keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Unelmatöitä - onko heitä?



"Meille on kai iskostunut jo äidinmaidossa, että työn kuuluukin olla vähän ikävää ja rankkaa. Sen kuuluu "tuntua työltä". Jos se on liian helppoa ja tuntuu liian hyvältä, ei sitä oikein kai voi edes työksi laskea."

Lue Ilon hetki -blogini postauksesta ajatuksiani ns. "oikeista töistä" ja unelmatyöstä!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Taputtaa enkelien kanssa

Olin Lorna Byrnen Tour of hope -tilaisuudessa Finlandia-talolla viime lauantaina.

Lorna on keski-ikäinen, tavallinen nainen Irlannin maaseudulta. Hän on lapsesta saakka, koko elämänsä nähnyt enkeleitä ja kommunikoinut näiden kanssa. Hänen vanhempansa pitivät häntä henkisesti jälkeen jääneenä, eivätkä satsanneet hänen koulutukseensa. Hän ei edes osannut kirjoittaa eikä lukea kunnolla, kun hän alkoi kirjoittaa ensimmäistä kirjaaansa Enkeleitä hiuksissani, josta sittemmin on tullut Best seller ja joka on käännetty kymmenille kielille.

Ensimmäisen kirjansa jälkeen hän on kirjoittanut vielä kaksi kirjaa Portaat taivaaseen ja Toivon viesti enkeleiltä, pitää  Facebook-sivua ja twiittaa päivittäin. Lorna haluaa tuoda ihmisille toivoa ja valoa. Hän uskoo vahvasti, että jokaisella meillä on oma suojelusenkeli, joka rakastaa meitä ehdoitta. Hän uskoo, että jokaisella on sielu, joka kuoleman jälkeen palaa taivaaseen Jumalan luo. Hän kuvaa kirjoissaan näkyjään ja elämänsä vaiheita, ja viestii voimakkaasti omien sanojensa mukaan enkeleiltä saamaansa rakkauden ja toivon sanomaa kaikille. Enkelit haluavat auttaa meitä riippumatta siitä, uskommeko niihin tai mihinkään ylipäänsä, riippumatta jopa siitä, olemmeko hyviä vai pahoja. Lorna itse on kristitty ja katolilainen, mutta sanoo, että hänen sanomansa kuuluu kaikille uskontokunnasta riippumatta.

Hölynpölyä? Huijausta? Henkisesti jälkeen jääneen naisen höpinää?

Minä ja 2000 muuta näimme ja kuulimme tämän pikkuruisen ja ujohkon naisen puhuvan ja koimme hänestä säteilevän lämmön ja rakkauden lauantaina. Tilaisuus koostui haastattelusta ja yleisökysymyksistä sekä lopuksi hän siunasi ja halasi henkilökohtaisesti kaikki halukkaat. Mitään joukkohysteriaa tai yliluonnollisen maagista ei ollut ilmassa. Ainoastaan paljon rakkautta. Hänen tarinansa on vahva ja hän vaikuttaa vilpittömältä. Hän ei toiminnallaan erottele ihmisiä minkään perusteella vaan kohtelee kaikkia samanarvoisesti. Hänen toiminnallaan on pyyteetön tarkoitus ja hän on kyennyt auttamaan monia ihmisiä. Hän ei pelottele eikä yritä sitouttaa ketään mihinkään, haluaa vain välittää toivon sanomaa niille, jotka haluavat sitä kuulla.

Yleisö kysyi Lornalta kaikkea mahdollista maapallon asemasta universumissa luonnonsuojeluun ja ikävien ihmisten käsittelyyn. Viimeinen kysymys kuului kuitenkin "Mitä täällä Finlandia-talossa olevat enkelit haluavat sanoa juuri tällä hetkellä meille?" Vastaus kuului: "Enkelit haluavat kiittää kaikkia, jotka olette tänään tulleet paikalle. He iloitsevat ja taputtavat käsiään parhaillaan siitä riemusta, että olemme kaikki täällä!"

