Valon lahja

Päivä pitenee nyt vauhdilla. Valo herättää meidät ja luonnon talviunesta ja antaa energiaa, voimaa ja iloa. Mikäs sen hienompaa - nyt kun meidät on vielä hyvin virvottu tuoreeks terveeks Palmusunnuntaina.

Valo myös paljastaa kaiken sen mitä pimeys ja talvi olivat peittäneet. Kotona ikkunat näyttävät yhtäkkiä tosi likaisilta vaikka vielä viikko sitten ne olivat ihan ok, pölykoiria vilistää joka puolella ja jotenkin nurkat ovat täynnä turhaa kamaa, josta haluamme hankkiutua eroon.

Entäs sitten mielemme pöly ja tunkkaisuus, sekin tulee usein esiin kevätvalossa. Monet ahdistavat muistot palaavat mieleen, tekemättömät työt, soittamattomat puhelut, unohdetut lupaukset. Peiliin katsoessa tuntuu nuhjuiselta talven kuivuuden ja pimeyden jäljiltä. Haluttaisi kuoriutua kotelosta kuin perhonen, herätä kauniina ja kepeänä tanssimaan valon kanssa… mutta miten? Kroppa painaa ja pääkoppa humisee kaikesta vanhasta moskasta.

Juuri tämä on valon lahja meille: se tuo käsiteltäväksi asioita jotka olemme sysänneet talviunille. Kun nämä asiat tulevat valoon, se on meille mahdollisuus kohdata ne, käsitellä ja saada niistä rauha.

Voimme myös torjua lahjan, mutta elämä tuo ne eteemme aina uudelleen ja uudelleen, kunnes ne on loppuun käsitelty. Tämä on yksi universaaleista laista, joita emme voi paeta.

Voisiko tämä kevät olla erilainen? Voisimmeko tänä keväänä katsoa nuhjuista peilikuvaamme rakastaen ja kysyä valolta rehellisesti: mitä haluat minulle kertoa? Mitä minun olisi käsiteltävä? Mitkä vanhat toimintamallit eivät enää palvele minua ja mistä olisi syytä hankkiutua eroon kevätsiivouksessa?

Ottaisimmeko tänä keväänä vastaan valon lahjan?

Toki jo fyysinen siivous on samalla mieltä puhdistava kokemus. Monet tekevät detox-kuureja kehonsa puhdistamiseen. Psyykkisellä, emotionaalisella ja henkisellä puolella on useita keinoja ja tekniikoita joita voi kokeilla. Itse tunnen niistä parhaiten ThetaHealingin, joka on turvallinen ja kokonaisvaltainen energiahoito.

Teen ThetaHealing-hoitoja yksityishenkilöille sekä vastaanotolla että etänä. Ota rohkeasti yhteys, mikäli haluat että auttaisin sinua mielen kevätsiivouksessa! katja.sonninen@ilonmaa.fi

Kaikilla meillä on menneisyys

Vihreä aventuriini-sydän, lotus-kukka ja Angel Aura Quartz -helmi. Lahja englantilaiselta ystävältäni Sarahilita, joka pitää ihanaa nettikauppaa Love Beyond The Moon

Kun kokee suuria muutoksia, voi alkaa tuntea häpeää siitä, mitä on joskus aiemmin ollut. Näin myös minulla. Suoraan sanottuna en ole pitkään uskaltanut lukea omia blogipostauksiani: pelkäsin niiden olevan liian paljastavia ja että ne eivät tuntuisi enää omilta.  Halusin työntää pään pensaaseen ja toivoa ettei kukaan löytäisi!

Kuitenkin ihan viime päivinä olen uskaltautunut lukemaan muutamia postauksia ja yllättynyt, osahan niistä onkin ihan hyviä!  "Ai minäkö kirjoitin tämän, oho…" Toki eivät läheskään kaikki postaukset sisällä kuolemattomia viisauksia, mutta niille ei-niin-hyvillekin teksteille osasin jo vähän lempeästi naurahdella:"Ai tuollainen olin kolme vuotta sitten, miten paljon olenkaan oppinut sen jälkeen".

Työni puolesta minulta odotetaan nykyään jonkin sorttista "valaistuneisuutta". Nykyiset ja tulevat asiakkaani saattavat vierailla blogissani tutustuakseen minuun ja ajatuksiini. Mietin josko poistaisin blogista ne kaikkein "materialistisimmat"postaukset sekä sellaiset, joiden ajatuksia en enää täysin allekirjoita. Esimerkiksi vähähiilihydraattinen leivonta ei ole tällä hetkellä fokuksessani. Kuitenkin ruoka-aiheisissa postauksissani käy päivittäin kymmeniä vierailijoita!

Toistaiseksi päädyin kuitenkin vielä pitämään kaikki postaukset julkaistuna. Se on elettyä elämää ja kaikilla meillä on menneisyytemme. Jos joku saa ruokapäivityksistäni inspiraatiota, niin sehän on ihan loistavaa! Se päätös, jonka tein jo aloittaessani bloggauksen vuonna 2011, että en kirjoittaisi mitään negatiivista mistään enkä kenestäkään, on vakuutukseni. Kaiken minkä olen kirjoittanut, olen kirjoittanut hyvällä tahdolla ja sen hetken parhaan tietoni mukaan.

Elämä on polku jolla jokainen meistä on tällä hetkellä jossain kohdassa - niin nyt kuin menneisyydessä.
Tämä on minun polkuni ja jaan sen niiden kanssa, jotka siitä voivat oppia tai saada elämäänsä jotain positiivista.

Minun sieluni tervehtii sinun sieluasi. Namaste.

Itsensä rakastamisesta

Kaikki me itsensä kehittämisen tai henkisen kasvun polulla kulkevat tiedämme kuinka tärkeää on rakastaa itseään.

Siitä, miten kohdella hyvin itseään löytyy runsain mitoin vinkkejä ja ohjeita. Suo itsellesi sitä tai tätä, muista ottaa omaa aikaa, hemmottele itseäsi. Mitä kannattaa syödä, miten liikkua, kenen kanssa viettää aikaansa, mitä kirjoja lukea. Opetella sanomaan ei, tehdä asioita jotka tuottavat iloa, kuinka saada vuorokauden tunnit riittämään niin, että itsellekin jää pieniä hetkiä. Nämä kaikki ovat toki hyviä asioita ja niitä valmennan myös asiakkailleni!

Noita kaikkia voi kuitenkin harjoittaa, mutta silti olla jatkuvasti tyytymätön. Jos nimittäin rakkaus itseen ei tule sisältä eikä ole todellista, nuo kaikki teot ovat vain kuorrutusta joilla voi hetkellisesti turruttaa turhautumisen ja muita pahan olon tunteita.
Seurauksena voi kuitenkin olla entistä ikävämpiä tunteita ja ajatuksia. Syyllisyys kalliista cappucinosta tai epämiellyttävä tunne kesken zumba-tunnin tai tyttöjen illan, että oikeastaan minunhan pitäisi olla jossain muualla. Juoksulenkin jälkeinen ajatus, että hyvin meni mutta kyllä pitäisi treenata enemmän. Lupaukset itselle tyyliin "Jos laihdun viisi kiloa, sitten saan ostaa itselleni kivan vaatteen" - ja sitten se kalvava suru, että enkö tosiaan muuten saisi? Kuulostaako tutulta?
Näiden tunteiden tukahduttamiseen keksimme sitten taas uusia tapoja "lääkitä" itseämme ja kierre on valmis.

