tiistai 24. huhtikuuta 2012

10 asiaa, joista tulee hyvä mieli

Merikuu ja Pihi nainen ovat molemmat haastaneet minut listaamaan hyvän mielen asioita. Kiitos, molemmille!

Olenkin aina pitänyt listoista. Olen listannut tehtäviä asioita, parhaita kavereita (lapsena!), puutarhani kukkia jne. Jotenkin listojen avulla olen tottunut jäsentämään maailmaani ja kontrolloimaan sitä. Sittemmin olen tiedostanut kontrollifriikkiyteni ja pyrkinyt listaamaan vähemmän ja nauttimaan enemmän. Mutta tämän haasteen listauksesta minä pidän. Listoja hyvän elämän asioista tekevät muuten myös Marc ja Angel englanninkielisessä blogissaan, suosittelen.

Asiaan, eli omaan hyvän mielen listaani:

1.  Pitkä kävely- tai juoksulenkki. Lyhytkin tuo hyvää mieltä,  mutta pidempi lenkki on ehkä paras tuntemani keino saada endorfiinit liikkeelle ja mieli kirkkaaksi.

2. Ystävien kanssa vietetty aika. Syvällinen keskustelu. Pinnallinen rupattelu. Yhdessä tekeminen. Yhdessä nauraminen. Yhdessä itkeminen. You name it. Tunnen olevani elossa, kuuluvani johonkin, olevani arvostettu sellaisena kuin olen ja saavani tukea. Siitä tulee hyvä mieli.

3. Saunominen. Tähän voisi heittää vitsiä A- B- ja C-luokan saunomisesta, mutta minulle käy ne kaikki. Yksin, miehen kanssa, lasten kanssa. Äidin kanssa. Kaveriporukalla.

4. Hyvä ruoka. Ruoka on minulle muutakin kuin vatsan täyttämistä. Se on elämään kuuluva nautinto, josta tulee hyvä mieli. Uudet makuelämykset virkistävät. Vanhat, turvalliset klassikot tuovat muistoja ja turvallisuuden tunnetta.

5. Kirjoittaminen. Joskus, kun asiat näyttävät mutkikkaalta, istun kirjoittamaan vaikkapa tätä blogia ja kas, saan hyvän mielen ja asiat selkiytyvät.

6. Se, kun joku sanoo jotain positiivista hetkellä, jolloin sitä vähiten odottaisi.  "Joku" voi tässä olla joku toinen tai sitten ihan minä itse. Tilaisuuksia on, ne pitää vain nähdä ja käyttää hyväksi.  Minusta kiitosta ja kehuja ei voi koskaan olla liikaa ja yritänkin niitä viljellä ympäristööni, aina kun vähänkin on aihetta.

7. Pyyteetön toisen auttaminen. Sitä on ilo tehdä, ottaa vastaan ja myös nähdä jonkun tekevän jollekulle toiselle.

8. Lasten leikin katselu. Silloin kun se ei ole ihan hirveää riehumista, johon pitäisi puuttua. Siinä on jotakin ikiaikaisen rauhoittavaa. Tulee tunne, että kaikki on niin kuin pitää.

9. Tilanteeseen sopiva musiikki: lempikappale autoradiosta, kauniita muistoja mieleen tuova kasarikappale, hauska ja hyvin sanoitettu lastenlaulu, sykähdyttävät sävelkulut ja hehkuva sointumaailma, sielua hyväilevät rytmit ja puhuttelevat sanoitukset. Musiikki nostaa mielialaa.

10. Luonto. Tulee hyvä mieli, kun olen luonnossa. Lähimetsässämme tai omalla kesämökillä. Keskellä kairaa tai järvenselällä. Viidakossa tai takapihalla.


EXTRA: Tulee hyvä mieli, kun huomaa, että asiat sujuvat toivottuun suuntaan. Sitä on nyt ollut jonkun aikaa ilmassa minulla ja toivottavasti myös sinulla :)


Haaste kuuluu antaa eteen päin viidelle blogille, minä annan tällä kertaa näille "hyvänolon pillereille":

Hannerika
Onneksi
Frederika Johnsonin elämä
Oman katon alla
Keinosiementäjä
Teelikamentten

Tonttutaulu lähti tästä keittiönverhon vierestä kesälomalle ja sai seuraajakseen melkein joka tilanteeseen sopivan neuvon. Mutta miten tämä kuva liittyy postaukseen? No hengittäminen on kyllä hyvän mielen ehdoton edellytys!

16 kommenttia:

  1. Hyvä lista, tykkään!
    Ja hei, mäkin suorastaan rakastan listoja!! Ooooooh!!

    Ihana tuo tonttutaulun lomittaja, mistä se on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenny, jotenkin ei enää edes yllätä minua että myös listat yhdistävät meitä :-D
      Tonttutaulun lomittaja on ostettu Nummelan Kodin Anttilasta. Siellä oli myös vihreä, jossa luki "Keep calm and love", täytyisi varmaan hakea sekin pois kuleksimasta...

      Poista
  2. Katja, tää on ihan helmi. Kiitos! t: Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos, ja sinä olet myös helmi <3

      Poista
  3. Kiitos kivasta haasteesta, yritän viimeistään unijuttujen jälkeen paneutua siihenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Tiia :) Tähän haasteeseen vastaamisesta tosiaan jää itselle hyvä mieli ;-)

      Poista
  4. Täälläkin yksi joka rakastaa listoja! Listasi on todella kiva, moni kohta kolahti. Etenkin pyyteetön toisten auttaminen ja lasten leikin katsominen herättivät täällä "aivan!"-fiiliksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että kolahti! Huomasin muuten itsekin vasta myöhemmin, että itse asiassa kaikki olivat ns. aineettomia asioita, ruokaa lukuunottamatta :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, otetaan vastaan! Moni sinun listaama asia tekee hyvän mielen myös minulle, mutta yritän miettiä vastaukseeni mahdollisimman paljon muita vaihtoehtoja, hyvänmielen asioita kun on monia! Koitan vastata haasteeseen viimeistään viikonloppuna, nyt on pää hieman täynnä muuta infoa, ettei ajatteleminen enää tänään suju. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee se Hannerika <3 Olen varma, että saan listastasi lisää hyvän mielen vinkkejä!

      Poista
  6. Ihania juttuja! Mätaidan vastata haasteeseen - oli sen verran inspiroiva aihe!! Sydämiä sinne <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa, haastan sinutkin nyt virallisesti tähän! Ja innolla odotan listaasi ;-) Sydämiä sinne myös <3 <3 <3

      Poista
  7. Kiitos haasteesta, se lämmitti mieltä :) Olikohan intuitio asialla, mutta mun iloa tuovia juttuja jo listasinkin, vaikken edes ehtinyt hoksata tätä haastetta :D Mutta ehkäpä vielä jatkan listaa, sillä hyviä juttuja on maailma pullollaan!
    Valoisaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intuitio ja vetovoiman laki :) Ne toimivat silloinkin, kun emme edes huomaa niiden toimintaa. Miten jännittävää, eikö totta! Sinullekin hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  8. Kiitos haasteesta ihanainen! Tosi hauska tehtävä, rakastan listoja. Palaan asiaan viikonlopun aikana. Leppoisaa viikonloppua sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, sinä toinen ihana :) Kivoja asioita varsinkin on hauska listailla! Iloiset sunnuntain jatkot sinullekin!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)