Nauran itseni zeniin

Tämä viikko on ollut yhtä sisäistä tunnemylläkkää ja kysymyksien tulvaa: yrittäjäkurssi loppuu, haluan perustaa sen yrityksen, mutta milloin perustan sen jotta kaikki asiat loksahtaisivat sopivasti paikalleen, miten taloutemme kestää? Onnistunko, mitä voi tapahtua jos en onnistu, entä mitä voi tapahtua jos onnistun, ääk onko minusta tähän sittenkään? 

Ystäväni Jenny on viime aikoina kirjoitellut paljon zenimäisestä rauhoittumisesta erilaisten haastavien tilanteiden edessä. Nostan hattua sille henkiselle kehitykselle, josta hän kertoo. 

Minäkin olen lueskellut monenlaista "gurukirjallisuutta" Tollesta Hellsteniin, miettinyt läsnäolon voimaa ja tehnyt monta tärkeää hiljaista oivallusta.

Mutta, jos asiat alkaa ottaa liian vakavasti, ei tule hyvä. Yrityksen perustamisessa minua oikeastaan kaikkein eniten tällä hetkellä pelottaa ne hiljaiset, yksinäiset hetket jolloin olen yksin kaikkien huolien ja paineiden keskellä. Niitä hetkiä jolloin pienikin vastoinkäyminen saa suunnattoman painoarvon ja negatiivisuuden kierre on pelottavan lähellä. Siihen minulla ei ole varaa joutua, mikä neuvoksi?

Verkostoituminen, vertaistuki, yhteisöllisyys. Ne varmasti auttavat ja haluankin koota ympärilleni sellaisia. Ja kyllä itsensä henkinen kehittäminen on todella tärkeää. Mutta yhtä ei voita mikään:

Naurua!

Nauru rentouttaa, puhdistaa mieltä, aktivoi aivoja, luo hyvän olon päästä varpaisiin. Se saa pienet vastoinkäymiset kutistumaan kokoisikseen ja olemaan avoimempi hyväksymään asiat sellaisena kuin ne ovat. Nauru tsemppaa eteen päin, nousemaan ylös kuopasta ja jatkamaan. 

Lapset osaavat nauraa itselleen, eivätkä kaatumisesta lannistu vaan nauravat, nousevat ja jatkavat!

Itse nauroin tänään itselleni. Ystävä oli käymässä ja kerroin hänelle suunnitelmistani. Tulevan yritykseni toiminta perustuu pitkälle omaan persoonaani ja - paljastettakoon tässä kohtaa myös teille, lukijoille - ilo ja positiivisuus tulevat olemaan liiketoimintani kannalta perustavanlaatuisen tärkeitä. Puhuimme siitä, että kun minulla sitten on se yritys, on minulle imagollisesti tärkeää säilyttää positiivinen asenne, missä tahansa ihmisten joukossa kuljenkaan. Hän tokaisi rempseään tyyliinsä, että sinä päivänä, kun ei naurata ja kaikki ketuttaa, saan tulla hänen luokseen itkemään, huutamaan ja kiroilemaan rauhassa. Hän voi antaa yhden huoneen käyttööni silloin tällöin, ja ovi laitettaisiin kiinni. Mutta että jos olisin kuuluisa siinä vaiheessa, toki hän saattaisi räpsäistä kuvan kun meikit tuhrussa tukka sekaisin raivoaisin hänen makkariissaan ja lähettää kuvan iltapäivälehdistölle. Miten mojovat otsikot siitä saisikaan: "Tällainen hän TODELLA on!"

Nauraa räkätimme mielikuvalle pitkän tovin! Voi miten hyvältä tuntuukaan nauraa itselleen ja vielä ystävän kanssa! Ja tämän mielikuvan avulla aloin nähdä humoristisena tuon aiemmin kuvailemani pelon. Eikä se enää niin vakavalta uhalta tunnukaan! Zen is here!

Naurua, paljon naurua, toivon sinulle ja minulle loppu viikoksi! Ei tämä elämä nyt NIIN vakavaa ole!