Yleisö puhkesi aplodeihin. Tuntui hyvältä taputtaa enkelien kanssa.

Linkki Lornan haastatteluun Nelosen uutisissa.

Rakkaalta ystävältäni toisen lapseni syntymän aikoihin saamani lahja.

lauantai 22. syyskuuta 2012

If you can dream it...

Búzios, Brasilia, ja äärettömiä mahdollisuuksia kimaltava valtameri, jossa me kaikki kalastajina seilaamme.

"If you can dream it, you can do it" - Walt Disney

Tuo lause on "vainonnut" minua koko viikon. Olen nähnyt sen Facebookissa monta kertaa ja ystävän keittiön seinällä oli taulu, jossa luki tuo sama mietelause.

Ajatellen - FB-sivu postasi tänään, että:
"Villeimmät unelmasi raapaisevat tuskin edes pintaa siitä mikä on mahdollista."

Mistä siinä on kysymys, kun suuret ja aikaansaavat persoonat kehoittavat unelmoimaan sen sijaan, että korostaisivat jalat maan pinnalla pitämistä? Mitä on tämä puhe, että kaikki mitä osaa unelmoida, on mahdollista ja vieläpä paljon enemmänkin?

Vaatimattomuus ja oman rajallisuuden tunteminen ja tunnustaminen, jopa oman itsen vähätteleminen asuu syvällä kulttuurissamme ja meissä. Kaikenlainen "järkevyys" on (yli)arvostettua. Ne, jotka ovat saaneet jotain suurta aikaan, ovat ihan samanlaisia kuin me. Heillä on omat lahjakkuutensa, vahvuutensa mutta myöskin heikkoutensa - aivan kuten meillä kaikilla. Mutta yksi erottaa heidät muista: he ovat astuneet tuon vähättelyn, vaatimattomuuden ja tietynlaisen "järkevyyden" rajan yli ja uskaltaneet unelmoida. He ovat antaneet ajatuksen viedä kohti uutta ja tuntematonta ja kuvitelleet mielessään unelmiensa lopputuloksen, ennen kuin hitustakaan siitä olisi kenties edes näköpiirissä.

Ne, jotka ovat saavuttaneet unelmansa, ovat myös osanneet tehdä toisen unelmien saavutusta edellyttävän asian: ottaa vastaan sen, mitä maailmankaikkeus tarjoaa. Ei Disneyworld syntynyt yhdessä yössä, vaan edellytti lukuisia sarjakuvaruutuja akuankkaa, yrityksen synnyn ja kasvutarinan, tuhansia ja tuhansia työtunteja sekä lukuisia pieniä ja suuria oivalluksia. Ja ehkä jokusen vuodatetun hikipisaran ja pettymyksenkin. Kulkiessa kohti unelmaa, sitä minkä on osannut kuvitella, täytyy myös osata ottaa vastaan mahdollisuudet, jotka vievät sitä kohti. Ja eteen tulevat mahdollisuudet saattavat joskus olla yllättäviä, erilaisia kuin olisimme olettaneet.

Lopputuloskin voi olla alkuperäistä unelmaammekin ihmeellisempi. Maailmankaikkeuden resurssit ovat äärettömät ja ne kaikki voivat olla käytössämme.

Haastan sinut, lukijani, tänä viikonloppuna unelmoimaan ja miettimään, mitä oikeasti haluaisit, jos aivan kaikki olisi mahdollista. Anna ajatuksen lentää! Älä juutu rajoitteisiin, anna kerrankin unelmien viedä! Ja, sitten kun olet maalannut itsellesi unelmasi - ajattele mikä olisi vielä seuraava steppi siitä eteen päin. Se VIELÄ suurempi juttu, jota et ensin uskaltanut edes unelmoida.

