perjantai 24. elokuuta 2012

Arvotaan Voimaa!


On tapahtunut ihan käsittämätön asia - minä olen voittanut arvonnassa! Kirjoittaessani työaiheista postausta tänne (ei vielä julkaistu), inspiroiduin Katja Kokon Moments -blogin tekstistä "Unelmatyö, unelmaelämä" siinä määrin, että innostuin kommentoimaan sitä ja samalla osallistumaan Rhonda Byrnen Voima -kirjan arvontaan.

Ja niinhän siinä kävi, että voitin arvonnassa - vaikka jopa itse arpoja oli vähän toivonut, että juuri minä en voittaisi, koska oikeastaan en tarvitse tuota kirjaa jo siitäkin syystä, että minullahan on se jo! Mutta ehkäpä tässä toimi se vetovoiman laki, josta kyseinen kirja nimenomaan kertoo ;)  Ja mikäpäs siinä, hauskaahan se vain on toimia välikätenä tuon kirjan matkatessa sitä henkilöä kohti, joka sitä eniten tarvii tällä hetkellä. Sillä jo kommentoidessani kaiman tekstiä sanoin, että jos voitan, arvon sen eteen päin omassa blogissani.

Niinpä nyt onkin aika arpoa tuo opus eteen päin.
Minusta kirja on selkeä, mutta tarpeeksi syvällinen kuvaus siitä, mitä on vetovoiman laki. Vetovoiman eli rakkauden laki on kuin luonnonvoima, siinä missä vaikkapa sähkökin. Eihän sitä silmin näe, mutta se vaikuttaa koko ajan ja joka paikassa. Kun sen tuntee ja oppii käyttämään sitä tietoisemmin, voi sen avulla saada suuria muutoksia elämäänsä. Kirja ei ole varsinaisesti mitenkään uskonnollinen, se "vain" selittää, miten tämä näkyvä maailmamme toimii.

Minä ja lukuisat muut olemme saaneet tästä kirjasta voimaa. Mistä sinä saat voimaa? Kerro se kommenttikentässä niin olet mukana kirjan arvonnassa! Arvonta päättyy perjantaina 31.8 kello 12:00.

Hyvää viikonloppua, kaikki rakkaat lukijani - ja tervetuloa kaikki te uudet, toivon teidän viihtyvän blogissani!





17 kommenttia:

  1. Meinasin ihan vaan lyhykäisesti kommentoida, että minä, MINÄ!, tarvitsen tuon kirjan eli mukana arvonnassa, mutta huomasin, että mukana oli tehtäväkin... :)

    Kun oikein pohdin, niin eniten voimaa saan ihmisten välisistä kohtaamisista. Sellaisesta, että raskaankin päivän keskellä jonkun kanssa syntyy hetkellinen yhteys. Ajattelemme ehkä jostain asiasta samoin tai sitten täysin eritavoin, josta aukeaa taas uusia ajatusuria. Tai nauramme jollekin kippurassa, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Vaikka kaikki puitteet olisivat ympärillä täydelliset, puuttuisi elämästä ponsi, jollei tällaista vuorovaikutusta muiden kanssa olisi. Työpaikkani on onneksi tällainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa. Olin tulossa kommentoimaan ihan samoin kuin Mirkakin. Mä saan voimani ihmisistä ja juuri niistä ihanista yllättävistä kohtaamisista.

      Poista
  2. Minulla on kolme tärkeää voimanlähdettä:

    Lapseni tuovat elämään iloa, voimaa ja jatkuvaa onnellisuutta.

    Iloiset onnitumiset kokkaillessa ja niiden kokemusten jakaminen blogissa antavat arjen voimaa.

    Kun tulee paha mieli tai muutoin raskas olo, laitan silmän kiinni ja nautin sieluni silmin saaristolaista mökkimaisemaamme. Siitä saa aina niin kovasti voimaa.

    VastaaPoista
  3. Tähän on ehdottomasti osallistuttava!

    Omia voimanlähteitä on hidas kävely, jooga, luonto. Hyvä ruoka, musiikki ja tanssi!

    Sekä hymy toiselta:-)

    Rakkautta ja valoa!

    VastaaPoista
  4. Voimaa voi olla hyvin pienissä asioissa. Vastaantulevan hymyssä, työkaverin halauksessa, asiakkaan kiitoksessa, aamun tuoksussa ja hiljaisesta hetkestä itsesi kanssani.
    Voimaa voi saada myös asiasta joka ei kosketa lainkaan itseäsi. Sivustaseuraajana katsomassa ihmisten hyvyyttä toisiaan. Siinä on kauneutta, siinä on voimaa!!

    VastaaPoista
  5. Voimaa ja hyvän mielen saan kun syön suklaata kerralla kokolevyn, samalla ajatellen iloisia asioita tai katsoessa hyvää elokuvaa jos semmoinen sattuu silloin telkkarista tulemaan.

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt paljon tätä aihetta, sillä olen todella intensiivinen ihminen, ja koen elämän ilot sekä surut erittäin voimallisesti. Kuitenkin on tärkeää pystyä näkemään kauneus elämässä ja arjessa itsessään ja saamaan siitä voimaa. Vaikka saan voimaa ystäviltäni, avopuolisoltani, joogasta, matkustelusta ja valokuvaamisesta -intohimoistani, on tärkein voimanlähde silti sisälläni. Voima tulee siitä, että itse osaa sitä löytää itsestään. Jos näin ei ole, mikään ulkoinen ei myöskään pysty ihmistä voimaannuttamaan. Näin olen asian omassa elämässäni kokenut.

