi. Vein niitä siis tuliaisiksi ystävieni luokse "kaamoksentappojuhliin". Nämä juhlat ovat 20 vuotta vanha perinne, ja ne pidetään aina kevään korvilla antamaan viimeinen isku talvelle ja kaamokselle. Perinteet elävät ja vuosien varrelle on mahtunut monenlaista rituaalia aina säkkituolimäenlaskusta tunteja kestäviin "iskelmälaulumaratoneihin" ja salsatanssikursseihin. Tämän kertaiset juhlat eivät ehkä olleet sieltä villeimmästä päästä, mutta söimme, joimme ja lauloimme silti hyvin. Kaamos pois - tervetuloa kevät! Ja kiitos vielä kerran asianosaisille <3!

Muffinssireseptissä lähdin ensin tavoittelemaan sopivaa rakennetta, mikä löytyikin aika nopeasti. Makua olen säätänyt useaan otteeseen, halusin sen olevan tarpeeksi muttei liian makea ja suklainen. Sitten piti löytää siihen vielä se "jokin" juttu, kokeilin mm. suklaapaloja, mutta mantelirouhe toimii erinomaisesti tuoden myös rakenteeseen hauskan rapsakkuuden.

Kuorrute oli maistajille yllätys, sillä tuonnäköisestä kuorrutteesta odottaisi yleensä jotain supermakeaa. Se onkin vähän suolainen, mutta kivan vaniljainen täydennys suklaaiseen leivonnaiseen.

Toivottavasti tykkäätte! Jos kokeilette, tulkaa ihmeessä kertomaan miten onnistui :)

Kaamoksentappomuffinssit

n. 12 kpl

Ainekset:

1,75 dl Karppisokeria

0,5 tl aitoa vaniljaa

2 tl Canderella stevia-jauhetta

100 g voita

4 munaa

100 g Philadelphia-juustoa

0,5 dl BakePro-leivontaproteiinia

0,5 dl kookosjauhoja

0,5 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

0,5 dl mantelirouhetta

Kuorrute:

200 g  Philadelphia-juustoa

1 tl aitoa vaniljaa

1,5 tl Canderella stevia-jauhetta

Vaiheet:

1. Vatkaa Karppisokeri, vanilja ja stevia voin kanssa vaahdoksi

2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten

3. Sekoita joukkoon Philadelphia-juusto

4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne taikinan joukkoon

5. Kääntele lopuksi mukaan mantelirouhe

6. Laita muffinssipellille paperiset vuoat ja annostele taikina vuokiin

7. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

8.  Anna muffinssien jäähtyä

9. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja lusikoi muffinssien päälle

(10. Voit halutessasi vielä koristella muffinssin esim. tuoreella mansikalla)

Arkipäivän draamaa ja kuinka siitä selvitään

Voi ei! Vain vilkaisu sohvalle, jossa koiramme pureskelee jotain jolla on jalat ja tiedän, että nyt laitetaan koetukselle pienen ihmisen draaman sietokyky ja äidin kyky kääntää se parhain päin.

Niin! Darja-koira oli pureskellut vauva-nuken käden. Sofian naama vääntyy tuskaiseen itkuun. Selitä siinä 1-vuotiaalle, että se on vain nukke, eikä sitä satu, ja meillä on lisää nukkeja.

Voi itkua ja parkua. Sofia ei anna äidin laittaa ruokaa, vaan haluaa koko ajan syliin. Hän osoittelee käsipuolta nukkea ja selittää: "Daija, Daija", eikä halua edes koskea nukkea.

Jollakin on "vähän" syyllinen olo:

Mitä keksii äiti lohduttaakseen pienen suurta surua? Yllä jo mainittu järkeily kun ei 1-vuotiaalle tepsi sitten millään. Toimisikohan vähän paremman ajatuksen tekniikka? Kokeillaan:

Suru on suuri. Mikä tuntuisi paremmalta? Yhdessä itkeminen.
Äidin sylissä itkeminenkään ei tunnu kivalta kun se nukke on tuossa. Mikä neuvoksi? Siirretään se kauemmaksi meistä.
Tuolla se nyt makaa pianon päällä, ahdistaa katsoa sitä. Ei katsota sitä.
Tuossa on syyllinen, harmittaa kovasti kun se meni tekemään moista. Se on vain hassu koira. Mennääkö silittämään sitä?
Sen lähellä on lisää leluja, otetaan ne pois niin se ei ota niitäkin! Hei näillähän onkin kiva leikkiä!

