Välinekirjoittamista

Nyt, kun olen avautunut kirjoittajana, on aika avata myös vähän välinepuolta. Minkälaisella vekottimella ja minkälaisissa olosuhteissa sisäinen Carrie Bradshawni saa muodon ja koettaa tavoittaa lukijoitaan?

Sanottava on, etten ainakaan ole syyllistynyt "välineurheiluun":

Tähän mennessä olen kirjoitellut keittiön vahakangasliinan (vaikkakin melko uuden) päällä yli 5 vuotta vanhalla Acerilla, josta osa näppäimistä on lähtenyt ns. "parempaan käyttöön", osa ei muuten vain oikein toimi kuin "erikoistekniikkaa" käyttäen. Sen verran on tunnustettava, että urhea mieheni kuitenkin vaihtoi näppiksen ehjään viime viikonloppuna. Joten nyt S-kirjain taas toimii ilman väkivaltaa, hurraa!

Joka tapauksessa, Sex and the City -glamouria näissä olosuhteissa tuskin kukaan näkee ;-)

Jos ja kun nyt kuitenkin olen kirjoittaja, on aika kiinnittää huomiota myös olosuhteisiin. Uskon niillä olevan merkitystä. Se, että tuntuu hyvältä ja ympärillä näyttää kivalta, on inspiraation, luovuuden ja onnistumisen kannalta tärkeä asia.
Nyt varmasti joku ajattelee, että tuohan on helppo (myyn nimittäin siviiliammatikseni tietokoneita), äkkiäkös itselleni pelit ja vehkeet päivitän.

Niin. Olisiko tässä vähän inspiroivampia tunnelmia:

Uusi Dell XPS 13 Ultrabook

Bestå Burs Työpöytä, Ikea

Komar National Geographic Gloriosa -tapetti

Henna Virén on juuri suunnitellut meille uuden työhuoneen ja lastenhuoneen. Olen pitkään haaveillut, että minulla olisi kotonani ihan oma nurkka, johon voisin vetäytyä. Ylläolevat tapetti ja pöytä ovat osa suunnitelmaa. Tykkään! Ja tuo upouusi Dellin XPS 13 on namu. Nyt vain suunnitelma toteutukseen, pala palalta!
 
Minkälaisilla välineillä te kirjoitatte? Uskotteko, että ympäristöllä ja välineillä on merkitystä luovuuden ja inspiraation kannalta?
 
Kiitos Henna :-)

Helmikuun (v)aate

Minäkin tein uuden vuoden lupauksia. Tai oikeastaan tavoitteita. Uskomatonta kyllä, moni niistä on jo toteutunut tai ainakin hyvässä vauhdissa. Niin kuin vaikka tämä:

Lupasin, että ostan itselleni joka kuukausi yhden vaatekappaleen. Sellaisen huolella valitun. Sellaisen, jonka todella haluan. Tyylikkään. Laadukkaan. Sellaisen, joka kuvastaa sisintä olemustani. Joka kestää aikaa ja katselua ja tuo iloa. Sellaisen, jossa voin olla minä.
  
Tammikuun vaatteesta, unelmieni takista, olen raportoinut täällä. Helmikuu meinasi mennä vaatetavoitteen kannalta ohi lyhykäisyydessään. Jäin vähän liikaa pohtimaan, mitä oikeastaan tarvitsisin eniten. Pääsi jotenkin unohtumaan, että kyse ei ollut siitä, mitä tarvitisin, vaan siitä mitä haluaisin. Ja tiesinhän minä, mitä minä halusin, halusin tämän:

Piki tunic



Idean tuohon mekkoon sain, kun näin Marimekon esitteessä kuvan siitä. Minusta se oli raikas ja ihana. Se sai mallin näyttämään siltä, miltä itsekin haluaisin näyttää. Mekko herätti minussa positiivisia mielikuvia, täydellistä mainontaa siis. Leikkasin kuvan oikein irti talteen itselleni.