    VastaaPoista
  7. Eniten saan elämääni voimaa muutamasta asiasta:

    1) perhe. Perheeni on minulle kaikista tärkein asia elämässäni. Tähän ei vaan löydy muuta selitystä.

    2) luonto&valokuvaus. Mikään ei ole renouttavampaa ja voimaannuttavampaa kuin oleilla luonnossa. Ylivoimaisesti parasta on varhaisen aamun hetket, kun auringon ensimmäiset säteet tanssivat kasteen peittämillä lehdillä ja kuulee vain luonnon omia ääniä. Näinä hetkinä kuljen yleensä kamerani kanssa, sillä valokuvaaminen on yksi hyvin rakas - ja voimaakin tuova - harrastus.

    VastaaPoista
  8. Lapset, joiden energia tarttuu. Värikkäät kivat vaatteet, hauska ystävien seura. Lenkkeily metsässä. Elokuun tuoksu, jossa on jo pikkuinen aavistus syksyä. Muut syysjutut: sade, kynttilät, hyvät kirjat sekä villasukat:)

    Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
  9. Considerando el espíritu de este blog, lo que voy a decir suene incluso honesto.

    He notado que lo que más me alegra el día, me carga las pilas y me hace feliz, es ser una buena persona. Tratar con amabilidad a los demás, ceder el asiento en el metro con una sonrisa, tocar el brazo de un indigente como gesto de buena voluntad mientras le das una monedilla. Sonreír a la cajera. Del mismo modo, lo que más agotado me deja es dejarme llevar por la ira y tratar la desconsideración típica de las grandes ciudades con la misma moneda.

    Así cuando lo digo, parece obvio que el mundo sería un lugar mucho mejor para vivir con esta sencilla técnica, que además trae beneficios para todos los implicados. Y sin embargo no lo hacemos, yo mismo reconozco que no lo hago siempre, pese a que estoy convencido que ese es el camino… Y sin embargo a veces pienso que es tan sencillo… Lo intento todos los días. Cada vez me sale mejor, creo.

    Me encantaría ganar la rifa. :-)

    VastaaPoista
  10. Minä saan voimaa aviomiehestäni, ystävistäni ja perheestäni, jotka ovat minulle maailman tärkeimpiä. Saan voimaa terveellisestä ja puhtaasta ruokavaliosta, ja innostun kaikesta mikä liittyy luomuun, luontaistuotteisiin ja luonnonkosmetiikkaan yms.! Saan voimaa urheilusta, saan voimaa meditoinnista. Uskalla innostua.fi ja heidän järjestämät luennot ja seminaarit ovat parhautta! :)

    VastaaPoista
  11. Rakkaus on todellista ydinvoimaa eli rakkaudesta!

    Ihanaa syksya toivottaen, Eleni

    VastaaPoista
  12. Minä saan voimaa yhdessä toisten kanssa peilaamisesta. Joku heittää ajatuksen, jota pureksin, vastaan ajatukseen oman ajatukseni mitalla, katson kuulostelen, pohdin ja toteutan. Saan voimaa ollessani yhteydessä toisiin ja vaikeiden hetkien voimaantumisen ajatusta olen kuvannut esimerkiksi näin
    http://terveisinmiret.blogspot.fi/2012/08/the-end.html

    Aivan ihastuttavia luonnonkosmetiikkatuotteita olet tilannut, tunsin nenässäni jo Trip tuoksunvälimeren ihanat appelsiinit ja sitruunan, nam

    terveisin Miret

    VastaaPoista
  13. Haikeina hetkinä saan voimaa mielikuvitusystävältäni, tai suojelusenkeliltäni, jonka kuvittelen kietovan suloiset siipensä pikkuruisen vartaloni suojaksi, lohduttavan ja kuiskaavan korvaani, että kaikki järjestyy kyllä.

    Energisöidyn ja saan valtavasti voimaa luonnosta ja luonnon pienistä ihmistä; kauniista kissankelloista tai muuttolinnoista.

    Kohtaamani ihmiset, liikunta, laulaminen ja musiikki, (auringon) valo ja lämpö, meditointi ja inspiroiva kirjallisuus saavat minut tuntemaan itseni valtavan voimakkaaksi.

    <3 : Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  14. Saan voimaa luonnon kierotkulusta, auringonvalosta ja kaamoksesta, pienestä lapsesta kainalossa ja läheisen hymystä ja halauksesta, syvällisistä keskusteluista, hyvistä kirjoista.

    Voimaannuttavaa on myös arjen pienet asiat, lapsen kasvun seuraaminen, kahvikuppi omassa rauhassa, kynttilät ja takkatuli, saunominen ja saippuan teko, pyykinpesu, se kun huomaa eläneensä niin hetkessä että tunnissa ehtii kokea yhtä paljon asioita kuin päivässä, kun saa positiivista palautetta.

    terveisin Sari Räisänen

    VastaaPoista
  15. Saan voimaa rakkaudesta, luonnosta ja terveellisestä ruokavaliosta. Myös jooga antaa valtavasti voimaa, pitäisi vaan taas saada aikaiseksi aloittaa joogaaminen :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Saan voimaa rakkaudesta, terveellisestä ruokavaliosta sekä luonnossa liikkumisesta. Myös jooga antaa valtavasti voimaa, pitäisi vaan saada taas aloitettua joogaaminen :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)