Mieti: se vieläkin suurempi juttu voisi olla totta ja sinun - pystyithän kuvittelemaan senkin! Pysy sitten hetki tuossa ajatuksessa: nautiskele siitä, kuvittele miltä sinusta tuntuisi jos se olisi todellisuutta.Veikkaanpa, että tulet pian näkemään ympärilläsi pieniä, unelmaasi liittyviä asioita ja mahdollisuuksia. Voit saada puhelinsoiton, nähdä lehti-ilmoituksen, joku tuttava voi ohimennen mainita jotain siihen liittyvää. Sitten on vain sinusta itsestäsi kiinni, tartutko niihin. Carpe diem!

Itse yritän tehdä juuri tuota tällä hetkellä kaiken aikaa. Ja: asioita tapahtuu, mahdollisuuksia ilmaantuu. Siksi myös tavallista hiljaisempaa täällä postauspuolella, koska olen keskittynyt tähän "projektiini". Toivon, että voin jo pian kertoa siitä tarkemmin teillekin :)

Niin että tässä vielä kerran:

Lähde: Inner Child Healing

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kahden mantereen erotarina


Kävin lomalla paikassa, jossa sanotaan Afrikan ja Etelä-Amerikan mantereiden olleen kiinni toisissaan. Ajatella, että 20 miljoonaa vuotta sitten siitä paikasta pääsi kävellen Afrikkaan, mutta sen jälkeen alkoi prosessi, jonka vuoksi välissä on nykyään valtameri ja 10000 kilometriä. Búzios, tuo ihana lomakohteemme, oli liittymä- ja irtoamiskohta mantereiden välillä.



Paikka on kallioinen ja rosoinen. Voin suorastaan kuvitella, kuinka tästä irtosi manner selittämättömän suurella voimalla. Afrikka sanoi Amerikalle, että on aika lähteä elämään omaa elämää ja ottaa suuri askel kohti tuntematonta. Että oli kiva olla kimpassa ja varmasti jatkossakin on paljon yhteistä kasvistoa ja eläimistöä. Eivätpä aavistaneet nuo "kaverukset" erotessaan, että miljoonien vuosien kuluttua mantereiden ihmiset jälleen kohtaisivat.




Ei tuo prosessi tietenkään tapahtunut päivässä, vaan satojen ja tuhansien vuosien aikana. Mannerlaatat työntyivät vähitellen erilleen ja pikkuhiljaa selvisi, mitkä kalliot kuuluvat Afrikalle, mitkä Amerikalle. Välissä alkoi virrata vesi. Tuossa paikassa on edelleen todella voimakkaat merivirtaukset, ikään kuin muistutuksena eron kipeydestä. Vaikka prosessi oli hidas, on varmasti ollut kerran hetki, jolloin voitiin sanoa, että nyt se oli tapahtunut: kaksi erillistä mannerta oli syntynyt.




Vaikkakaan ei tietenkään tuhansia vuosia, vievät oman elämän muutosprosessitkin aikaa. Joskus tuo muutosaika voi tuntua tuskalliselta, koska sisimmässään tietää, että vanhaan ei ole enää paluuta, mutta uudestakaan ei ole vielä mitään varmuutta. Jonain päivänä on kuitenkin oltava se hetki, jolloin muutoksen voidaan sanoa tapahtuneen. Hetki, jolloin mannerlaatat on revitty erilleen toisistaan, ja väliin jää valtameri.



"Niin kuin kaksi mannerta joita meri erottaa, katselemme toisiamme horisontin taa"
(Aulikki Oksanen/Emma Salokoski)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Atlantin ääreltä



Edessäni on valtameri, kun kirjoitan tätä. Sen valtava voima ja ääretön kauneus sekä mieletön monimuotoisuus kiehtovat mieltä. 

Lempeän tyynenä meri houkuttelee lapset nauramaan ja leikkimään. Vesi on lämmintä ja kirkkaan turkoosia. Siinä näkyy ”kultahippuja” ja pieniä kaloja. Pikku aallot rantautuvat pehmeästi ja tuovat pienille suurta hupia. Rantavedestä voi löytää simpukankuoria, joita sainkin syntymäpäivälahjaksi kourallisen tyttäreltäni. Joskus se elämä vain on niin vietävän kepeää!



