maanantai 20. helmikuuta 2012

Jäätynyt ruusu


Lapsen nauru. Huippuviinin huumaava tuoksu. Takkatulen lämpö. Aamuruskon valo ja värit. Vauvan posken sileys. Luontoretki ystävän seurassa.
Mainitakseni vain muutamia sellaisia asioita, jotka toivoisi voivansa säilöä purkkiin kokeakseen myöhemmin uudelleen tuon saman, ihanan hetken.

Viime viikolla sain mieheltäni ruusuja! Ruusukimppu oli kaunis ja värikäs, aivan kuin meidän elämämme tällä hetkellä. Samana iltana meillä oli tilaisuus päästä kahdestaan Ravintola Muruun syömään. Meillä oli oikein mukava ilta, pitkästä aikaa saimme jutella rauhassa omia asioitamme kodin ulkopuolella ja syödä erinomaista ruokaa tunnelmallisessa paikassa. Ruusuja ja ravintolaillallisia siis, miten upeaa!

Eihän maitotölkkiin jäädytetty, jo vähän nuupahtanut ruusu tietenkään ole sama asia, kuin tuore ruusu kaikessa hehkeydessään. Sitä paitsi, jäähän sulaa viimeistään kevään myötä (joka toivottavasti koittaa pian). Yritys säilöä kaunis hetki on siis tässäkin tapauksessa tuhoon tuomittu.

Mutta jäätynyt ruusukin on kaunis omalla tavallaan, eikö totta? Samoin kuin jokainen uusi hetki, jonka elämä meille antaa, vaikka se olisikin vanhoista elementeistä koottu.

Upeaa viikkoa teille, kaikki ihanat!

6 kommenttia:

  1. Hieno ruusu, hauska idea!

    Ja muutenkin mukavankuuloinen postaus :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jenny! Ruusun jäädyttäminen ei ollut oma ideani, vaan äitini, sen mummon mussukka-bloggaajan ;) Tämä postaus puolestaan puolestaan syntyi ihan omasta päästäni ja minua ilahduttaa, että pidät sitä mukavana :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun olet päässyt Murusi kanssa ihan kahdestaan syömään !
    En tiennytkään kyseisestä ravintolasta, aina oppii uutta, kun pitää silmät ja korvat auki - ja lukee sun blogia :)
    Murulle terveisiä lähettää Murun sisko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Murun sisko ;-) Ja kiva että saat blogistani uusia ideoita!

      Poista
  4. Vitsi miten mukavalta kuullostaa. Olen kuullut paljon hyvää tosta Murusta. Kerro kaikki, oliko ruoka hyvää, tunnelma yms?

    Ilon kautta lumisateeseen! Hyvää päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muru on aika pieni, mutta tunnelmaallinen ja persoonallinen paikka. Siellä on mm. pulloista tehty valaisin. Tarjoilijat ovat mainioita ja osaavia ja luovat paikkaan letkeän tunnelman. Koska paikka on pieni, ovat pöydät lähellä toisiaan. Mutta se ei haittaa, koska kaikki ovat iloisia! Ja se ruoka: päivittäin vaihtuva menu ja huolella valitut raaka-aineet. Söimme neljän ruokalajin menuun, johon kuului alkuruoka, pääruoka, juustot ja jälkiruoka. Ihanaa häränrintaa, rapeakuorista siikaa ja todella hyvää mustikkapiirakan tapaista. Suosittelen lämmöllä. Pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä paikka on tosi suodittu ja voitti hiljattain jonkun palkinnonkin.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)