torstai 22. maaliskuuta 2012

Arkipäivän draamaa ja kuinka siitä selvitään

Voi ei! Vain vilkaisu sohvalle, jossa koiramme pureskelee jotain jolla on jalat ja tiedän, että nyt laitetaan koetukselle pienen ihmisen draaman sietokyky ja äidin kyky kääntää se parhain päin.


Niin! Darja-koira oli pureskellut vauva-nuken käden. Sofian naama vääntyy tuskaiseen itkuun. Selitä siinä 1-vuotiaalle, että se on vain nukke, eikä sitä satu, ja meillä on lisää nukkeja.

Voi itkua ja parkua. Sofia ei anna äidin laittaa ruokaa, vaan haluaa koko ajan syliin. Hän osoittelee käsipuolta nukkea ja selittää: "Daija, Daija", eikä halua edes koskea nukkea.

Jollakin on "vähän" syyllinen olo:


Mitä keksii äiti lohduttaakseen pienen suurta surua? Yllä jo mainittu järkeily kun ei 1-vuotiaalle tepsi sitten millään. Toimisikohan vähän paremman ajatuksen tekniikka? Kokeillaan:

Suru on suuri. Mikä tuntuisi paremmalta? Yhdessä itkeminen.
Äidin sylissä itkeminenkään ei tunnu kivalta kun se nukke on tuossa. Mikä neuvoksi? Siirretään se kauemmaksi meistä.
Tuolla se nyt makaa pianon päällä, ahdistaa katsoa sitä. Ei katsota sitä.
Tuossa on syyllinen, harmittaa kovasti kun se meni tekemään moista. Se on vain hassu koira. Mennääkö silittämään sitä?
Sen lähellä on lisää leluja, otetaan ne pois niin se ei ota niitäkin! Hei näillähän onkin kiva leikkiä!

Enää ei tunnukaan ihan yhtä pahalta!

Näinköhän tämä tekniikka toimisi aikuisenkin arjen pikku draamoissa, joiden vakavuustaso ei oikeasti juurikaan poikkea tästä "koira söi nuken käden"-draamasta? Yrittämättä analysoida ja järkeillä (tyyliin: eihän tämä niin vakavaa ole, eihän nyt tästä pidä välittää jne), yrittäisi valita vain vähän paremmalta tuntuvan ajatuksen. Ja sen jälkeen taas toisen, joka tuntuisi vielä vähän paremmalta. Hmm.

























4 kommenttia:

  1. Minä tekisin varmaan nukelle lapaset, niin menisi käsiraukka piiloon :D Minäkin muuten sain sen "Pyydä niin saat" -kirjan, josta bloggasit aiemmin. Ja nimenomaan sain, en hommannut itse. Hienoa, että tekniikka toimi jo ennen kuin luin koko opusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, eiköhän nukke jotenkin tuunata kuntoon. Sen verran tärkeä juttu se taitaa tytölle olla. tänäänkään ei vielä uskaltanut koskea sitä. Sinä sen sijaan olit tehnyt ihan uskomatonta jälkeä vanhasta aarteesta, vau!
      Hyviä lukuhetkiä :) Toimii se ;)

      Poista
  2. Hienosti hoidit homman kotiin!
    Täytyykin soveltaa tuota samaa kaavaa just lasten kanssa.

    Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenny, kiitos! 1-vuotiaan kanssa sitä tosiaan monesti tajuaa, että tunneskaalan käyttö on paljon tehokkaampaa kuin järkeily... ;)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)