Uskon, että vasta kun opimme oikeasti rakastamaan itseämme, nuo kaikki hyvät asiat tuntuvat siltä, että ne kuuluvat meille ja olemme ansainneet ne ja osaamme todella nauttia niistä.

Miten se aito itsensä rakastaminen sitten tapahtuu?
Siinäpä hyvä kysymys. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja oppaita.

Itse uskon, että avain on siinä, että tutustuu todelliseen itseensä ja hyväksyy sen. Kääntää silmät pois ulkoisesta sisäiseen: kuka minä todella olen? Mitä jää, kun katsot itseäsi kaiken tekemisen, tunteiden ja ajatusten tuolle puolen? Mitä tapahtuisi jos uskaltaisit kohdata itsesi ilman minkäänlaisia naamareita? Voisitko pitää siitä, jonka näet ja suhtautua häneen armollisesti ja rakkaudella?

Kun pieni lapsi syntyy tähän maailmaan, hän ei ole vielä tehnyt, ajatellut tai tuntenut yhtään mitään. Hän vain on. Jokainen, joka on ollut vauvojen kanssa tekemisissä tietää, että nuo pienet olennot ovat kokonaisia, täydellisiä ihmisiä ja täysin sinut itsensä kanssa. He ovat vastustamattomia ja rakastettavia ja näyttävät olevan siitä hyvin tietoisia! He tuntuvat tietävän miksi tulivat tähän maailmaan ja muistavan mikä tehtävä heillä on täällä. He eivät edes tiedä miltä näyttävät mutta tietävät olevansa maailman kaunein olento.

Pikku muistutus: sinä ja minäkin olemme kerran olleet vauvoja! Mutta mitä ihmettä tapahtui? Muutuimme vuosikymmenten saatossa toiseksi? Toki elämä on tuonut kokemuksia ja solummekin ovat uusiutuneet moneen kertaan, mutta sisältä, sielultamme olemme se sama ihminen. Jos katsot itsestäsi kuvaa lapsena, tunnistat varmasti omat silmäsi, sielusi peilin.

Voisitko katsoa peilistä itseäsi silmiin ja kohdata sen, joka oikeasti olet? Voisitko rakastaa tuota kaunista sielua, joka sieltä peilistä katsoo? Voisitko sanoa itsellesi lämpimästi ja hellästi: "Hyväksyn sinut ja rakastan sinua"?

Rakkautta itseään kohtaan voi osoittaa vaikkapa kukilla

Parantavilla aalloilla

Hiukan yli kaksi vuotta sitten menin kuin sattumalta ThetaHealing-kurssille. Olin saanut siitä kertovan sähköpostiviestin, jonka olin avannut puolivahingossa, koska odotin yhtä toista viestiä. Viestin luettuani minulle tuli olo, että voi olla että haluaisin mennä tälle kurssille, vaikka en yhtään tiennyt mistä oli kyse.

Niin vain siinä sitten kävi, että kurssille menin. Oli hyvä, etten tiennyt siitä liikaa tuossa vaiheessa, sillä olisin varmaan jättänyt menemättä. Oma uskomusjärjestelmäni olisi vielä siihen aikaan hangoitellut vastaan! Onneksi kuitenkin menin, sillä sain siitä ihan uskomattoman työkalun meditaatioon ja ihmisten auttamiseen. Olenkin käyttänyt ja kehittänyt ThetaHealing- taitojani parin vuoden ajan läheisten ja ystävien kanssa sekä itseeni.

Kävin hiljattain tämän metodin jatkokoulutuksen ja sain innon alkaa ottaa asiakkaita vastaan. Ja kuinka ollakaan, sopiva vastaanottopaikka löytyi ihanasta Eerikinkartanosta. Otan siellä nyt vastaan kerran viikossa asiakkaita koko päivän.

ThetaHealing on energiahoito, jolla vaikutetaan fyysisten, henkisten ja emotionaalisten vaivojen tai ongelmien todellisiin syihin. Sen on kehittänyt Vianna Stibal, jonka virallisille sivuille löydät tästä. Oma opettajani on Suvi Bowellan, joka toi metodin Suomeen.

ThetaHealingissä hoitaja menee aivojen theta-taajuudelle, joka on sama missä olemme esimerkiksi ollessamme syvässä unessa tai hypnoosissa. Jo pelkästään Theta-taajuudella oleminen rentouttaa ja poistaa stressiä ja sillä taajuudella voi tapahtua solutason muutoksia. ThetaHealing-hoidossa eivät hoitaja tai hoidettava ole kuitenkaan missään transsissa vaan siinä istutaan tukevasti paikoillaan ja otetaan vastaan theta-taajuudella tapahtuva hoito. Hoidon aikana toki keskustellaan myös ja kaikkiin hoitotoimenpiteisiin kysytään hoidettavalta lupa.

Esimerkiksi joku voi tulla hoitoon koska kokee unettomuutta. Kysymyksillä ja intuitionsa avulla hoitaja löytää unettomuuden taustalla olevia uskomuksia, kuten "En saa levätä ennen kuin olen saanut työni valmiiksi" tai "Jos nukahdan, jotakin kamalaa voi tapahtua". Uskomukset saattavat olla tiedostamattomia ja niin syvällä, että niitä voi olla hankala työstää tietoisen mielen kautta. ThetaHealingissä uskomuksia voidaan muuttaa hyvinkin nopeasti ja paraneminen esimerkiksi unettomuudesta pääsee käynnistymään.

Kuulostaako jännittävältä? Niin minustakin kuulosti pari vuotta sitten ja vieläkin! Tai oikeastaan nyt tuo jännittävyys on muuttunut innostukseksi: miten mahtava työväline tämä onkaan ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi ja maailmassa vallitsevan värähtelytason nostamiseksi! Ja se toimii, miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat saaneet apua ThetaHealingistä.

Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteys katja.sonninen@ilonmaa.fi niin sovitaan sinulle aika :) Tätä voi tehdä myös etänä ja esim skypeyhteydellä, jos et satu asumaan Veikkolan läheisyydessä!

Eerikinkartano, Veikkola, Piian huone.

Istupa siihen :)

Onko ajatuksilla oikeasti väliä?

Joskus 20-30 ikävuoden välillä kyynistyin niin pahasti, että oikeasti kuvittelin, että sillä mitä tunnen tai sillä mitä ajattelen ei ole niin suurta merkitystä. Että lausutut sanat, ajatellut ajatukset ovat voimassa vain sillä hetkellä jolloin ajatus tapahtuu ja näin esim. juoruilu ei vahingoita ketään. Ja että toki on mukavampaa, jos tuntuu hyvältä kuin pahalta, mutta että sillä ei ole sen laajempaa seurausta kuin mitä itselleni sillä hetkellä. En tiennyt ajatusteni jättävän mitään jälkiä ja pidin huuhaana ja vähän pelottavana kaikkea, mitä ei voinut silmin nähdä, korvin kuulla, nenällä haistaa. Mitä väliä sillä muka olisi suuressa maailmankaikkeudessa, mitä minun sielunelämääni kuuluu ja miltä minusta tuntuu?