Enää ei tunnukaan ihan yhtä pahalta!

Näinköhän tämä tekniikka toimisi aikuisenkin arjen pikku draamoissa, joiden vakavuustaso ei oikeasti juurikaan poikkea tästä "koira söi nuken käden"-draamasta? Yrittämättä analysoida ja järkeillä (tyyliin: eihän tämä niin vakavaa ole, eihän nyt tästä pidä välittää jne), yrittäisi valita vain vähän paremmalta tuntuvan ajatuksen. Ja sen jälkeen taas toisen, joka tuntuisi vielä vähän paremmalta. Hmm.

Haahuilija

Sunnuntaiaamuna mieheni yllätti minut tuijoittelemasta ikkunasta ulos. Hän kuulemma tarkkaili tilannetta parin minuutin ajan ja olin vain siinä eikä mitään tapahtunut. Sitten hän pyysi minua lopettamaan "haahuilun" ja laittamaan ruokaa perheelle. "Kyllä, kyllä..."

Uskomatonta. Tällaista ei ole varmaan koskaan ennen tapahtunut. Minua ei ole varmaan koskaan ennen voinut oikein kuvata sanalla "haahuilija". Olen suorittaja ja tehomimmi. Ja joo, joskus huolimaton, kärsimätön ja hätäinen. Myös laiska silloin tällöin. Mutta "haahuilu"- siis jokin sellainen tarkoitukseton oleilu ja ajantajun kadottaminen - se on uutuus minulle!

Toimittaja Jani Kaaro kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin Seiniin tuijottelun jalo taito.
Artikkelissa kerrotaan, kuinka aivomme itse asiassa oppivat ja tekevät tärkeää luovaa työtä silloin, kun emme tee "mitään". Suuret ideat ja ajatukset syntyvätkin ilman otsaryppyjä, ikään kuin itsestään aivojen syvärakenteiden saadessa työskentelyrauhan. Näennäisellä tehokkuudella puolestaan ei ole mitään tekemistä nerouden kanssa, sillä se vain johdattaa kaavamaiseen ajatteluun.  Suuri filosofi ja ajattelija Immanuel Kantkin teki suuren osan ajatustyöstään pitkillä kävelyretkillään.

Me tarvitsisimme aikaa tuijotella seiniin, aikaa tarkkailla, aikaa hukkua kysymykseen, aikaa eksyä ongelmaan, aikaa kokeilla vikateitä, ja aikaa olla nielaisematta ensimmäistä vastausta ja jatkaa etsimistä. Tarvitsisimme aikaa olla ajattelematta ja aikaa antaa ajatusten nousta itsestään esiin.

Niinpä niin. Lisää haahuilua! Koteihin ja työpaikoille!

Yritin löytää tähän kuvan, jossa haahulisin edes vähän. Sellaista ei löytynyt, mutta tässä viime kesän otoksessa sentään tuijoittelen näköalatornista järvimaisemaa hetken ajan.

"Carrie Bradshaw" tuli keittiöön

"Tee minusta Carrie Bradshaw", sanoin  Mariannen Salongin Helenalle.

Aika epäreilu pyyntö :-P Hän teki kuitenkin parhaansa ja olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Jälleen.

Myös pienet tyttöni olivat innoissaan lopputuloksesta!

Valitettavasti kiharat lähtevät kyllä pesussa pois, eikä minulla toistaiseksi ole varaa palkata Helenaa stailaamaan minua joka aamu.

Kampaajalla käynti tuo hetkeksi luksuksen naisen arkeen. Taustalla olevat tiskit odottakoon vielä vähän! Onkohan miehillä jokin vastaava hyvinvointirituaali?

Aamutunnelmia

Sunnuntaiaamu. "Onko nyt viikonloppu?" kysyy 3-vuotias. On. Köllöttelemme kaikki neljä sängyssä ja katsomme iPadin Youtubesta niitä videoita, joita 1-vuotias haluaa. Kaapo. Muumi. Frontside Ollie.