Meri on näyttänyt matkamme aikana myös hurjempaa puoltaan. Loman alkupäivinä Cobacabanan ja Ipaneman rantojen aallot olivat kaksi-kolmimetrisiä ja potentiaalisesti imaisisivat pienen syvyyksiinsä hetkessä. Se mieletön voima, joka seuraa aallon tyrskähdettyä rantaan ja lähtiessä ”takaisin päin” herättää minussa suurta kunnioitusta. Ipaneman surffarit puolestaan olivat innoissaan ja suorastaan juoksivat katuja pitkin avojaloin ja lauta kainalossa nauttimaan korkeista aalloista. Tyrskyjen voimaa kunnioittaen, taidolla vaarat kohdaten.





Sääolosuhteet saattavat muuttua hetkessä valtameren äärellä. Meillä on ollut enimmäkseen todella hyvät säät. Brasilian kevät sopii hienosti suomalaiselle, lämpötilan vaihdellessa 24-29 asteen välillä ja auringon paistaessa. Yhtenä päivänä kuitenkin jostain nousi merkillinen usva. Se tuli vähitellen ja pysähtyi kalastajakylän ylle. Se oli kuin sataisi, mutta silti ei satanut. Ilma oli kostea ja hyvä hengittää. Aurinko näkyi usvankin takaa. En silti haluaisi olla merellä tällä säällä, näkyvyyden ollessa hyvin heikko. Mutta kaunista, hyvin kaunista. Joskus on ihanaa pysähtyä vain katselemaan rannalta, ilman että tarvitsee itse heittäytyä tapahtumien keskipisteeseen.


Atlanttia katsellessa mieli ja sielu lepää ja oman elämän asiat saavat perspektiiviä. Voisin jatkaa tätä tarkkailua vielä mielelläni muutaman viikon, mutta kotimaan pienemmät vedet kutsuvat jo pian - tämä jää varmaankin ainoaksi bloggailukseni täältä.

Elämä on kuin meri, joka tarjoaa mahdollisuuksia lähes rajattomasti sekä kauneutta kaikissa muodoissaan sille joka haluaa sen nähdä.  Voikaa oikein hyvin rakkaat lukijat!





sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mitä muuta kuin biksut?


- bikinit - check
- aurinkovoide - check
- lapsille jotain puuhaa melkein vuorokauden kestävälle lentomatkalle  -check
- mekkoja kolmelle ja sandaaleja neljälle - check

Tuntuu epätodelliselta olla lähdössä lomalle keskellä syksyä juuri kun kaikki muut ovat päässeet vauhtiin busineksessä, koulussa ja kuka missäkin.

Mutta niin se vain nyt on, me ollaan lähdössä pariksi viikoksi Brasiliaan!
Pakkaus ja lähtövalmistelut aiheuttavat kyllä melkoista stressiä, mutta en valita. Kohta olen auringon lämmössä, letkeässä maassa ja ystävien seurassa. Otan etäisyyttä kaikkeen ja ennen kaikkea: relaan!

En lupaa mitään postauksia, koska en tiedä miten yhteydet pelaa siellä enkä halua ottaa asiasta minkäänlaista stressiä. Lisäksi loma netistä tekee kyllä hyvää minulle. Mutta läppäri lähtee mukaan, siltä varalta että inspiroidun uudessa ympäristössä kirjoittamaan jotain.

Jätän Suomen, syksyn ja huolet nyt taakseni hetkeksi, mutta mitä otan mukaani muuta kuin nuo alussa mainitut?

No tämän, ja tässä myös ajatus teille, lukijani. Niin kummalliselta kuin se voi tuntuakin, olemme loppujen lopuksi aina oikeassa paikassa, niin Brasiliassa kuin Suomen syksyssä. Olemme tulleet tähän kohtaan elämän polkujemme kautta, omien valintojemme ja ajatustemme saattelemana. Tässä on hyvä, tässä on kaikki mahdollisuudet sille joka ne tahtoo nähdä ja käyttää. Minä tahdon ne löytää, toivottavasti sinäkin!

Erinomaista syksyn alkua jokaiselle!