Miten väärässä olinkaan. Eipä ihme että ne olivat niin vaikeita vuosia.

Jossain vaiheessa ikävuosina 30-40 oivalsin, että ajatuksillani on suurempi voima omaan elämääni kuin olin luullut. Aloin kirjoittaa blogia "Ilon vuosi 2011" niihin aikoihin, ja blogissa tutkin nimenomaan positiivisuuden valitsemista arjen tilanteissa. Aloin pyrkiä elämään "ilon kautta", niin että saisin iloa mahdollisimman monista asioista, joita teen. Ymmärsin, että sillä mitä tunnen, on merkitystä sille mitä  ajattelen. Ajatuksillani luon elämääni ja tulevaisuuttani, ja siten vaikutan läheisiini ja ympäristööni.  Elämäni alkoi muutua kun huomasin, että jo pyrkimys positiivisuuteen tekee asioita helpommiksi elää ja ihmissuhteisiin rauhaa.  Tein myös tämän prosessin seurauksena muutamia radikaaleja muutoksia elämässäni, eli jätin suht hyväpalkkaisen työni ja ryhdyin yrittäjäksi. En vain enää voinut elää kuten ennen.

Mutta että ajatuksillani olisi laajempi merkitys? Että yksittäisen ihmisen rakkauden ja rauhan ajatukset oikeasti voivat muuttaa maailmaa? Että sillä että minä pyrkisin elämään omassa totuudessani ja vilpittömästi toivon hyvää kaikille ihmisille olisi oikeasti merkitystä laajemmin?

Luen parhaillaan, nyt 40-vuotiaana, David Wilcockin kirjaa Lähdekenttä. Se on tajunnan räjäyttävä teos, jossa tietoisuutta tarkastellaan tieteelliseltä pohjalta. Siinä muunmuassa kerrotaan tutkimuksesta, jossa 7000 ihmisen  samanaikanen meditaatio vähensi maailmassa terrorismia 72%:lla sillä hetkellä kun meditaatio tapahtui. Tutkimuksessa poissuljettiin mm. sään, viikonlopun ynnä muiden ulkoisten tekijöiden vaikutus. 72%!! "Vain" sillä, että suhteellisen pieni joukko ihmisiä ajatteli rauhaa ja rakkautta samanaikaisesti!

Tuo vahvistaa sen, minkä sisimmässäni jo tiedän: sillä mitä ajattelemme on VALTAVA vaikutus, sekä lähelle että kauas. On todella tärkeää pitää yllä positiivisuutta, iloa, muista välittämistä, ystävällisyyttä ja pyrkiä nostamaan omaa tunne- tai värähtelytasoa. Se ei ole itsekkyyttä vaan palvelus  koko maailmalle!

Entä onko elämäni nyt näiden oivalluksien kautta helppoa ja valaistunutta, yhtä hymyä ja aurinkoa? Hahah, ei todellakaan. Usein edelleen herään aamulla synkähköjen ajatusten pyörteeseen. Mutta ainakin tiedostan ajatusteni merkityksen ja olen löytänyt keinoja nostaa ajatusteni värähtelyä.

Tänään nuo keinot olivat kiitollisuuslistani, meditaatio, siivous ja tämän blogin kirjoittaminen :) Kiitos että luet blogiani, pitkän kirjoitustauon jälkeen!

Sano se

Entä jos se hyvä ja kaunis (joskin kenties vähän epätavallinen, hassu ja rohkea) mitä mieleesi juolahtaa sanoa, mutta nielaiset viime hetkellä, olisikin ollut juuri se mitä edessäsi oleva ihminen olisi tarvinnut kuulla juuri sillä hetkellä?

Entä jos sanoisit sen ja sillä muuttaisit sen ihmisen päivän?
Entä jos sillä mitä sanoit, käynnistyisi jotain uutta tämän ihmisen koko elämässä? Entä jos hänen elämänsä saisikin aivan uuden suunnan siitä mitä sanoit?

Entä jos sanomisellasi vaikuttaisit suoraan tai epäsuorasti myös monen muun ihmisen elämään positiivisesti?

Sano se. Ei ole väliä saatko koskaan tietää. Luota vain.

Kylymä ilima

Vaikka kuinka olisi lappilaiset geenit niin paleleehan se, kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Mieluiten sitä pysyttelisi pirtissä. Autotkin sippaavat, vaikka täkäläiset eivät mitä tahansa rimpuloita huolikaan kulkuvälineeksi -sattuneesta syystä. Varastossa säilytyksessä olevat kylmät juomat täytyy tuoda jääkaappiin lämpenemään ennen kuin ne voi juoda. Jos ulos uskaltaa, tunkeutuu kylmä niin syvälle jäseniin, että ne sulavat kunnolla vasta vartin saunomisen jälkeen.

On se karu maa.

Mutta niin kaunis. Ja rakas.

Tänäänkin näin tuhansia timantteja kimaltelevan auringonvalossa ilmassa ja puiden oksilla.

Timantit on ikuisia.

Rovaniemen lentokentän porot.

Ihan oikeat porot.

Tarjosin niille kylmää juomaa kun sattui olemaan mukana :-D

Kuuntelemisen ihme

Mitä oikein teet niissä valmennuksissasi ja työnohjauksissasi, minulta usein kysytään. Neuvotko ihmisiä, miten heidän kannattaisi työnsä tehdä? En. En varmaankaan edes osaisi.

Mitä sitten teen? 70%:sti kuuntelen. Muistelepa sellaista hetkeä, kun joku kuunteli sinua niin, että ihan oikeasti tunsit olevasi tärkeä ja arvostettu. Kuuntelijalla ei ollut ennakkoon mietittyjä ratkaisuja asioihisi, hän ei tarjonnut omia kokemuksiaan tai vastauksia kysymyksiin, joihin ei ole yhtä oikeata vastausta. Hän kuunteli ja kiinnostui sinusta.  Miten elpyneeltä sellaisen kokemuksen jälkeen tuntuukaan! Ja se on nykyään valitettavan harvinaista.

Olen huomannut, että ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat ennen kaikkea sitä, että heitä kuunneltaisiin. Sitä, että joku aidosti kiinnostuisi siitä, mitä heille kuuluu ja miten he asiat kokevat.

Varsinkin yritysmaailmassa mennään niin lujaa, että muutosten tullen ei ole aikaa pysähtyä, "jäädä tuleen makaamaan", vaan muutokset hoidetaan powerpoint-sulkeisilla ja sitten luotetaan, että "täällä on töissä aikuisia, ammattitaitoisia ihmisiä". Kehityskeskusteluissa käydään läpi tavoitteita ja mittareita, esimiehillä ei ole aikaa eikä velvollisuutta tarjota "psykologin palveluja". Tämä nyt vähän kärjistettynä.