Eilisiltaiset pyykit ovat vielä koneessa, mutta aurinko paistaa sisään ikkunasta voimallisesti. Vesilasi kaatui lastenhuoneen lattialle, mutta kahvi maistuu hyvälle. Kämppä on aivan sekaisin, mutta täynnä iloisia ja leikkiviä lapsia. Olen onnellinen juuri näin!

Telkkarissa alkaa Muumilaakson tarinoita. Hesarin etusivulla on selkeästi viesti juuri minulle. "Onko ne eiliset pyykit vielä koneessa?", kysyy 37-vuotias. On. Minä voin laittaa ne.

Tästä tulee hyvä päivä!

Juoksulenkillä Con Santana

A veces siento que
Yo ya no le puedo seguir

La carga esta muy dura y ya
Yo no le tengo fé pa llegar

Entonces pongo yo
Música que me hace feliz
Me llena de amor y luz
Siento que le voy a llegar

(Carlos Santana: Con Santana)

Joskus tuntuu

Että en enää jaksa jatkaa 

Taakka on niin painava ja enää

Uskoni ei riitä perille pääsyyn

Silloin laitan soimaan

Musiikkia joka saa minut onnelliseksi

Se täyttää minut rakkaudella ja valolla

Ja tunnen taas että pääsen perille

(vapaasti suomennettuna)

Vaikka asiat ovat todella hyvin ja vieläpä menossa pienin, mutta varmoin askelein toivomaani suuntaan, tulee minulle hetkiä jolloin usko loppuu. Tulikohan haukattua liian suuri pala. Pääsenköhän sittenkään sinne minne olen menossa. Tuleekohan tästä enää mitään. Saatan hypätä parissa tunnissa euforiasta epätoivoon. Varmaan normaalia kun tekee elämänmuutosta. Mutta silti, ei tunnu hyvältä.

Ajatella, että myös yksi maailman menestyneimmistä muusikoistakin joskus tuntee samoin, yllä olevan sitaatin mukaan ainakin! Mitä tekee silloin Carlos Santana? Laittaa soimaan musiikkia tunteakseen itsensä taas onnelliseksi. Carloskin soveltaa siis vähän paremman ajatuksen etsinnän periaatetta, josta bloggasin täällä :-)

Tänään lenkkeillessäni kuuntelin Carlos Santanan All that I am -albumia. Yllä siteeratun kappaleen lisäksi siinä on monta muutakin hyvän mielen kappaletta.  Musiikki on rytmikästä ja istuu täydellisesti sielunmaisemaani. Jalat kulkevat, endorfiini virtaa kroppaani ja kaikki tuntuu taas mahdolliselta. Tiedän taas, että tämä tie on oikea.

Lähde: https://www.facebook.com/VISUALSTATEMENT

Rohkeutta ja voimaa, ystävät! Ja iloista lauantaita!

Oikeassa paikassa

On se hetki, jolloin tiedät olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kaikki mitä sanot, on oikein.

Toinen henkilö on odottanut juuri sinua. Hän arvostaa kaikkea sinussa. Hänelle tämä hetki on yhtä tärkeä kuin sinulle.
Et pelkää mitään.
Sinun ei tarvitse pinnistellä kelvataksesi ja ollaksesi hyvä.

Voit vain olla ja antaa asioiden tapahtua, sillä tiedät, että se riittää. Ja enemmän.
Haluat jäädä siihen hetkeen, nauttia sen hehkusta. Haluat palata siihen myöhemminkin ja saada siitä itsellesi voimaa.

Minulla oli tänään sellainen hetki.

Rakkautta on... -haaste

Ystäväni Hannerika aloitti ihanan haasteen ja sain kunnian olla ensimmäisten haastettujen joukossa :) 

Tästä on kyse:

Rakkautta on... -sarjassa on ajatuksena koota kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempien eleiden, hetkien, tekojen, ajatusten kautta.

Tässä minun vastaukseni haasteeseen:

Rakkautta on...
...  syödä iltapala yhdessä rankan päivän päätteeksi, kuohuviinin kera vuoteessa.

Rakkautta on...
... nähdä lattialla röhnöttävässä miehessä zeniläistä mielenrauhaa, sata kiloa rakasta ihmistä ja vuosien varrella koettujen hyvien hetkien ruumiillistuma.

