torstai 8. marraskuuta 2012

Kurssilla

Olen ollut tämän viikon ajan salaperäisellä kurssilla, josta olen tviittaillut tällaisia:


Vaikka #liikeidea olisi entisöinti perinteisin menetelmin, tarvitsee#yrittäjä innovatiivisuutta tehdäkseen asiat paremmin tai tehokkaammin.

It is funny how in Finland, you seem not to be allowed to fail in public but neither to succeed #entrepreneurship #envy #feartofail

Kyllä, kyseessä on työvoimakoulutus yrittäjiksi aikoville.

Kuluvalla viikolla olen osallistunut ns. kartoitus-kurssille, jossa osallistujien liikeideat käydään läpi ja pohditaan niiden toteuttamismahdollisuuksia. Huomenna perjantaina meistä valitaan 16 parasta jatkoon, eli yhteensä kahden kuukauden mittaiselle "Ryhdyn yrittäjäksi" -kurssille, jossa tarjotaan täydet eväät yrityksen perustamiselle. Jatkokurssin tarkoitus on, että yritys todella perustetaan kurssin aikana tai heti sen jälkeen.




Vähänkö jännittää, olenko valittujen joukossa!
Kurssilla on pohdittu omaa yrittäjäprofiilia, tutkailtu tarvittavia voimavaroja, kirjoitettu oma liikeidea paperille sekä käyty alustavasi läpi miten yritys sitten käytännössä perustetaan. Kurssin vetää Taidontie - niminen valmennusyritys ja heidän ote on kyllä ollut mukavan keskusteleva ja rento, mutta samalla asiapitoinen. Ainoa, mikä harmittaa on koko ajan takaraivossa raksuttava kilpailuasetelma, kun 22 haluaisi päästä jatkokurssille, jolle vain 16 otetaan mukaan. Loistavia tyyppejä ja monenkirjavia yritysideoita on mukana.

Oma liikeidea on vahvistunut kurssin aikana ja oman yrityksen perustaminen tuntuu huokuttavan kiehtovalta ajatukselta.




Eilen kävimme tulevan yhtiökumppanini (kyllä, minulla on sellainenkin!) kanssa ensimmäisessä "liikeneuvottelussa".  Se tapahtui joogamatolla kynttilänvalossa ja tapaamisen tuloksena meillä on mahdollinen paikka, jossa voisimme käynnistää omaa toimintaamme sekä yksi konkreettinen idea, johon voisimme saada jopa asiakkaita mukaan. 

Voisi(ko)han se työnteko ihan oikeasti tällaistakin olla!




11 kommenttia:

  1. Tsemppiä tulevaisuuteen.. Toivottavasti kaikki alkaa luistamaan. Nimim. itsekin juuri yrittäjyyden valinnut ja vakituisesta työpaikasta luopunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, Mömmeli! Hauskaa kuulla, että meitä on muitakin "hulluja". Toivon mitä parhainta onnea tulevaisuuteen myös sinulle!

      Poista
  2. Täällä peukut pystyssä! Uskon, että hyvin käy.

    VastaaPoista
  3. Mä olen 100 varma, että just sä olet niiden 16 joukossa!

    Mä olen jotenkin ihan valtavan onnellinen puolestasi, on hienoa seurata sun taivalta ja matkaa uusiin asioihin. Seuraaminen jatkukoon ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Elisa <3 <3 <3 tuosta kaikesta lämmöstä ja positiivisuudesta jota minulle ajatuksillasi ja sanoillasi lähetät!

      Poista
  4. Mulla aivan menee kylmät väreet, kun luen tätä bloggaustasi... (Siis silleen hyvällä tavalla of koors!) Aivan huipulta kuulostaa, ja mäkin olen varma, että pääset jatkoon :) Ihanaa, että olet taas askeleen lähempänä unelmaasi!
    Upeaa, että on olemassa kaltaisiasi intuitiivisia, rohkeita ja säkenöiviä naisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, kiitos. Itselleni tulee puolestaan ihanan hyrisevän lämmin fiilis, kun luen kommenttiasi ja ajattelen sinua ♥
      Jatkoon pääsystä en päätä minä. Mutta olen varma, että tuli mitä tuli, kaikki menee lopulta parhain päin :)

      Poista
  5. Mä en jaksa odottaa, että sulla on se yritys, jonka asikkaaksi sitten pääsen :)

    Iso halaus!!!!

    VastaaPoista
  6. P: Aivan mahtavan ihanaa, mulla on jo asiakas <3 Eikä kuka tahansa vaan juuri sinä <3 Kiitos <3

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, että pääsit jatkoon!!!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)