Niinpä niin. Samanaikaisesti epämääräinen "työpahoinvointi" leviää ruton lailla, eikä siihen auta edes avautuminen firman pikkujouluissa. Kaikki on päällisin puolin ihan hyvin, mutta silti tuntuu pahalta. Pitkään jatkuessa tämä johtaa sairauslomiin ja työpaikan vaihtoihin. Perusongelma vain ei tule niillä ratkaistuksi.

Vasta, kun ihminen on tullut kuulluksi, on hän valmis ottamaan vastaan neuvoja ja ohjeita. . Ilman luottamusta, hyvätkin vinkit ja toimintaohjeet kaikuvat kuin kuuroille korville - tai jos niitä noudatetaan, niin vastahakoisesti ja ilman henkilökohtaista sitoutumista. Luottamus syntyy yhteyden kautta, ja aitoa yhteyttä voi olla ilman että ihminen tuntee että häntä on kuunneltu ja häntä arvostetaan.

Kuulluksi tuleminen vie aikaa. Se voi olla joko tosi kauan tai yllättävän vähän aikaa. Mutta pointti on, että kuulluksi tulija itse määrittelee, milloin häntä on kuultu tarpeeksi. Ei pomo. Ei valmentaja. Ei kvartteri. Ei kello.

Valmennuksissani en voi muuttaa pysyvästi yhtään työtapaa tai saada aikaan asennemuutoksia, ellei ihminen itse halua niitä. Ja usein se edellyttää, että häntä kuunnellaan ensin. 

Ja muuten: On hätkähdyttävää nähdä kerta toisensa jälkeen, mitä tuloksia voi saada aikaan pelkällä kuuntelulla! Lukot aukeavat ja ihmiset helpottuvat silmin nähden. Voi olla jopa että "ongelma" häviää kuin itsestään!

Lapset ovat loistavia kuuntelun opettajia!

I'm back!

Vähän talvisempi kuva tälle sivulle, kun ennestään näkyi vain kukkasia ja keskiyön aurinko! Kuva on tältä vuodelta, paikasta missä todellakin on lunta ja missä minulla oli ilo viettää joulua :)

Mistä alkaisin…
Totaalinen tauko, pysähdys, hengähdys näistä blogikirjoituksista on kestänyt useita kuukausia. Vain muutamia Facebook-päivityksiä olen silloin tällöin laitellut.

Mitä siitä kertoisin...
Tuli kaikkea. Kaikkea sellaistakin mistä en halunnut kertoa julkisesti. Niinpä en oikein enää tiennyt mistä olisin kirjoittanut ja päätin olla kirjoittamatta mitään. Olisihan se kirjoittaminen ja sosiaalisessa mediassa näkyminen tukenut alkavaa liiketoimintaani valmentajana, jos sen olisi fiksusti tehnyt. Mutta valitsin toisin. En vain kirjoittanut. En edes usko että kirjoittaminen siinä mielentilassa olisi edes välttämättä johtanut mihinkään kovin hyvään. Olisin kenties menettänyt kaikki viimeisetkin lukijani, hehheh!

Mitä ei voi tehdä ilolla ja täydellä sydämellä, kannattaako sitä tehdä lainkaan?

No nyt olen valinnut tulla takaisin ja jatkaa elämäntyötäni Kirjoittajana. Kiitos teille rakkaat blogiystävät ja lukijani, jotka olette jaksaneet odottaa paluutani.  Lämpimästi tervetuloa myös uudet lukijat! Päivitin jo vähän noita ylänavinappien sisältöä, niistä pääsette kärryille mistä tässä blogissa on kysymys.

Blogin uudet linjaukset selvinnevät piakkoin. Heh, en taida vielä itsekään tietää niitä. Mutta ei se mitään: Nyt seurataan ilon flow:ta!

Mitä erinomaisinta Vuoden 2014 alkua juuri Sinulle!

.

Äkäinen kukkakauppias

Menin eilen kukkakauppaan ostamaan kesäkukkia ruukkuihin laitettavaksi.

Pieni kioski näytti suljetulta mutta menin silti sisään. Kysyin, eihän kauppa ole jo mennyt kiinni?

Pieni, iäkäs rouva vastasi kiukkuisella äänellä: "No pitäisinhän auki jos asiakkaita tulisi!"

Minä siihen, että no voi,  varmaankaan ihmisillä ei ole vielä lomat alkaneet, ja siksi päivällä heitä on vähemmän liikkeellä. Kauppias totesi että kylläpä naapurikaupasta äskenkin joku kantoi kolme isoa pussillista kukkia.

Ja sitä rataa keskustelu eteni. Kukat olivat tarjouksessa "koska eihän näitä kukaan muuten näytä ostavan" ja  kun kysyin, mitä lajia tämä kukka on, niin vastaus oli "no näethän että se on näitten daalioitten laatikossa, sitä samaahan se on kuin tuo toinenkin".

Moni olisi varmaan kävellyt ulos kaupasta jo hänen ensimmäisen lauseensa jälkeen, enkä yhtään ihmettelisi!

Kävin mielessäni keskustelun lähteäkö parempaan kauppaan vai jäädä - ja sydämeni ääni voitti. Päätin yrittää tuoda vähän iloa tälle katkeralle ihmiselle, ja kävin hakemassa tyttöseni autosta ja rahaa automaatista. Ostin pari kassillista kukkia: erivärisiä daalioita, markettaa ja pientä sinistä kukkaa. Kaikki hänen negatiiviset lauseensa koetin ottaa vastaan ja antaa toivoa paremmasta, tyyliin:
Kauppias: "Olen istunut aamukahdeksasta ja turhaan, ei täällä ketään käy""
Minä: "No varmasti on ollut pitkä päivä! Ehkäpä huomenna on parempi sää ja ihmisiä enemmän liikkeellä jo aamusta."

Ostin vielä yhden extrakukan maksaakseni ostokset tasarahalla ja toivotin hänelle iloista illan jatkoa.

On päivän selvää, miksi hänen kaupassaan ei käy asiakkaita: se ei johdu säästä tai ihmisten työajoista, eikä siitä, että hänen kukkansa olisivat huonompia kuin naapurin. Se johtuu negatiivisuudesta, joka hänen persoonastaan säteilee kymmenien metrien päähän kioskista.

Toivon sydämestäni, että minun vierailuni kukkakaupassa (päivän ainoa?) ja ostokseni sekä pienten tyttöjeni kukkia ihastelevat sanat katkaisivat hänen negatiivisuuden kierteensä edes hetkeksi. Ja että tänään kauppa käy paremmin!

Keskiyön aurinko

"Your dreams don't work unless you do"

Jos haluaa saada erilaisia tuloksia kuin ennen, on tehtävä eri tavalla kuin  ennen. Joskus on tehtävä hullultakin vaikuttavia juttuja. Usein ne saattavat vaikuttaa lähipiirin mielestä tai vähän omastakin mielestä jopa päättömiltä.

Itse piipahdin viikonloppuna Lapissa - tehdäkseni tiettyjä asioita eri tavalla kuin ennen. Mitään uutta ei saa jos ei yritä vähän tulla omalta mukavuusalueelta ja kokeilla eri tapoja olla ja elää.Välittömiä tuloksia ei aina ole heti näköpiirissä ja silloin kysytään uskoa omaan unelmaan - tai edes toivoa siitä.