Rakkautta on...
... se, että juuri kun luulee olevansa huonoimmillaan, saakin kuulla olevansa parhaimmillaan. 


Haasteeseen kuuluu myös laittaa haaste eteen päin. Siispä haastan nämä ihanaiset, upeat blogiset:


Sitruunaa ja vaniljaa


Hyvää tänään


Kimpassa


Epsilone


Pihin naisen elämää

Edit: yön yli nukuttuani halusin vielä ehdottomasti haastaa myös nämä:

Mummon mussukat ja taide
Merikuu
Usko, toivo ja Pakkaus

Hempeää viikon alkua kaikille lukijoille!

Chiiboolia, "pahoinvointikeskusta" vaiko trendipelleilyä?

Eräs ihana ihminen, joka on coachannut minua kirjoittamisen tiellä, painotti sitä, kuinka hyvän kirjoittajan on paitsi valittava kiinnostavat aiheet, myös osattava valita uusi ja raikas näkökulma aiheesta.

Olen miettinyt tätä ohjetta paljon, sillä minusta se toimii paitsi kirjoittamisessa, myös ajattelussa. Usein jumiudumme ajattelemaan asioista ja ihmisistä yhdellä ja tutulla tavalla. Ja sitten vain ihmettelemme, miksi asiat eivät muutu ja kaikki vaan junnaa paikallaan!

Olin eilen Veikkolan kakkukerhon leidien (tai meistä niiden, jotka eivät ole juuri synnyttäneet tai synnyttämäisillään) kanssa Siuntion hyvinvointikeskuksen Naisten päivän joogatapahtumassa. Tapahtuman ohjelmassa oli joogavalmentaja Nora Lillandtin ja Life Coach Maarit Mäkelän pitämä luento, Chi ball -tunti, joogatunti ja vesijumppa. Lopuksi nautimme aterian Siuntion hyvinvointikeskuksen herkkupöydässä. Vietimme kaikin tavoin mukavan päivän, tapahtuma oli hyvä ja järjestelyt toimivat hienosti. Jos kirjoittaisin siitä blogipostauksen, voisin kuitenkin valita näinkin yksinkertaiseen aiheeseen mm. nämä näkökulmat:


1) Veikkolan kakkukerhon näkökulma (ystävyys)
Kuinka hienoa onkaan, että meillä on tällainen porukka, jonka kanssa voi tehdä mukavia asioita piristämään mammojen arkea! Kyllä jaksaa ihan eri tavalla kun on saanut yhdessä jumpata, höpöttää ja nauraaa jossain muualla kuin tutuissa ympyröissä. Eikä siihen tosiaankaan tarvita alkoholia ja yöelämää, vaan hyvänolon tunteen voi saada liikunnasta, ruoasta ja hyvästä seurasta.
Eikös niin, likat, että "Gymtonic ja Chiibooli" tepsivät täydellisesti! Seuraavaa virkistysreissua jo odotellessa - kiitos :)


2) Siuntion hyvinvointikeskuksen  tuomat kauniit muistot -näkökulma (henkilökohtaiset muistot)
Paikka herättää minussa kauniita muistoja, sillä vietimme siellä hääjuhlamme 7.7.2007. Se päivä oli sen astisen elämäni paras päivä. Talvella toki paikka näyttää vähän erilaiselta kuin kesällä. Jännällä tavalla vessassa käydessäni muistin, kuinka kävin siellä hääpuvussani 2 kaason avustamana. Ruokasalissa istuessani mietin, missä kohti kukin vieras istuikaan hääjuhlassamme.  Muistan, kuinka otimme hääkuvat siinä pellon laidassa. Ja kuinka aina niin hauska isäni totesi juhlan jälkeisenä aamuna hotellin respassa: "Aamuisin hyvinvointikeskus taitaa pikemminkin olla pahoinvointikeskus".

