Unelmoinnin lyhyt oppimäärä

"Te olette ihmisiä, eikö teillä ole unelmia?", kysyy Tähkäpää samannimisessä Disney-elokuvassa roistoporukalta, sulattaen sen jengin sydämen ja saaden äijät unelmoimaan.

Vuosia tavoittelin asioita, suoritin etappeja ja otin steppejä, ja ihmettelin, miksen päässyt "haluamaani" ja toiveeni eivät toteutuneet.

Nyt sen ymmärrän. Tavoittelin asioita, jotka eivät olleet minun unelmiani.

Lukioikäisenä ongelmani oli, että en tiennyt mihin suunnata. Olin hyvä koulussa, kaikissa aineissa, eikä mielestäni minulla ollut aivan erikoislahjakkuutta mihinkään. "Kympin tyttö", jolla oli kaikki mahdollisuudet, ei osannut valita. En tiennyt mitä halusin, enkä halunnut mennä lääkikseen tai kauppakorkeakouluun opiskelemaan vain muiden mieliksi.

Välivuonna en saanut mitään sen kummempaa selkoa asiaan, ja päädyin opiskelemaan yliopistoon espanjalaista filologiaa. Se oli ihan hyvä valinta, koska todella pidän espanjan kielestä ja espanjankielisen maailman kulttuuri on lähellä sydäntäni. Mutta alusta asti tiesin, että kääntäminen tai opettaminen ei olisi mun juttu. Mutta en vieläkään tiennyt mikä se minun juttuni olisi.

Päädyin työelämään, kielialan firmaan ja sain tehdä siellä monenlaista. Ne olivat hyviä vuosia, mutta  aloin tavoitella asioita, joita mielestäni minun kuului tavoitella: uraa, asemaa, hyvää toimeentuloa. Suorituksia. Jotenkin nuo tavoitteeni eivät vain enää edenneet siinä yrityksessä ja päätin tehdä täyskäännöksen.

Vaihdoin työpaikkaa ja menin täysin toiselle alalle. Halusin näyttää itselleni ja muille, että pystyisin oppimaan tietotekniikan ja myymään sitä menestyksekkäästi, vaikka en tiennyt siitä mitään ennestään. Ja opinhan minä, ja menestyin myynnissä ihan kiitettävästi. Tiesin kuitenkin koko ajan, että motivaationi lähde oli nimenomaan lähes mahdottomalta vaikuttanut haaste, ja kun sen saavuttaisin, en enää kehittyisi hyvästä loistavaksi. Ja niinhän siinä kävi. Jäljelle jäi vanhat ura, asema, ja entistä paremman toimeentulon tavoittelu, mutta ne eivät ottaneet tulta alleen, koska sisimpäni ei halunnut niitä oikeasti. En ihan oikeasti halunnutkaan niitä asioita, joita olin aina luullut että minun, "lahjakkaan ja fiksun", kuuluu haluta. Lähdin sieltä, hyppäsin tyhjän päälle ja nyt olen tässä.

Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, mitä todella haluan. Minulla se on tapahtunut ymmärtämällä, mikä tuo minulle iloa, ja alkamalla tavoitella niitä asioita. Ja olen vahvasti sillä tiellä: teen asioita, joita sydämeni haluaa ja todella uskon, että unelmani tulevat todeksi, koska nyt ne ovat minun unelmiani. Eivät jonkun muun unelmia. Eivät sellaisia tavoitteita, joita minä itse tai joku muu on puolestani päättänyt, että minulla kuuluu olla.

Huomautus tähän väliin, etten missään nimessä tarkoita, että noin 30 ensimmäistä vuotta elämästäni olisivat menneet hukkaan. Päin vastoin, olen niistä hyvin kiitollinen, sillä juuri ne ovat tuoneet minut tähän, missä olen nyt! Se on ollut minun tieni ja sisältää paljon arvokkaita kokemuksia ja mahtavan hyviä hetkiä, joista toki olen nauttinutkin. Vain ne unelmat ovat puuttuneet, tai olen vaientanut suuren osan niistä kaiken sen suorittamisen tieltä.

Mistä unelman tunnistaa omakseen? Sydän kertoo sen, näin uskon. Kun oikein herkistyt, kuulet sen äänen kyllä, mutta älä anna järkesi tukahduttaa sitä. Sillä järjellä tarkasteltuna unelmasi voi olla joko naurettavan pieni ja mitätön tai sitten niin megalomaanisen suuruudenhullu, ettei siinä ole "mitään mieltä". Järkeä ei kannata tässä kohtaa kuunnella, sillä se ei ole kovin hyvä unelmoinnissa ;) Järkeä tarvitaan kyllä kovastikin sitten myöhemmin toteutusvaiheessa, mutta ensin on täytyy selvittää, mikä on unelmasi, ja sen tietää vain sydän.

Kun sitten alat toteuttaa sydämesi unelmaa, oli se sitten suuri tai pieni, tulet kokemaan täyttymyksen tunnetta, jota et kokisi mitenkään muuten. Pystyt kääntämään esteet vain hidasteiksi unelmasi tieltä. Ja se myös toteutuu, kun vain alat tehdä sen eteen töitä ja uskot siihen! Tarvitaan niitä klassista kolmea: uskoa, toivoa - ja  ennen kaikkea rakkautta.

Peukku meidän kaikkien pienille ja suurille unelmillemme, siis! 

Tähkäpään unelma oli nähdä livenä syntymäpäivänään aina taivaalla näkyneet lyhdyt, joita hän oli tornistaan ihmetellyt ja halunnut tietää, mitä ne oikein olivat.