lauantai 7. heinäkuuta 2012

In the end

Viimeiset jäähyväiset ystävälleni tässä elämässä on nyt jätetty. Hautajaiset olivat surulliset, mutta samalla todella kauniit. Ihan ystäväni näköiset. Olen varma, että hän oli läsnä siellä, tuulen huminassa, auringon säteissä, ystävien ja läheisten sydämissä. Kaikki hänen kanssaan vietetty aika ja hienot hetket olivat siinä. Ilma oli tulvillaan rakkautta.

Hautajaiset ovat tärkeä rituaali, sillä niissä konkretisoituu se tosiasia, että yksi on poissa joukostamme. On tärkeää saada itkeä yhdessä, mutta myös muistella hyviä hetkiä. Elämä jatkuu meillä, jotka jäämme.

Pappi sanoi jotenkin tähän tapaan: voihan olla niin, että hänen elämänsä oli 43-vuotiaana niin täysi, että siihen ei moni muu yllä vaikka eläisi 90-vuotiaaksi. Hän oli suurenmoinen, lahjakas ja antoi monin tavoin paljon valoa ympärilleen. Ehkä kaikella tällä on jokin suurempi tarkoitus, vaikka nyt onkin päällimmäisenä vain surun ja epäreiluuden tunne siitä, että niin ihana persoona on otettu pois meiltä. Ihminen, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa monelle.

Olen niin iloinen, että sain olla mukana hänen viimeisissä viikoissaan ja mukana saattamassa häntä viimeiselle matkalle eilen. Olen kiitollinen, että ylipäänsä sain elää hänen kanssaan hetken samanaikaisesti täällä maailmassa. Ainoa, mitä kadun on se, etten hänen eläessään viettänyt enemmän aikaa tämän ihmeellisen olennon kanssa, mistä seuraakin ajatus: kenen muun kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa? Onko joku suurenmoinen ihminen jotenkin vain jäänyt pois elämästäni? Voinko tehdä asialle jotain?Voisinko saada lisää hetkiä jonkun todella tärkeän kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä?


Heti tulee mieleen pari, jolle voisin soittaa. Tuleeko sinulle? Elämän pituuteen emme voi loppupeleissä juurikaan vaikuttaa, niin kuin on nyt nähty. Siihen miten ja kenen kanssa puolestaan voimme.

Näihin tunnelmiin, Ilon vuosi vetäytyy parin viikon kesätauolle. Ilon hetkeen varmaankin tulee muutamia postauksia sinä aikana.  Yksi, täysin erilainen tunnelmaltaan, siellä julkaistiinkin juuri eilen. Toivon kaikille lukijoilleni oikein ihanaa kesää, sellaista mitä eletään täysillä ja rakkaiden ihmisten kanssa!


“And in the end, it’s not the years in your life that count. It’s the life in your years.” Abraham Lincoln



Kuva: Nina Dahl, rajaus omani. Otettu hääpäivänäni 7.7.2007, eli tasan viisi vuotta sitten.







14 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu Katja. Pistää todella miettimään. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista Maarit. Kirjoittajan sydän iloitsee saadessaan lukijan miettimään :)

      Poista
  2. Ai, miten upea ja hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
  3. Ihana Katja! Kyllä sitä on itsekin miettinyt että työt ja arki jyrää usein kaiken muun yli. Otinpahan heti kännykän käteeni, soitan isoäidilleni, muita ei enää ole. Kiitos!

    K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirachick, miten mukava kuulla että tämä kirjoitus poiki sinulle kontaktin isoaäitiisi <3

      Poista
  4. Kiitos Katja muistutuksesta. <3

    Ihanaa ja elämänmakuista lomaa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  5. Ihana, kaunis kirjoitus <3 Oma isäni sairastaa parantumatonta syöpää, joka on levinnyt maksaan, hoidot lopetettu eikä aikaa siis varmasti kovinkaan paljon jäljellä. Hän täytti juuri 50 vuotta. Toivon, että osaan ajan tullessa olla tarpeeksi vahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sagu, toivon sinulle paljon voimia vaikeassa tilanteessasi! Myös heikkoudessa voi piillä uskomaton voima ja vahvuus, jos mukana on rakkaus. Ja rakkaus ei kuole koskaan <3

      Poista
  6. Kiitos minunkin puolestani tästä tekstistä! Samojen asioiden äärellä olen tässä itsekin ollut jo pitkään, kun yksi taannoinen ammuskelu vei muutaman entisen koulukaverin. Koskaan ei voi tietää, milloin on kenenkin aika lähteä - ja jos tuosta tapauksesta jotain hyvää haluaa hakea, niin ainakin olen oppinut pitämään paremmin yhteyttä niihin jäljellä oleviin tärkeisiin ihmisiin. Ja ainahan sitä muutenkin pitäisi elää niin kuin viimeistä päivää, vaikka kenen energia siihen sitten muka riittää... Mutta tärkeintä lieneekin tosiaan juuri se, ettei jää harmittamaan jonkun ihmisen laiminlyönti.

    Voimia ja rentouttavaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Tiia, miten hurjia kokemuksia olet elämältä saanutkaan. Tuommoisesta ei varmaan toivu koskaan, jos menettää tovereita väkivallan uhrina. On vaikea nähdä sellaisessa mitään tarkoitusta. Mutta jatkettava on, ja niin kuin sanot, on hyvä pysähtyä aina välillä miettimään miten elää ja keneen haluaa pitää yhteyttä.
      Kiitos ja samoin voimaannuttavaa ja rentoa kesää sinulle <3!

      Poista
  7. Kaunis ja koskettava kirjoitus ♥
    Siunausta sinulle ja muille, jotka jäivät kaipaamaan ystävääsi.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)