Hassua on, että näkemäni kuvan (eri kuin tuo yllä oleva kuva) perusteella itse asiassa luulin sen olevan kotelomekko. Siksi en suoralta kädeltä oikein uskonut, että se sopisi minulle ja juuri nyt tarvitsisin itse asiassa enemmän jotain neuletta. Joka tapauksessa viime lauantaina kävelin kauppaan täysin varmana ajatellen, että mekko on varmasti siellä ja minulle löytyy sopiva koko. Ja yllätys yllätys, se olikin neulemekko. S-koko, täydellistä. Täyttä villaa, upeeta. En edes kokeillut sitä vaan menin sen kanssa kassalle. Sen vaan tietää, kun se osuu kohdalle: minun mekkoni.

Onnellista työtä!

Minulla on työkaveri, joka on hämmästyttävän positiivinen ihminen. Hän on etsii aina hyviä asioita työstä ja olosuhteista, sulkematta silti silmiään epäkohdilta. Facebookissa hän julistaa olevansa onnellinen ja rakastavansa työtään, mutta antaa myös negatiivisten tunteiden tulla, jos on huono päivä. Hän ei anna työnantajan asettamien myyntitavoitteiden lannistaa, vaan tekee parhaansa ja katsoo vasta kvartterin lopuksi, kuinka hyvin tavoitteet tulivat täyteen.

Poikkeuksellista.

Miten hän sitten pärjää työssään? Hänet palkittiin juuri yhtenä kvartterin parhaista työntekijöistä. Hän ylitti reippaasti tavoitteensa. Hän on kiitollinen saamastaan tunnustuksesta ja odottaa jo innolla seuraavaa työviikkoa haasteineen.

Tähti on syttynyt!

Harvard Business Review:n tammi-helmikuun numerossa oli Shawn Achorin artikkeli "Positive Intelligence" (Positiivinen älykkyys). Siinä kerrotaan, kuinka tutkimukset ovat osoittaneet positiivisen asenteen lisäävän työn tuloksia mm näillä osa-alueilla: tuottavuus, luovuus, sitoutuminen. Tyytyväisyys omaan elämään on suoraan yhteydessä liike-elämän tuloksiin. Tuleepa mieleen tuo häikäisevän poikkeuksellinen työkaverini.

Artikkelissa kerrotaan esimerkki muutosjohtamisesta, jossa otettiin mukaan työntekijöiden onnellisuuden tukeminen. Muutospaineiden keskelläkin tämä kaukaa viisas johtaja antoi säännöllisesti positivista palautetta tiimilleen. Tiukan asiapresentaation keskellä hän jaksoi muistuttaa yrityksen arvoista. Hän järjesti työntekijöilleen onnellisuusvalmennusta. Yllättäen tulokset olivat  todella hyviä ja suuri muutos saatiin vietyä läpi menestyksellä.

Saman artikkelin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet myös muunmuassa, että elämäänsä tyytyväisillä työntekijöillä on vähemmän sairauspoissaoloja ja asiakkaat ovat tyytyväisempiä heiltä saamaansa palveluun.  Lisäksi tutkimuksissa oli huomattu, että kaupoissa, joiden työntekijät olivat onnellisia, tuottivat enemmän liikevaihtoa ja voittoa per liiketilan neliö kuin verrokkiryhmä.

Usein työpaikoilla ajatellaan, että hyvä tulos tuo onnea ja hyvää kaikille, ja siksi tulosta tavoitellaan.  Yksilötasolla ajattelemme, että sitkun saavutamme tietyn tavoitteen, voimme olla onnellisia ja tyytyväisiä itseemme. Artikkelin mukaan tämän ajatuksen saisi kääntää päälaelleen ja koettaa panostaa onnellisuuteen, luottaen siihen, että myös tuloksia tulee sen myötä.

