sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tapahtui tunturissa


Tähän piti tulla kuva Ruuhitunturin huipulta olevasta näköalatornista, huikeita maisemia, sinistä taivasta ja hankia ja tykkylumipuita joka ilmansuuntaan. Ja hieman "piilokehuskeleva" kuvateksti, jossa kerron kuinka nousin tunturin päälle ihan ilman konevoimia tehden samalla 20 km hiihtolenkin mieheni kanssa. Ja kuinka parisuhdettakin tuli samalla hoidettua.

No ei tullutkaan sitä kuvaa, vaan yllä oleva, jossa näkyy miten rakkaan hiihtokaverini suksen side sanoi sopimuksen irti lopullisesti noin puolivälissä matkaa tunturin huipulle.

Että otti päähän. Ei se, että side hajosi vaan se, että mies ei ollut hoitanut sitä kuntoon, vaikka oli huomannut sen olevan melkein rikki. Että joku lähtee 20 km tunturilenkille rikkinäisellä siteellä, grrrh!!!

Hetken ajattelin jättää hänet siihen lumihankeen ihmettelemään ja hakea illalla moottorikelkalla kotiin. Mutta koska olemme avioliitossa ja olemme luvanneet rinnakkain kulkea myötä- ja vastamäessä, niin ei kai siinä muukaan auttanut kuin palata yhdessä alas. Sain kantaa hänenkin reppunsa. Lisäksi hän huilutti yhdellä suksella minua sata metriä edellä huudellen vielä iloisesti, että "Hei hyvinhän tämä sujuukin!" Alhaalla mies sai houkuteltua äkäisen vaimonsa kaakaolle.

Eikä mikään lohduta yhtä hyvin kuin munkkirinkilä. Ja siinä minä, tämän positiivisuus-blogin kirjoittaja ja Karppaaja-lehden toimittaja mökötin sokeria suupielissäni Poropuiston kahvilassa. Mies sanoi: "Mutta ainakin saat tästä hyvän blogikirjoituksen!"

Nauratti. Pitkän avioliiton salaisuus on pakko olla taito nauraa itselle.


8 kommenttia:

  1. Aika hyvä! :D Pakko myöntää, että täällä tätä lukijaa ainakin nyt naurattaa :D Mutta uskon, ettei sinua sielä sillä hetkellä niin naurattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei naurattanut aluksi, ei. Mutta sitten nauratti kyllä. Ehkä episodin takoitus olikin juuri muistuttaa minua siitä, että parhaat naurut saa, kun osaa nauraa itselleen :-D Ja hauskaa, että tarina naurattaa sinuakin :)

      Poista
  2. Oi, sait muistelemaan lapsuuttani, jolloin kävimme Sallassa lähes vuosittain. Sittemmin muut hiihtokeskukset kiisivät ohitse ja Salla jotenkin unohtui. Nyt huomaan, etten ole käynyt missäänpäin Lappia noin 20:een vuoteen!!! Ehkä olisi aika - ja Salla kiehtoo edelleen.

    Että oli sitten hyvä munkki? Ehkä kuitenkin ansaitsit sen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka, olemmepa saattaneet -silloin joskus- sattua samaan aikaan Sallaan, sillä mekin kävimme siellä aikanaan hyvin usein. Nykyäänkin tulee käytyä siellä ja paikkana se onkin ihanteellinen tunnelmalliseen rauhoittumiseen.

      Ja se munkki oli NIIN hyvä :-D

      Poista
  3. Aivan ihana juttu =)! Vaan kyllä on tuokin kuva huikea!! Ei tarvi näköjään mennä huipulle näköalatorniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roz :) mutta yritän tietoisesti olla ajattelematta NIITÄ kuvia, jotka olisin ottanut, JOS...

      Poista
    2. Hahaa! Mä kyllä tykkäsin tästäkin kuvasta. Siinä jotenkin kiteytyy elämä itse :)

      Poista
    3. Elisa, kiitos! Ehkä olikin tarkoitus, että juuri tämä kuva tulee julkaistuksi, ja niinhän ei olisi käynyt, JOS... Ilon kautta, aina ;)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)