Palkkioksi pitkän matkan vaivasta sain keskiyön auringon. Varmaankin pidemmällä aikavälillä muitakin palkintoja seuraa, mutta sanoisin, että jo pelkästään yllä olevassa kuvassa olevan muiston takia - kannatti mennä. Kiitos, kiitos, kiitos!

Kuoppa

Terveiset vaan "kuopankaivuulomalta"! Selitän mitä tarkoitan:

Silloin, kun rakennetaan taloa, niin aluksi visioidaan. Mietitään millainen pohjaratkaisu, materiaalit, piha. Näkeepä joku jo siinä vaiheessa mielessään sisustuksenkin ja jopa verhojen tarkan sävyn. Onko talo suuri vai pieni? Ketä siellä asuu? Millainen tunnelma on? Piirrustuksista ja suunnitelmista tulee hyvinkin tarkat ja fiksua on käyttää ammattiapua parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

Visioinnin jälkeen aloitetaan hommat. Ja mistä se alkaa? No, katsotaan paikka. Ja sitten: kaivetaan iso kuoppa! Vasta, kun kuoppa on sopivan kokoinen ja passelin syvä, alkaa perustustyöt, ja sen jälkeen seurataan piirrustuksia ja suunnitelmia kunnes talo on valmis.

No, jos minun unelmieni yritys olisi tuo talo, niin olen viimeiset kuukaudet kaivanut sitä suurta kuoppaa. Minulla on järkyttävän isot unelmat ja hyvinkin tarkat visiot siitä mitä haluan. Mutta toteutus ei tule hetkessä eikä lopputulosta voi esitelllä ennen aikojaan. Olen ollut tiukasti keskittynyt "kuopan kaivuupuuhiin" viimeiset kolme kuukautta, ja varmaan vielä  seuraavatkin kolme kesäkuukautta ainakin. Suunnittelua, kouluttautumista, bisneksen pohjatöitä, keskusteluja lukuisten ihmisten kanssa...

Jonkin verran bisnestäkin on toki tullut: minulla on jo muutama työnohjausasiakas ja lisäksi olen kirjoittanut lehtijuttuja. Ja alkukesästä olisi tarkoitus julkaista ensimmäinen versio yrityksen webbisivusta!

En aikonut missään nimessä lopettaa bloggausta kokonaan, kuinka voisinkaan! Mutta nyt on niin isot muutokset käynnissä, että halusin pitää pienen tauon ja miettiä uudestaan myös bloggaamistani. Ilon vuosi on ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas kanava muutokseni tiellä tähän asti. Nyt mietin vain, mihin suuntaan kehittäisin blogia: jatkaako kenties samaa ilon teemaa? Vai: keskittyäkö enemmän yrittäjyyteen tai valmentamiseen? Vai: tehdäkö tästä enemmän tietolähde, josta asiakkaani saisivat ammentaa materiaalia? Vai: etsiäkö ihan uusi näkökulma ja perustaa kokonaan uusi blogi?

Toiseksi, koska nyt (tai ainakin tosi pian) teen päätyökseni valmennusta ihmisten kanssa, olen myös halunnut miettiä, mitä asioita itsestäni kerron julkisesti omalla nimelläni. Se on vähän kaksiteräinen miekka: toisaalta se, että potentiaaliset asiakkaat saavat tutustua minuun ja ajatuksiini blogin kautta on tietenkin hyvä asia, sillä se voi lisätä kiinnostusta ja halua tehdä kanssani yhteistyötä. Toisaalta, olisi sääli jos joku jättäisi pyytämättä tarjousta minulta vain sen takia, ettei tykännyt viimeisestä postauksestani, syystä tai toisesta!

Kiitos kaikille teille jotka olette kirjoitustauostani huolimatta vierailleet sivullani! Ovatpa jotkut jopa tunnustaneet ikävöivänsä minua ja kirjoituksiani, miten ihanaa tietää!


PS. A jos luet tätä, kiitos sinulle tuosta kuoppavertauksesta *sydän*

Se E-sana

Aina puhutaan kuinka uhmaikäiset vastaavat joka kysymykseen "EI", mutta oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka me vanhemmat itse viljelemme tuota E-sana:
"Eipä nyt sitä ja tätä", "Älä tee noin", "Ei noin saa sanoa" jne

Kirjoitin KaksPlus -lehden maaliskuun numeroon kolumnin siitä, kuinka tuo pieni sana kokee helposti inflaation, kun sitä huomaamattaan tulee käytäneeksi ihan liikaa. Esimerkiksi tyypillinen tilanne, että olet kieltänyt 2-vuotiaalta jonkun sotkua tuottavan asian vain koska et jaksaisi siivota jälkiä, ja seuraavassa hetkessä hän huutaa täyttä kurkkua vastalauseeksi. Silloin tulee mieleen, että se sotkun korjaaminen olisi kuitenkin pienempi paha, ja helposti myöntyykiin alkuperäiseen lapsen pyyntöön.

Toki on hyvä, että lapsi oppii neuvottelemaan, mutta pahoin pelkään, että tuollaisessa tilanteessa hän oppii pikemminkin, että kun tulee tarpeeksi paha olla, saa haluamansa. Ja sellaista en haluaisi lasteni oppivan ja kantavan läpi elämänsä!

Mutta, se ei todellakaan ole niin helppoa. Tämä muutaman viikon takainen kuva kertoo arjestamme ja ei-sanan vaikeudesta enemmän kuin tuhat sanaa...

 Mites teillä, käytättekö ei-sanaa harkitusti ja aina alkuperäisessä kiellossanne pitäytyen? Vai käytättekö sitä tuskin lainkaan ja luotatte vapaaseen kasvatukseen tyyliin "kaikesta päätämme ja sovimme yhdessä"? Vai kuulutteko samaan porukkaan kuin minä, joka tuntee jatkuvasti olevansa kuin veitsen terällä tämän asian kanssa?

Valkoista...

... paitsi ulkona (vähän liikaakin) niin myös sisällä.

Nyt kun olen yrittäjä, täytyy minulla tietenkin olla työhuone. Ajatelkaa, tähän saakka olen tehnyt koko kirjoittajan ja bloggaajan urani keittiönpöydän äärellä riemunkirjavan vahakankaan päällä ja vaikka minkä roinan keskellä!

Sisustussuunnittelija Henna Virén teki jo vuosi sitten suunnitelman työhuoneestani, ja nyt se sitten vain toteutetaan.  Olen tänään maalannut, kyllä, minä, vaikka lähipiiri vähän epäilikin kykyjäni tällaiseen ruumiilliseen työhön. Lumenvalkoista. Tuntuu hyvältä pyyhkiä seinää telalla puhdasta tehden. Kohta laitetaan tapettia, jee!

Valkoinen on kaunista ja puhdasta. Se on uuden symboli. Valmennus- ja hyvinvointialan yritykseni Ilonmaa Oy on nyt virallisesti aloittanut liiketoimintansa ja löytyy nyt kaupparekisteristä. Tuntuu hyvältä, tuoreelta, innokkaalta!

