Olennaista

Usein sitä luulee, että kaikki on hallinnassa ja kun vain tekee mitä on aikonut ja suunnitellut, kaikki on hyvin.

Usein asia ei kuitenkaan ole lainkaan niin, ainakaan minulla. Mitä enemmän yritän hallita, sitä enemmän ahdistaa. Mitä enemmän suunnittelen ja kirjoitan listoja, sitä enemmän lisää hoidettavia asioita tulee mieleen. Mitä enemmän kuvittelen olevani tilanteen herra, sitä enemmän suunniteltuja tekemisiä jääkin puolitiehen.

Kuluneella viikolla näitä "to do -listoja" oli mieletön määrä. Nythän minulla piti olla aikaa. Kun olin päässyt työn ikeen alta, piti olla ihanasti aikaa tehdä kaikkea oikeasti tarpeellista ja mukavaa, jotka palvelisivat minua ja minun tavoitteitani. Oli työhaastattelu, oli suunnittelua, oli kotitöitä, oli kirjoittamista ja jutuntekoa. Kuvittelin, että bloggaisinkin nyt joka päivä. Olo olisi "ilmava" ja "vapautunut".

Ha, ha.

Huomasin loppuviikosta ihmetteleväni, miten ihmeessä ennen edes ehdin käydä töissä. Ylimääräisiä kapuloitakin tipahti rattaisiin, mutta olen niistä kiitollinen. Niiden avulla sain taas muistutuksen siitä, mikä on loppupeleissä Olennaista.

Torstaiaamuna katkesi netti. Se oli vahinko ja moka operaattorilta, ja sen selvittelyyn sitten tuhraantuikin yksi aamu. Nyt olemme sitten puhelimen kännykän 3G-yhteyden varassa kunnes uusi yhteys asennetaan. Ärsyttävää, mutta opettavaista. Mutta samalla tuo tapahtuma oli minulle herätys siihen, että ihan koko aikaa ei tarvitse olla roikkumassa sosiaalisessa mediassa. Että mitään ei tapahdu, jos netin laittaa kiinni vähäksi aikaa. Että blogikirjoituksen voi julkaista ilman kuviakin joskus, jos niitä ei saa hitaamman yhteyden vuoksi ladattua. Olin ihan tyytyväinen ja kirjoitin jopa hetken mielijohteesta "Nyt kun" -runon Ilon vuoden FB-sivulle.

Mutta nähtävästi en ollut vielä ymmärtänyt tarpeeksi. Nimittäin:

Perjantaiaamuna iski uusi yllätys. Kirjoitan artikkelia aika kiireisellä deadlinella ja olin sopinut kaksi haastattelua perjantaiksi. Lisäksi olin tietenkin suunnitellut aamulle kauppareissun, koiran ruoan haun ja perehtymisen kirjoitettavaan aiheeseen - ja myös mahdollisesti pientä pintasiivousta, ennen kuin puoli yhdeltätoista lähtisin hommiin. Aamukahvini jäi kuitenkin pöydälle kun nuorimmaiseni alkoi yhtäkkiä kakoa olohuoneen lattialle vaahtoista oksennusta. Ja samalla meni myös suunnitelmat uusiksi. Onneksi kuitenkin mieheni pääsi kotiin hoitamaan lapsia, jotta pääsin tapaamaan kauempaa varta vasten tulleita haastateltaviani. Perehtyminen jäi harmikseni minimiin, kauppaan en päässyt, koira jäisi ehkä ilman ruokaa tänään.

Tyttäreni on oppinut kynäotteen, hurraa! Olisi varmaan sekin jäänyt huomaamatta ilman perjantaiaamun vastoinkäymistä.

Mutta kuinka ollakaan, kaikki järjestyi. Pikkuinen oli iltapäivällä jo parempi ja mies sai haettua lasten kanssa koiralle ruoat. Kaupassa ehdittiin käydä ennen sulkemisaikaa. Haastattelut menivät hyvin ja olin illalla tosi väsynyt mutta tyytyväinen.

Ja mikä parasta: aamulla olin pakotettu keskittymään Olennaiseeen, eli lasteni ja itseni hyvinvointiin.

Toivonkin Olennaiseen keskittyvää viikonloppua kaikille Ilon vuoden lukijoille ja tykkääjille, joiden määrä kasvaa koko ajan! Kiitos teille, sillä te annatte minulle voimaa ja inspiraatiota jatkaa kirjoittamista, niissä olosuhteissa missä ikinä olenkin!

Älä äiti murehdi ja suunnittele aina niin paljon!  Kaikki järjestyy, hengittelet vain ja keskityt Olennaiseen !