Mikä parasta, onnellisuuttaan voi jokainen lisätä ihan itse harjoittamalla aivojaan. Onnelliseksi voi siis oppia! Ehkä työkaverini, josta alussa kerroin on luonnonlahjakkuus, tai ehkä hänkin on opetellut onnelliseksi, sitä emme tiedä. Mutta artikkelin mukaan, sinä ja minäkin voimme harjoitella onnellisuutta esimerkiksi valitsemalla seuraavista tutkimuksen tehokkaiksi todistamista harjoituksista* yhden ja tekemällä sitä päivittäin:

- Kirjoita 3 asiaa, joista olet kiitollinen
- Kirjoita positiivinen viesti jollekin oman sosiaalisen verkostosi jäsenelle
- Mietiskele 2 minuutin ajan omalla työpisteelläsi
- Liiku 10 minuutin ajan
- Varaa pari minuuttia aikaa ja kuvaile päiväkirjaan viimeisen vuorokauden aikana tapahtunut merkityksellisin asia

Onnellista alkavaa työviikkoa kaikille! Ja sinulle, joka ehkä itsesi tästä tunnistit: Vilpitön ihailuni ja onnitteluni! You rock! 

 PS Kiitos Sini, joka saatoit käsiini ko. artikkelin ;-)!

* Artikkelissa kerrottiin, kuinka eräässä tutkimuksessa näitä harjoituksia päivittäin 3 viikon ajan tehneet olivat verrokkiryhmää tyytyväisempiä, työhönsä sitoutuneempia ja vähemmän masentuneita. 4 kuukautta harjoitusten lopettamisesta tehtiin samat testit ja onnellisuuden huomattiin parantuneen vielä entisestään.

Avautuminen

Viime aikoina olen täällä blogissani ollut vähän salaperäinen ja postaillut vähemmän, varsinkin leivonta-aiheesta. Nyt ajattelin vähän raottaa salaisuuden verhoa siitä, mitä oikein olen puuhastellut. En suinkaan kuitenkaan ole leiponut ja kirjoittanut vähemmän, pikemminkin päin vastoin!

SILLÄ

Olen kirjoittanut artikkelia vähähiilihydraattisesta leivonnasta erääseen "alan" lehteen! Olen siis aloitellut free lance -toimittajan sivutoimista uraa ja se on vienyt viime viikkojen aikana suuren osan iltojeni ja viikonloppujeni vapaahetkistä.

Olen todella onnellinen siitä ja jokainen artikkelin työstöön käytetty hetki on tuonut minulle suurta iloa. Olen saanut työstää aihetta, joka minua kiinnostaa ja tehdä sitä tunnetuksi suurelle joukolle lukijoita. Kirjoittaminen inspiroi minua ja sanojen tuottaminen tuo minulle täyttymyksen tunnetta. Ei, sitä ei ole vielä julkaistu ;-) Kerron kyllä sitten!

JA

Tällä viikolla sain myös kokea lähestulkoon valaistuksen. Oivalsin yhtäkkiä, että itse asiassa, minä OLEN kirjoittaja! Tuntuu selviöltä, että kirjoittajana minun tehtäväni on välittää sanojen avulla muille omia ajatuksiani, sisintäni ja elämäni kokemuksia. Kaikki mitä minulle tapahtuu ja mitä ajattelen on ikään kuin työkalu noiden sanojen välittämistä varten. Sanojen kautta sitten lukijat saavat jotain tärkeää, mikä sopii heidän elämäänsä juuri sillä hetkellä. Eikä se ole egotrippailua eikä huomionhakua. Se on tehtävä, joka on myös kipeä, koska se tarkoittaa myös avautumista ja itsensä alttiiksi asettamista.

En ole ehkä koskaan kokenut yhtä suurta kutsumusta mihinkään. Ikään kuin "sisimpäni ääni" puhuisi minulle selvällä äänellä, ja minun olisi nyt vain seurattava sitä ja hiljennettävä mm. nämä epäilysten kuiskailut:
Mutta ethän sinä edes ole kovin hyvä kirjoittaja
Ethän sinä edes lue tarpeeksi, kuinka muka voisit itse osata kirjoittaa
Mistä sellaisesta sinä muka sitten kirjoittaisit, mikä voisi suurta yleisöä kiinnostaa

Mutta nuo kuiskaukset eivät voi pysäyttää minua nyt.