Raikasta ja lumenvalkoista viikkoa itse kullekin!

Kun et vastusta, on helpompaa

Normiaamu (tänäänkin koettu):
2-vuotias, juuri pukemaan oppinut, haluaakin tänään äidin auttavan ulkovaatteissa. Selvä, mutta tietenkään äiti ei saa auttaa, miten äiti parhaaksi näkee, vaan niin kuin neitiä miellyttää.

No: Sofia istuu tuolille ja ensin pitää pukea villahaalari ja sukat. Niitä ei voi pukea siinä tuolilla vaan Sofian pitää tulla syliin. Mutta kun äiti nostaa hänet syliin, se ei käykään, vaan tyttö nousee takaisin tuolille ja liukuu itse sieltä itse äidin syliin. Ja sitä rataa kaiken kanssa: pipon ja lapasten pukemisjärjestyksen kanssa, kenkien laittamisen kanssa. Välillä menee herne nenään, äiti ei vaan ymmärrä miten asiat kuuluu juuri tänään tehdä. Silloin neiti huutaa "Räkää, räkää!!!" ja pitää hakea nenäliina ja pyyhkiä pahaa oloa pois, ei siis oikeaa räkää. Silti huuto jatkuu. Mutta ei se poista pahaa oloa, vaan vastustus lisää vastoinkäymisiä ja hommat alkaa mennä entistä enemmän solmuun: kengät vääriin jalkoihin, pipon narut umpisolmuun, kassi on hukassa. Kauhea huuto ja raivo, mutta ei auta: puettava on ja hoitoon lähdettävä. Mitä enemmän hän vastustaa, sitä vaikeampaa se on. Ja voin kertoa, että äiti ei ihan aina pysy tyynenä koko prosessin ajan, valitettavasti!

Tänä aamuna mietin sitä raivoa kuunnellessa ja kyyneleitä pyyhkiessä, että niinhän se menee aikuisellakin. Elämä antaa mitä milloinkin eikä aina juuri sitä mitä olisin juuri sillä hetkellä kaikkein mieluiten toivonut. Flunssa tulee lähes aina mielestämme "väärään aikaan". Räntäsade, kauppakassin hajoaminen, kännykän hukkuminen, työttömyys, ero... Paljon on suuria ja pieniä asioita jotka herättävät meissä saman kapinan kuin 2-vuotiaalla aamutoimien "pieleen" meneminen. Mutta aivan samoin kuin aamutoimien loppuun saattaminen on vääjäämätöntä, myös tietyt asiat elämässä vain tulevat emmekä voi niitä miksikään muuttaa kiukuttelemalla ja kapinoimalla tai vastaantaistelulla. Ja mitä enemmän niitä vastustaa, sitä pahemmalta ne tuntuvat ja vaikeammaksi tilanne käy.

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa", alkaa tunnettu stoalainen tyyneysrukous.

On niin paljon helpompaa kun ei vastusta väistämätöntä ja keskittää kaiken voimansa ja energiansa siihen, mihin voi vaikuttaa. Koska sellaisiakin asioita on paljon enemmän, kuin äkkiseltään luulisi!

Sofiakin huomaa äkkiä kangaskassin, jonka vetoketjun hän voi laittaa itse kiinni. Kiukku katoaa. Hetkeksi ainakin.

Hyvältä tuntuu!

Joskus se vain rullaa. Elämä siis. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Tuntuu hyvältä, kun asiakaspalaveri mielenkiintoisesta projektista on sovittuna!

Tuntuu hyvältä, kun olinkin budjetoinut ihan liikaa yritykseni vakuutusmaksuihin, mikä kävi tänään ilmi saadessani vakuutustarjouksen. Parempi näin päin!

Tuntuu hyvältä, kun yritykseni nettisivuprojekti pääsi käyntiin tänään!

Tuntuu hyvältä, kun menin Suomalaiseen kirjakauppaan ja huomasin että siellä oli remonttiale! Sain ostettua kaikenlaista tarpeellista konttorikamaa edullisesti.

Tuntuu hyvältä, kun minulla on yritykselleni jo kaksi mappia: toisessa perustamispaperit ja toisessa kuitteja kirjanpitoa varten!

Tuntuu hyvältä olla energinen ja hyvällä tuulella!

Tuntuu hyvältä paistaa lapsille lettuja iltapalaksi silkasta perjantain ilosta!

Hyvältä tuntuvaa viikonloppua sinullekin!

Tällainen minua tervehti alkaessani tehdä lettutaikinaa!

Syntymäisillään

Tammikuun alkupäivinä, odottaessani bussia yrittäjäkurssilta palatessa, kirjoitin iPhonen kalenteriini seuraavan merkinnän tälle päivälle 14.2.13:

Tavoite: Yritykseni perustamispaperit kaupparekisteriin

Niin se vain on, että jos tavoitteensa kirjoittaa ylös, se tapahtuu suurella todennäköisyydellä. Ne paperit nimittäin todella ovat siellä!

Osakeyhtiön voi perustaa YTJ:n sivujen kautta kokonaan sähköisesti. Tarvitsee vain täyttää muutama lomake, tehdä perustamisasiakirjat ja maksaa perustamismaksu. Y-tunnus tulee samantien. Mutta saadakseen yrityksen kaupparekisteriin ja verottajan rekistereihin, tarvii lisäksi olla perustettuna pankkitili yrityksen nimiin ja siellä osakepääoma. Joten ennen kuin tuohon perustamiseen ryhtyy, kannattaa tietysti tehdä muutamia toimenpiteitä, kuten kirjoittaa liiketoimintasuunnitelma ja parit laskelmat sekä  hoitaa erinnäisiä rahoitusasioita. Oma liiketoimintasuunnitelmani syntyi käymälläni Taidontie Oy:n yrittäjäkurssilla ja sitä olen viimeisen kuukauden aikana esitellyt vaikka mille instansseille, kuten pankille, Yritys-Espoon yritysneuvojalle, starttirahaneuvojalle. "Muutaman" kerran olen myös saanut tarkistaa laskelmiani. Facebook-statuksessani on aika monesti lukenut sana "kannattavuuslaskelma", heh!

Jotenkin kuitenkin asiat loksahtelivat kohdilleen niin, että tänään, 14.2.13,  minulla todellakin on paperit kaupparekisterin käsittelyssä, yritykselle pankkitili perustettu osakepääomineen, lainatarjous pankilta, myönteinen starttirahapäätös ja: Y-tunnus!  Varsinkin tuo konkreettinen Y-tunnus tuntuu todella juhlalliselta ja se onkin kirjoitettuna kauniille paperilapulleni työpöydälläni. 1.3 aloitan virallisesti yritystoimintani. Ja silloin kerron  myös teille, lukijat lisää yrityksestäni,  joka juuri nyt on siis syntymäisillään!

Nämä viime viikot ovat olleet tunteiden tasolla yhtä suurta mylläkkää. Olen tuntenut varmasti kaikkia mahdollisia tuntemuksia pelon ja epätoivon sekä suuren ilon ja innostuksen välillä. Ja se on näkynyt  lähellä olevilleni aika epävakaisena käytöksenä (lievä ilmaisu, heh) ja vaikkapa blogipostausten ja FB-sivupäivitysten epäsäännöllisyytenä. Epävarmuutena, outoina kommentteina, hajamielisyytenä, poissaolevuutena.  Onneksi nämä ihmiset - tiedätte ketä olette - suhtautuvat minuun armollisesti ja antavat anteeksi. Siitä ei voi kuin olla syvästi kiitollinen!

