sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Vuoden mutsi uusiksi

Oikeastaan siitä lähtien, kun kirjoitin vastaukseni Vuoden mutsi -haasteeseen, minulla on ollut outo tunne, että se on tehtävä uusiksi.
Ja nyt kun luin kirjoitukseni uudelleen, ymmärsin miksi. Eihän se noin ole! En minä ole tuollainen mutsi, äiti enkä ihminen! En halua olla sellainen!

Niinpä kirjoitin muutamat vastaukseni uudelleen.  Sillä mitä itsestämme ajattelemme, on oikeasti merkitystä.

Jos ajattelen itsestäni, että olen vuoden mutsi vain silloin, kun kaikki on täydellisesti itse luomieni kriteereiden mukaan, tulee elämästäni järkyttävän ahdistavaa suoritusta tai sitten jatkuvaa syyllisyyttä epäonnistumisesta. On siis aika muuttaa ajatusta ja kriteereitä, kuten uudelleen kirjoittamassani versiossa olen tehnyt. Kun olen tyytyväisempi itseeni, on elämä on kivempaa ja rennompaa. Silloin kaikki muutkin viihtyvät paremmin ja kotonakin on varmasti seesteisempi ja iloisempi tunnelma. Koko ajan eikä vain kerran vuodessa ;-) ! Vanhaan ja uuteen versioon pääset tästä linkistä.

Hienoa sunnuntai-iltaa teille, rakkaat lukijat. Ja jos ette ole vielä osallistuneet  arvontaan, käykäähän klikkaamassa, aikaa vielä huomisiltaan saakka!

1 kommentti:

  1. Noinhan se on! :) Pitää paneutua tuohon heittämääsi haasteeseen huomenna, ihan rauhassa, kun jossain vaiheessa kuulen omat ajatukseni :D

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)