Uskomatonta hörhöilyä, saatat ajatella, ja osa minusta ajattelee niin myös. Mutta koska olen kirjoittaja yllämainitun oman määritelmäni mukaisesti, minun vain on avauduttava tästäkin. Mitä tästä seuraa? Ei aavistustakaan. Tuleeko minusta nyt toimittaja tai kirjailija? En tiedä.

Mutta jatkoa seuraa. Varmemmin, kuin koskaan. Ja mikä tärkeintä: tarvitsen teitä, rakkaat lukijani, sillä ilman teitä en ole kirjoittaja! Pysykää siis kuulolla ja klikatkaa itsenne Google-käyttäjäraatiin tai Facebook-sivun tykkääjäksi!

PS Facebook-sivulla on äänestys, mistä muffinssista haluaisitte minun kehittävän oman vähähiilihydraattisen reseptin. Käy äänestämässä ja ole mukana luomassa Ilon vuoden ensimmäistä omaa reseptiä!

Vähän parempi ajatus

Kuten sattumalta myös Jenny, minäkin olen lukenut hiljattain Esther ja Jerry Hicksin kirjaa Pyydä niin saat.

Kirja kertoo vetovoiman laista, joka tiivistettynä tarkoittaa sitä, että me kaikki vedämme ajatuksen voimalla puoleemme asioita, ihmisiä ja tapahtumia. Se, mihin kiinnitämme huomiota lisääntyy elämässämme. Kokeilkaa vaikka ajatella punaista, niin johan alkaa näkyä punaista joka puolella! Ja vetovoiman lain mukaan, tämä koskee aivan kaikkea: ihmissuhteita, työpaikkoja, rahaa, etelänmatkoja, parkkipaikkoja. Mitä vain voi saada elämäänsä haluamalla, pyytämällä.

Kirjan mukaan keino, jolla säätelemme sitä, mitä milloinkin vedämme puoleemme, on tunteet. Kirjassa tunteet on jaettu 22 portaaseen, joista ylinpänä ja numero ykkösenä - kas vain - ilo! Numero 22 puolestaan edustaa syvää masennusta. Näiden välille mahtuu sitten joukko kaikenlaisia tunteita, kuten  numerolla 5 optimismi, numerolla 12 pettymys ja 15 syyttämisen halu. Pienemmän numeron tunne lievittää aina edellistä, suuremmalla numerolla varustettua tunnetta. Idea on, että mitä pienemmällä numerolla nimettyä tunnetta tunnemme, sitä paremmin asiat sujuvat haluamaamme suuntaan. Noin niin kuin yksinkertaistettuna.  Tässä tunneasteikko kirjan esittämällä tavalla:

1. ilo, tieto, voimaantuminen, vapaus, rakkaus, kiitollisuus
2. intohimo
3. innostus, innokkuus, onnellisuus
4. myönteinen odotus, myönteinen uskomus
5. optimismi
6. toiveikkuus
7. tyytyväisyys
8. kyllästyneisyys
9. pessimismi
10. turhautuminen,ärtymys, kärsimättömyys
11. nujertuneisuus
12. pettymys
13. epäilys
14. huoli
15. syyttämisen halu
16. lannistuneisuus
17. suuttumus
18. kostonhimo
19. viha, raivo
20. mustasukkaisuus
21. epävarmuus, syyllisyys, arvottomuus
22. pelko, suru, masennus, epätoivo, voimattomuus

Mielestäni kirjan ehkä paras anti on oivallus, että kovin suuria loikkia tunneskaalalla ei voi eikä tarvikaan tehdä. Esimerkiksi suoraan tunteesta (20) mustasukkaisuus tuntemaan onnellisuutta (3) on aika luonnotonta. Juttu toimiikin siten, että valitsetkin ensin tunneskaalalta jonkun toisen tunteen, johon sinun on helpompi löytää sopivat ajatukset sillä hetkellä. Lohdullista ajatella, että esimerkiksi nalkuttaminen, joka on seuraus syyttämisen halusta, onkin vain yksi askel tunneskaalalla kohti vielä positiivisempia tunteita!