Se, että sain pankilta pienen lainan ja starttirahan, ei ole mitenkään itsestään selvää. Tuntuu todella hienolta, että myös rahoittavat tahot uskovat tähän minun juttuuni noin paljon!

Tässä siis olen nyt, täynnä intoa, iloa ja tekemiseen ryhtymisen fiilistä! Ensimmäisiä asiakasneuvotteluja on jo sovittuna ja mielenkiintoisia yhteistyökuvioita aluillaan. Kaikki on mahdollista, vain taivas on rajana! Ja kun päästän vielä viimeiset kontrollin menettämisen pelkoni menemään, niin varmasti loputkin esteet tielläni muuttuvat vain hidasteiksi.

Ystävänpäivä 2013 tallentuu siis muistohini erityisen tärkeänä päivänä. On kuitenkin yksi asia, joka on minulle tänään vieläkin tärkeämpi kuin viime päivien tapahtumat: ystävät. Ystäviltä saan iloa ja voimaa. Ystävät tuovat valoa pimeimpiin hetkiini ja he saavat elämäni tuntumaan merkitykselliseltä. Ystävät ovat korvaamattomia!

Kiitos siis teille kaikki rakkaat ystävät ja blogini lukijat siitä, että kuljette vierelläni! Koska olette siinä, pystyn tähän, mihin olen ryhtymässä ja vielä paljon muuhunkin. Hyvää ystävänpäivän iltaa ihan kaikille teille!

"I chose not to imagine life without friends and flowers"

Suurta rakkautta

Yllä olevassa kuvassa on latautuneena suuri tunne.
2-vuotias tyttöni otti punaisen liidun käteensä ja piirsi sillä keskittyneesti vartin ajan valkoisen paperin täyteen, hokien samalla: "Oi rakkaus, suuri rakkaus, tämä on rakkaus..."

Voiko sitä enää sen suuremmin ilmaista? Taaperon pulleat pikku kädet ja koko olemus ja sielu ovat tuon rakkaudellisen taideteoksen piirtäneet! Se on mitä syvin hänen tunteidensa ilmaisu. Minä otin piirroksen talteen ja se on nyt muistikirjani välissä. Aina, kun arvot ja totuus tuntuvat itseltäni unohtuvan, katson tuota taideteosta.

Rakkaus katsoo minua nyt myös joka päivä peilistä, näiden ihanien korvakorujen muodossa. Ostin ne Tampereen reissultani viime viikolla muistutukseksi, että itsensäkin rakastaminen on tärkeää.

Hetkinen! Taisi blondilla unohtua nyt yksi tärkeä seikka: peilikuvan vaikutus tekstiin! Peilistä katsookin nainen, jolla on sydämenmuotoiset korvikset joissa lukee "oveL". Hmmm... No, ehkä ne toimivat kuitenkin - ennen kaikkea tärkeänä viestinä ympäristölle :)

Rakkauden täyttämää viikonloppua jokaiselle!

Nonviolent Communication

Väkivallaton vuorovaikutus. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Olen ollut jo kolme viikonloppua NVC (Nonviolent Communication) -koulutuksessa, enkä ole vielä oikein kunnolla kertonut blogissani mistä siinä on kysymys.  No nyt voisin jo yrittää. Omin sanoin. Pyydän: jos ette ymmärrä mitään, älkää tuomitko NVC:tä, vaan minun selitystaitoni ;) !

NVC on vuorovaikutusmetodi ja prosessi, jonka kehitti psykologian tohtori Marshall B. Rosenberg 60-luvulla. Se tähtää rehelliseen ja aitoon läsnäoloon suhteessa sekä itseemme, että muihin. Se soveltuu erityisen hyvin haasteellisiin vuorovaikutustilanteisiin, kuten hankaliin sovittelutilanteisiin. NVC:n taustoista lisätietoa NVC in Finland ry:n sivuilta sekä kansainvälisiltä Center for NVC -sivuilta

NVC-prosessin osat ovat 1) havainto, joka on eri kuin tulkinta; 2) tunne, joka ei ole ajatus; 3)tarve, joka on eri kuin valittu strategia sekä 4)pyyntö, johon ei sisällykään vaatimusta.

Mitä olen oppinut NVC:stä tähän mennessä?

NVC:n mukainen myötäelävä kuunteleminen on esimerkiksi sitä, että kun henkilö A sanoo minulle vaikka että "Böö!", en heti alakaan voimaan huonosti tai vaikkapa loukkaannu, vaan koetankin kuunnella mitä sanojen takana on. Koetankin kuunnella ja ymmärtää, mitä tarpeita A:lla on tyydyttymättä ja mitä tunteita hän näiden tyydyttymättömien tarpeiden takia parhaillaan kokee. Onko mahdollisesti turvallisuuden tarve uhattuna? Puuttuuko häneltä ymmärrystä tai arvostusta, tai kaipaako hän kenties läheisyyttä ja aitoutta? Onko hänellä näistä johtuen tuskastunut ja vihamielinen tunne? Pelkääkö hän kuollakseen jotain? Arvailen näitä ja kuuntelen häntä. En ala kertomaan omia tarinoitani, tarjoamaan vertaistukea tai neuvoja, tuomioita, ratkaisuja tai mitään muutakaan. Huomio on hänessä ja siinä mitä hänessä tapahtuu.

Sitten vasta, kun tämä henkilö A on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi tarpeineen ja tunteineen, hän onkin jo paljon vastaanottavaisempi sille, mitä hänen sanansa minussa ovat herättäneet, ja voin pyytää häntä kuuntelemaan itseäni. Mitä hänen sanansa minussa herättävät? Mitä tunteita ja tarpeita minulla on, jotka haluaisin hänen kuulevan? Minulla voi olla myös hänelle jokin neuvo tai vinkki, jonka hän kenties nyt pystyy ottamaan vastaan paremmin, kuin lähtötilanteessa. On tapahtunut empaattinen kuuntelu, joka on lisännyt A:n yhteyttä itseensä ja omiin tunteisiinsa sekä mahdollisesti myös minuun!

NVC:n mukaan kaikkien ihmisten kaikkien tekojen ja sanojen takana on jokin inhimillinen tarve ja tunne, joissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Vain se, millä tavalla tuomme ne esiin, eli minkä strategian valitsemme näiden ilmaisuun tai tarpeidemme tyydyttämiseen, saattaa mennä tosi pahasti pieleen taikka sitten onnistua lisäämään myötäelävää vuorovaikutusta toinen toistemme välillä. Esimerkiksi, jos vaikka olenkin turhautunut siitä, etten pääse toteuttamaan itseni kehittämisen tarvettani työpaikalla, ei valittaminen välttämättä ole se paras mahdollinen strategia. Jos joku lyö toista, voi se olla strategia jonka hän on valinnut purkaakseen kenties vihamielisen tunteensa, joka on tullut esimerkiksi turvallisuuden puutteesta. NVC ei missään nimessä tarkoita sitä, että nuo huonot strategiat olisi hyväksyttävä! Mutta humaanius lisääntyy maailmassa, kun ymmärrämme, että kaikkein kieroutuineimmankin käytöksen takana on jokin inhimillinen tarve. Mutta emmehän me useinkaan tee tällaisia ajatusketjuja ja valintoja tietoisesti. On vain paha olla ja se ilmenee esimerkiksi valittamalla tai tuomitsemalla. Tai lyömällä. Tai vielä väkivaltaisemmin.