3) Hyvinvointitapahtuman näkökulma (hyvinvointi trendinä)
Tapahtumaan osallistui yllättävän paljon naisia. Iloista puheensorinaa, sporttisen näköisiä kaiken ikäisiä ja  -kokoisia naisia pyöri hyvinvointikeskuksen käytävillä. Jumppasalit olivat täynnä hyvinvointia tavoittelevia kanssasisaria. Minusta järjestelyt toimivat näinkin isoksi tapahtumaksi yllättävän hyvin, selvästi järjestämässä oli ollut ammattitaitoista porukkaa! Tapahtuma maksoi 30 euroa ja oli minusta ihan hintansa väärtti.
Tämän tyyppisiä tapahtumia järjestetään muuallakin. Viime päivinä olen lukenut mm. Jennyn blogista kuinka Helsinki Day Spa järjestää aiheeseen liittyen jopa kaupunkifestarin.
Tällaiset tapahtumat vetävät hyvin väkeä  - mitä se kertookaan siitä, mitä ihmiset hakevat vapaa-ajaltaan? Hyvinvointielämyksiä, parempaa oloa, tietoa kokonaisvaltaisesta hyvästä elämästä. Minusta se on hyvä trendi.

Nämä kolme ovat vain osa niistä näkökulmista, joita voisin valita tästä tapahtumasta kirjoittamiseen tai siihen, mitä siitä ajattelen. Muita mahdollisia olisivat vaikkapa perheen näkökulma (hyvinvoiva äiti), hyvinvointitapahtumat ja työssä jaksaminen, Siuntion hyvinvointikeskus paikkana, Chi ball  mielenkiintoisena pehmeänä lajina tai se, kuinka jooga sopii Nora Lillandtin mukaan aivan kaikille. Ja jos oikein haluaisin, voisinhan ajatella myös negatiivisesti tuosta mukavasta päivästä: kuinka se vei suuren osan vapaapäivästä ja yhteisestä ajasta perheen kanssa; kuinka tuohon mainittuun Helsinki Day Span kaupunkifestariin on kutsuttu bloggaajia, vaan ei minua - nyyh, tai siitä, haiskahtaako tällainen hyvinvoinnin tuotteistaminen rahastamiselta.

Valinta on minun.

Tähän blogiin olen valinnut positiivisen näkökulman ja harjoittelen niiden valitsemista myös ihan joka päivä ajattelun tasolla. Harjoittelen, sillä myös minä jumitan useinkin tutuissa ja turvallisissa ajatusmalleissa huomaamatta niitä parempia ajatuksia ja näkökulmia ihan siinä vieressä. Harjoittelu kannattaa, sillä loppujen lopuksi se, millainen elämäni on, muodostuu siitä, miten minä omasta elämästäni ajattelen. Ja usein, en sano aina, tuon näkökulman voi valita.

Minkä näkökulman sinä valitset niistä asioista, mitä sinulla on tänä sunnuntaina? Toivottavasti voit valita ne positiivset ja upeat ajatukset, joka tuovat juuri sinulle hyvää oloa ja voimaa!

Naistenpäivän iltana 2012

Olen nainen ja voin käyttää korkokenkiä - tai olla käyttämättä niitä.

Olen nainen ja voin hoitaa lapseni kotona tai mennä töihin - tai valita näiden yhdistelmän.

Olen nainen ja minulla on täysi oikeus edetä urallani kaikkien lasikattojen läpi.

Olen nainen ja tasa-arvoinen miesten kanssa kotona, työelämässä ja vapaa-ajalla. Periaatteessa ja lain mukaan ainakin.

Olen nainen ja voin valita miten, missä ja kenen kanssa haluan elää.

Naiseuttani ei mitata rinnanympäryksellä tai miesten katseilla. Sitä ei mitata lasten määrällä tai synnytysten tuomalla kivulla. Tai sillä, kuinka moneen naisten saunailtaan minut on kutsuttu. Ei sillä, ovatko säärikarvani ajeltu tai kynteni kunnossa. Puhumattakaan siitä, kuinka hyvin kotini kiiltää.

Naiseuteni mittari on vain ja ainoastaan minun sisälläni. 

Olen nainen ja arvokas juuri tällaisena.

Hyvää naistenpäivän iltaa! Ollaan ylpeitä naiseudestamme myös huomenna ja joka päivä!

Lähde: http://www.rakkaatsiskot.net/

Välinekirjoittamista

Nyt, kun olen avautunut kirjoittajana, on aika avata myös vähän välinepuolta. Minkälaisella vekottimella ja minkälaisissa olosuhteissa sisäinen Carrie Bradshawni saa muodon ja koettaa tavoittaa lukijoitaan?

