torstai 18. lokakuuta 2012

Mistä sinä tiedät (että tulee muka niin tiukkaa)?

Tapahtui viime viikonloppuna:

Olimme ruokapöydässä ja 4-vuotias tyttäreni Seela veteli talouspaperirullaa niin, että sitä oli pöydällä jo metritolkulla. Eihän noin muutenkaan saa tehdä, mutta miettiessäni täällä raportoimiani, tulevia taloudellisia haasteita, tytön käytös herätti minussa ärsyttävän halun kommentoida:

"Meidän täytyy olla nyt säästäväisiä, eikä talouspaperia saa tuolla tavalla tuhlailla"

Pöydässä levisi hiljaisuus, kun kaikki pohtivat äidin sanoja. Sitten 2-vuotias Sofia puki sen sanoiksi:

"Äiti mistä sinä tiedät?"

Nauroimme kaikki Sofian hassuille sanoille, mutta todellisuudessa 2-vuotias osui naulan kantaan ja esitti erittäin hyvän kysymyksen.



Tapauksen jälkeen olen pohtinut omaa asennettani tähän tilanteeseen ja nimenomaan sen taloudelliseen puoleen.

Ikään kuin olisin jo valmiiksi päättänyt, että a) tulen olemaan työtön ja tuloton ja b) taloutemme menee huonompaan suuntaan. Olen tehnyt noita sinänsä järkeviä valmisteluja, mistä kerroin aiemmassa postauksessa, ja käyttänyt rahaa mahdollisimman vähän. Olen miettinyt, millä ostaisin autoon bensat ja laskeskellut kaupassa ostosten kokonaissummaa ja jännittänyt, riittääkö niihin varaamani summa. Mieleni on vallannut ainakin osittain pelko ja huoli tulevaisuudesta.

Vaikka todellisuudessa, enhän vielä edes ole työtön. Vaikka todellisuudessa, melkein kaikki laskeskelevat joskus rahojaan ennen palkkapäivää, saadakseen ne riittämään.  Vaikka todellisuudessa, enhän edes tiedä, tuleeko meillä olemaan niin tiukkaa, kuin olen mielessäni maalaillut.

Siinä on vain semmoinen juttu, että jos ajattelen meillä olevan tiukkaa, meillä todennäköisesti tulee olemaan tiukkaa. Ja mikä pahinta, näen "tiukkuutta" sielläkin, missä sitä ei edes todellisuudessa ole. Pelkään jo etukäteen sellaista, mitä ei välttämättä tapahdu. Maalailen kauhukuvia, kuinka laskuja ei enää pysty maksamaan, visat on tapissa eikä rahat riitä ruokaan.

Voisinko muuttaa tämän ajatuksen vähän positiivisemmaksi, jotten alkaisi itse ihan turhaan toteuttaa synkimpiä visioitani?

Voisin. Teinkin jo. Hylkäsin negatiiviset mielikuvat, koska ne ovat tällä hetkellä ainoastaan minun omassa päässäni. Sen sijaan ajattelen tulevaisuutta ilolla myös toimeentulon näkökulmasta: mietin sitä hetkeä, kun voimme toteuttaa sisustussuunnitelmamme. Ajattelen joulua, joka tulee olemaan yltäkylläinen perhejuhla ja täynnä lasten riemua sekä yhdessä oloa rakkaitten kanssa. Ajattelen ensi kesää ja sinne unelmoituja reissuja. Ajattelen, miltä tuntuu kun unelmatyöni löytyy.

Ja mitä mitä, erilaisia mahdollisuuksia suorastaan sataa minulle facebookista, kavereilta, lehdistä. On työpaikkoja, koulutuksia, tilaisuuksia, verkostoitumista. Tai siis ei sada, vaan huomaan ne, koska viritin itseni negatiivisuuden sijaan positiivisuuteen. Toki kaikkiin niihin täytyy nähdä itsekin vaivaa ja miettiä, mikä niistä on se minun juttuni. Ja ennen kaikkea, ottaa ne vastaan! Mutta, vastaus Sofian kysymykseen:

"Ei, eipä äiti tiedäkään sitä. Äiti vain kuvitteli pahinta. Mutta ei silti levitellä talouspaperia pöydälle jookos!"



PS. Sivullani on uusi banneri, kiitos Hannerika  :)

4 kommenttia:

  1. Hyvä huomio Katja. Miksi murehtia juttuja, joita ei ole edes tapahtunut? Nyt, jos koskaan, on tarvetta myönteiselle ajattelulle ja kaikelle, mitä olemme oppineet kuluneen vuoden aikana. Tämä on testi ;-) Usko itseesi sisko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Maarit, onneksi lapset osaavat kysyä oikeat kysymykset oikealla hetkellä, mistä lie niitä keksivätkään ;) ! Ja kiitos tsempistä <3

      Poista
  2. Asioilla on tapana lutviutua, sanon aina itselleni...

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, Taina. Hyvin sanottu :)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)