Siihen tätä NVC-koulutusta juuri tarvitaan! Emme osaa tunnistaa näitä ihanita tunteita ja tarpeita, joita meillä itsellämme ja muilla on. Emme osaa antaa empatiaa edes itsellemme saatika muille ihmisille, koskapa meillä on niin hurjia ja tuomitsevia ajatuksia, jotka tukahduttavat tarpeiden ja tunteiden todellisen kuuntelun ja ymmärtämisen. Myönnän, monimutkaista. Vaativaa. Maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä syvästi koskettavaa. Mutta kolmen NVC-viikonlopun jälkeen olen alkanut itse ymmärtää, miten hurjat mahdollisuudet tällaisessa väkivallattomuuteen tähtäävässä vuorovaikutusmetodissa piilee.

Saiskos olla: Varauksetonta kuuntelemista, myötätuntoa ja empatiaa?

Miten tämä kaikki nyt liittyy Ilon vuoteen ja ilon lisäämiseen maailmassa (joka on missioni), saatat kysyä. Paljonkin. Uskon, että ilo on aidointa silloin, kun ihminen on tullut todella kuulluksi. Ja kuulluksi tulemiseen NVC juuri tähtää.

Sanoisinpa, että onpas aikamoisia koulutuksia! Viime viikonloppuna meillä oli mm. harjoituksia "ei":n sanomisesta ja vastaanottamisesta, haasteellisen viestin vastaanottamisesta sekä pahimpien pelkojemme kohtaamisesta. Edellisellä kerralla käsittelimme vihan kohtaamista. Tapaamiskertojen välillä harjoittelemme empatiataitoja oman empatiaparimme kanssa. Ensi kerralla sitten sovittelua.

Käytyäni koko koulutuksen eli 6 viikonloppua, olenkin sitten "kirahvikuuntelija", joka osaa kuunnella empaattisesti itseään ja muita. Hui.

Ajatuksia downshiftauksesta ja etsintäkuulutus!

Ostamassani raakasuklaapatukassa oli minulle tällainen viesti ;) Nyt näen sydämessäni vision artikkelista, joka kertoo ex-downshiftaajasta!

Viime aikoina on kirjoiteltu downshiftauksesta sekä valtamedioissa että blogeissa.  Onko se loisimista ja vapaamatkustamista yhteiskunnan kustannuksella? Vai kenties arvokasta työtä yhteiskunnalle, jossa piilee mahdollisuuksia tulevaisuuden työllistymisellemme robottiteollistumisen yleistyessä, kuten täällä kirjoitettiin. Vai onko se kenties yksinkertaisesti nimitys sille, että ihminen alkaa elää omien arvojensa mukaisesti, kuten täällä määriteltiin?

Itse en ole mieltänyt itseäni downshiftaajaksi, koska jotenkin minulle se termi sisältää mielestäni ajatuksen, että pitäisi jotenkin tehdä vähemmän ja tyytyä vähempään. En minä halua vähemmän ja hitaammin, vaan minä haluan enemmän ja minulle tärkeitä asioita ja mielellään pian! Kirjoitinkin jo vajaa vuosi sitten mietteitäni siitä täällä.

Tuohon yllä jo kertaalleen linkkaamaani  Katin määritelmään downshiftauksesta "omien arvojensa mukaan elämisestä" minun on kuitenkin helppo yhtyä. Tuon määritelmän mukaan varmaankin olen downshiftaaja, koskapa olen viime vuosien aikana alkanut hahmottaa, mitkä arvoni ovat ja muuttanut elämääni niiden suuntaan.

Minusta on kiinnostavaa kuitenkin se, että jos ihminen tiedostaa arvonsa ja alkaa elää niiden mukaisesti, millainen muutos silloin oikeastaan on tarpeen? Useinhan miellämme downshiftaajiksi ne, jotka sanoutuvat irti työstään, muuttavat perheineen maalle ja perustavat lammasfarmin. Tai lähtevät meditoimaan Intiaan ja jäävät sen jälkeen vapaaehtoistyöhön. Tai perustavat omiin tarpeisiinsa luomuviljelmän ja elävät mahdollisimman vähällä rahalla. Tai alkavat life coacheiksi ja valaistuvat erilaisilla kursseilla.

Mutta olisiko se edes periaatteessa mahdollista, että downshiftata, elää omien arvojensa mukaisesti, voisi myös ihan siellä omassa perusduunissa ja keskiluokkaisen tavallisesti? Että jopa jonkin suuryrityksen oravanpyörässäkin voisi löytää itselleen sopivan, omien arvojensa mukaisen tavan elää ja olla. Ja että siitä voisi tuntea tuntea tyydytystä ja rauhaa, ilman että tarvisi tehdä radikaalia ulkoista muutosta elämäänsä?

Näistä ajatuksista minulle sikisi idea, että haluaisin kirjoittaa artikkelin sellaisesta tyypistä, joka on downshiftannut, tehnyt jonkun ison ja radikaalin ulkoisen muutoksen elämäänsä, mutta palannut omasta halustaan takaisin ns. keskivertoelämään ja keskiluokkaan.

Etsimäni henkilö olisi siis  "ex-downshiftaaja" siinä mielessä, että jonkinlaisen radikaalimman vaiheen jälkeen, ulkoisesti hän olisi palannut vaikkapa aikaisempaan, ns. tavalliseen työhönsä vaikkapa myymälähoitajaksi, terveyskeskuslääkäriksi tai putkiasentajaksi. Hän olisi downshiftaus-vaiheensa aikana oivaltanut, että kultainen keskitie on hänelle sopivin ja että hän voi elää arvojensa mukaan ihan suomalaisessa peruslähiössä, tai mikä ikinä olikaan hänen lähtökohtansa. Ilon voi löytää tavallisesta työstä, tavallisesta elämästä, tavallisista tilanteista.

Minulla on tälle jutulle jo julkaisijakin, enää tarvii löytää vain sopiva henkilö, joka olisi valmis kertomaan tarinansa omalla nimellään ja kuvallaan. Tunnistatko itsesi tai jonkun tuntemasi henkiön kuvauksesta? Ota pikaisesti yhteys ilonvuosi@gmail.com jos tunnistat itsesi tai jonkun tuntemasi henkilön!

Toivon kaikille meille up- ja downshiftaajille sekä kultaisen keskitien kulkijoille mitä erinomaisinta viikonloppua! Minulla se menee Non violent communication-koulutuksen merkeissä, jossa tällä kertaa ohjelmassa muunmuassa ei:n sanomisen harjoittelua ;)