Sanottava on, etten ainakaan ole syyllistynyt "välineurheiluun":

Tähän mennessä olen kirjoitellut keittiön vahakangasliinan (vaikkakin melko uuden) päällä yli 5 vuotta vanhalla Acerilla, josta osa näppäimistä on lähtenyt ns. "parempaan käyttöön", osa ei muuten vain oikein toimi kuin "erikoistekniikkaa" käyttäen. Sen verran on tunnustettava, että urhea mieheni kuitenkin vaihtoi näppiksen ehjään viime viikonloppuna. Joten nyt S-kirjain taas toimii ilman väkivaltaa, hurraa!

Joka tapauksessa, Sex and the City -glamouria näissä olosuhteissa tuskin kukaan näkee ;-)

Jos ja kun nyt kuitenkin olen kirjoittaja, on aika kiinnittää huomiota myös olosuhteisiin. Uskon niillä olevan merkitystä. Se, että tuntuu hyvältä ja ympärillä näyttää kivalta, on inspiraation, luovuuden ja onnistumisen kannalta tärkeä asia.
Nyt varmasti joku ajattelee, että tuohan on helppo (myyn nimittäin siviiliammatikseni tietokoneita), äkkiäkös itselleni pelit ja vehkeet päivitän.

Niin. Olisiko tässä vähän inspiroivampia tunnelmia:

Uusi Dell XPS 13 Ultrabook

Bestå Burs Työpöytä, Ikea

Komar National Geographic Gloriosa -tapetti

Henna Virén on juuri suunnitellut meille uuden työhuoneen ja lastenhuoneen. Olen pitkään haaveillut, että minulla olisi kotonani ihan oma nurkka, johon voisin vetäytyä. Ylläolevat tapetti ja pöytä ovat osa suunnitelmaa. Tykkään! Ja tuo upouusi Dellin XPS 13 on namu. Nyt vain suunnitelma toteutukseen, pala palalta!
 
Minkälaisilla välineillä te kirjoitatte? Uskotteko, että ympäristöllä ja välineillä on merkitystä luovuuden ja inspiraation kannalta?
 
Kiitos Henna :-)

Helmikuun (v)aate

Minäkin tein uuden vuoden lupauksia. Tai oikeastaan tavoitteita. Uskomatonta kyllä, moni niistä on jo toteutunut tai ainakin hyvässä vauhdissa. Niin kuin vaikka tämä:

Lupasin, että ostan itselleni joka kuukausi yhden vaatekappaleen. Sellaisen huolella valitun. Sellaisen, jonka todella haluan. Tyylikkään. Laadukkaan. Sellaisen, joka kuvastaa sisintä olemustani. Joka kestää aikaa ja katselua ja tuo iloa. Sellaisen, jossa voin olla minä.
  
Tammikuun vaatteesta, unelmieni takista, olen raportoinut täällä. Helmikuu meinasi mennä vaatetavoitteen kannalta ohi lyhykäisyydessään. Jäin vähän liikaa pohtimaan, mitä oikeastaan tarvitsisin eniten. Pääsi jotenkin unohtumaan, että kyse ei ollut siitä, mitä tarvitisin, vaan siitä mitä haluaisin. Ja tiesinhän minä, mitä minä halusin, halusin tämän:

Piki tunic



Idean tuohon mekkoon sain, kun näin Marimekon esitteessä kuvan siitä. Minusta se oli raikas ja ihana. Se sai mallin näyttämään siltä, miltä itsekin haluaisin näyttää. Mekko herätti minussa positiivisia mielikuvia, täydellistä mainontaa siis. Leikkasin kuvan oikein irti talteen itselleni.

Hassua on, että näkemäni kuvan (eri kuin tuo yllä oleva kuva) perusteella itse asiassa luulin sen olevan kotelomekko. Siksi en suoralta kädeltä oikein uskonut, että se sopisi minulle ja juuri nyt tarvitsisin itse asiassa enemmän jotain neuletta. Joka tapauksessa viime lauantaina kävelin kauppaan täysin varmana ajatellen, että mekko on varmasti siellä ja minulle löytyy sopiva koko. Ja yllätys yllätys, se olikin neulemekko. S-koko, täydellistä. Täyttä villaa, upeeta. En edes kokeillut sitä vaan menin sen kanssa kassalle. Sen vaan tietää, kun se osuu kohdalle: minun mekkoni.