Positiivinen ajattelu ei siis ole ainaista hymynaamaa ja positiivisuutta vaikka väkisin, vaan sitä, että kussakin tilanteessa valitsee sellaisen ajatuksen ja tunteen, joka tuntuu vähän paremmalta kuin aiempi!

Tässä täysin fiktiivinen esimerkki, miten se toimii käytännössä:

Haluaisin, että perhe-elämämme olisi seesteistä, onnellista ja rakkauden täyttämää, mutta...

...minua suututtaa kun mies on jättänyt likaiset sukat keskelle lattiaa! Tunneskaalalla etenemistä voisi tässä soveltaa vaikka näin:

Suuttumusta vähän paremmalta tuntuu ajatella lannistuneesti, että tämä nyt on minun kohtaloni, ukko joka ei huolehdi tavaroistaan. Vielä enemmän helpottaa, kun kuvittelen mielessäni kuinka sanon hänelle siitä sillä tavalla inhottavan syyttävästi kuin vain vaimo osaa. Syyttäisen halua lieventää, kun ajattelen turhautuneesti, että tuskin hän siitä kuitenkaan opikseen ottaa. Voisin ehkä kuitenkin toivoa sitä ja koettaa suhtautua optimistisesti ja myönteisesti asiaan, niin että hänkin ehkä motivoituisi paremmin. Ehkäpä innostumme jopa yhdessä keräämäään iltaisin sukat pyykkikoriin. Ja tästähän on enää lyhyt matka intohimoon ja rakkauteen, eikö niin ;-)?

Vähän parempia ajatuksia keskiviikkoonne, rakkaat lukijat!

 

Muffinssihulluus is back

Ne, jotka minut tuntevat pidemmältä ajalta ja aiemmasta blogistani, tietävät, että olen esimerkki ihmisestä joka voi seota muffinsseista. Viime vuonna näihin aikoihin postailin tämmöisiä.

Hulluus on palannut ja nyt vähähiilihydraattisena! Oheisessa kuvasarjassa testaus, mitkä mantelijauhoilla toteutetut muffinssit toimivat parhaiten: vanilja-, mustikka- vai tyrnijauheella maustetut. Mukana menossa tietysti 3-v apurini.

Viimeinen kuva kertoo suosikkimme. On muuten älyttömän muhevat muffinssit! Ja hiilareita vain 1,5 g per leivos! Resepti löytyy Annika Rognebyn kirjasta Karpin leivontakirja, jota saa kirjakaupoista ja yesdeli.fi:stä. Suosittelen!

EDIT: Hullu idea sai minut innostumaan. Haluan kehittää ensimmäisen oman vähähiilihydraattisen muffinssireseptini. Laita kommenttikenttään tai FB-sivulle kommenttia, mikä on oma lempparimuffinssisi! Valitsen lemppareistanne sitten sen, joka inspiroi minua eniten ja toteutan sen :-)

Prinsessa ja tulppaani

Onnea vaan kruununprinsessalle pikkuprinsessasta! Mutta on meillä prinsessoja Suomessakin. Meillä ainakin asuu Ihan Oikea Prinsessa. Kuvasin häntä terassilla mummon täällä esittelemässä mekossa ja kruunussa. Kun mukana oli vielä prinsessan K-kaupasta ihan itse valitsema tulppaani, jonka kanssa hän poseerasi auringon paisteessa, hän todella oli prinsessa siinä hetkessä.

Ja kun pieni prinsessa päättää antaa sinulle tulppaanin...

... ihan varmasti se myös on sinulle! Ole hyvä ja ihanaa sunnuntai-iltaa!