Onnellista työtä!

Minulla on työkaveri, joka on hämmästyttävän positiivinen ihminen. Hän on etsii aina hyviä asioita työstä ja olosuhteista, sulkematta silti silmiään epäkohdilta. Facebookissa hän julistaa olevansa onnellinen ja rakastavansa työtään, mutta antaa myös negatiivisten tunteiden tulla, jos on huono päivä. Hän ei anna työnantajan asettamien myyntitavoitteiden lannistaa, vaan tekee parhaansa ja katsoo vasta kvartterin lopuksi, kuinka hyvin tavoitteet tulivat täyteen.

Poikkeuksellista.

Miten hän sitten pärjää työssään? Hänet palkittiin juuri yhtenä kvartterin parhaista työntekijöistä. Hän ylitti reippaasti tavoitteensa. Hän on kiitollinen saamastaan tunnustuksesta ja odottaa jo innolla seuraavaa työviikkoa haasteineen.

Tähti on syttynyt!

Harvard Business Review:n tammi-helmikuun numerossa oli Shawn Achorin artikkeli "Positive Intelligence" (Positiivinen älykkyys). Siinä kerrotaan, kuinka tutkimukset ovat osoittaneet positiivisen asenteen lisäävän työn tuloksia mm näillä osa-alueilla: tuottavuus, luovuus, sitoutuminen. Tyytyväisyys omaan elämään on suoraan yhteydessä liike-elämän tuloksiin. Tuleepa mieleen tuo häikäisevän poikkeuksellinen työkaverini.

Artikkelissa kerrotaan esimerkki muutosjohtamisesta, jossa otettiin mukaan työntekijöiden onnellisuuden tukeminen. Muutospaineiden keskelläkin tämä kaukaa viisas johtaja antoi säännöllisesti positivista palautetta tiimilleen. Tiukan asiapresentaation keskellä hän jaksoi muistuttaa yrityksen arvoista. Hän järjesti työntekijöilleen onnellisuusvalmennusta. Yllättäen tulokset olivat  todella hyviä ja suuri muutos saatiin vietyä läpi menestyksellä.

Saman artikkelin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet myös muunmuassa, että elämäänsä tyytyväisillä työntekijöillä on vähemmän sairauspoissaoloja ja asiakkaat ovat tyytyväisempiä heiltä saamaansa palveluun.  Lisäksi tutkimuksissa oli huomattu, että kaupoissa, joiden työntekijät olivat onnellisia, tuottivat enemmän liikevaihtoa ja voittoa per liiketilan neliö kuin verrokkiryhmä.

Usein työpaikoilla ajatellaan, että hyvä tulos tuo onnea ja hyvää kaikille, ja siksi tulosta tavoitellaan.  Yksilötasolla ajattelemme, että sitkun saavutamme tietyn tavoitteen, voimme olla onnellisia ja tyytyväisiä itseemme. Artikkelin mukaan tämän ajatuksen saisi kääntää päälaelleen ja koettaa panostaa onnellisuuteen, luottaen siihen, että myös tuloksia tulee sen myötä.

Mikä parasta, onnellisuuttaan voi jokainen lisätä ihan itse harjoittamalla aivojaan. Onnelliseksi voi siis oppia! Ehkä työkaverini, josta alussa kerroin on luonnonlahjakkuus, tai ehkä hänkin on opetellut onnelliseksi, sitä emme tiedä. Mutta artikkelin mukaan, sinä ja minäkin voimme harjoitella onnellisuutta esimerkiksi valitsemalla seuraavista tutkimuksen tehokkaiksi todistamista harjoituksista* yhden ja tekemällä sitä päivittäin:

- Kirjoita 3 asiaa, joista olet kiitollinen
- Kirjoita positiivinen viesti jollekin oman sosiaalisen verkostosi jäsenelle
- Mietiskele 2 minuutin ajan omalla työpisteelläsi
- Liiku 10 minuutin ajan
- Varaa pari minuuttia aikaa ja kuvaile päiväkirjaan viimeisen vuorokauden aikana tapahtunut merkityksellisin asia

Onnellista alkavaa työviikkoa kaikille! Ja sinulle, joka ehkä itsesi tästä tunnistit: Vilpitön ihailuni ja onnitteluni! You rock! 

 PS Kiitos Sini, joka saatoit käsiini ko. artikkelin ;-)!

* Artikkelissa kerrottiin, kuinka eräässä tutkimuksessa näitä harjoituksia päivittäin 3 viikon ajan tehneet olivat verrokkiryhmää tyytyväisempiä, työhönsä sitoutuneempia ja vähemmän masentuneita. 4 kuukautta harjoitusten lopettamisesta tehtiin samat testit ja onnellisuuden huomattiin parantuneen vielä entisestään.

Avautuminen

Viime aikoina olen täällä blogissani ollut vähän salaperäinen ja postaillut vähemmän, varsinkin leivonta-aiheesta. Nyt ajattelin vähän raottaa salaisuuden verhoa siitä, mitä oikein olen puuhastellut. En suinkaan kuitenkaan ole leiponut ja kirjoittanut vähemmän, pikemminkin päin vastoin!

SILLÄ

Olen kirjoittanut artikkelia vähähiilihydraattisesta leivonnasta erääseen "alan" lehteen! Olen siis aloitellut free lance -toimittajan sivutoimista uraa ja se on vienyt viime viikkojen aikana suuren osan iltojeni ja viikonloppujeni vapaahetkistä.

Olen todella onnellinen siitä ja jokainen artikkelin työstöön käytetty hetki on tuonut minulle suurta iloa. Olen saanut työstää aihetta, joka minua kiinnostaa ja tehdä sitä tunnetuksi suurelle joukolle lukijoita. Kirjoittaminen inspiroi minua ja sanojen tuottaminen tuo minulle täyttymyksen tunnetta. Ei, sitä ei ole vielä julkaistu ;-) Kerron kyllä sitten!

JA

Tällä viikolla sain myös kokea lähestulkoon valaistuksen. Oivalsin yhtäkkiä, että itse asiassa, minä OLEN kirjoittaja! Tuntuu selviöltä, että kirjoittajana minun tehtäväni on välittää sanojen avulla muille omia ajatuksiani, sisintäni ja elämäni kokemuksia. Kaikki mitä minulle tapahtuu ja mitä ajattelen on ikään kuin työkalu noiden sanojen välittämistä varten. Sanojen kautta sitten lukijat saavat jotain tärkeää, mikä sopii heidän elämäänsä juuri sillä hetkellä. Eikä se ole egotrippailua eikä huomionhakua. Se on tehtävä, joka on myös kipeä, koska se tarkoittaa myös avautumista ja itsensä alttiiksi asettamista.

En ole ehkä koskaan kokenut yhtä suurta kutsumusta mihinkään. Ikään kuin "sisimpäni ääni" puhuisi minulle selvällä äänellä, ja minun olisi nyt vain seurattava sitä ja hiljennettävä mm. nämä epäilysten kuiskailut:
Mutta ethän sinä edes ole kovin hyvä kirjoittaja
Ethän sinä edes lue tarpeeksi, kuinka muka voisit itse osata kirjoittaa
Mistä sellaisesta sinä muka sitten kirjoittaisit, mikä voisi suurta yleisöä kiinnostaa

Mutta nuo kuiskaukset eivät voi pysäyttää minua nyt.

Uskomatonta hörhöilyä, saatat ajatella, ja osa minusta ajattelee niin myös. Mutta koska olen kirjoittaja yllämainitun oman määritelmäni mukaisesti, minun vain on avauduttava tästäkin. Mitä tästä seuraa? Ei aavistustakaan. Tuleeko minusta nyt toimittaja tai kirjailija? En tiedä.

Mutta jatkoa seuraa. Varmemmin, kuin koskaan. Ja mikä tärkeintä: tarvitsen teitä, rakkaat lukijani, sillä ilman teitä en ole kirjoittaja! Pysykää siis kuulolla ja klikatkaa itsenne Google-käyttäjäraatiin tai Facebook-sivun tykkääjäksi!

PS Facebook-sivulla on äänestys, mistä muffinssista haluaisitte minun kehittävän oman vähähiilihydraattisen reseptin. Käy äänestämässä ja ole mukana luomassa Ilon vuoden ensimmäistä omaa reseptiä!