Voima lähtee...

... sutkautuksia -blogin Elisalle! Onnitteluni!

Universumin palveluksessa oleva, pettämätön satunnaislukugeneraattori on arponut numeron, joka osoitti Elisaa. Hänelle siis lähtee Rhonda Byrnen Voima -kirja. Laitatko Elisa postiosoitteesi sähköpostiini ilonvuosi@gmail.com, niin lähetän kirjan sinulle!

Kiitos kaikille osallistujille, oli ihanaa lukea mistä saatte voimaa.  Olipa tässä arvonnassa jopa kansainvälisiä osallistujia, vau! Hykerryttäviä, rakkauden ja toivon täyttämiä vastauksia oli paljon. Monissa vastauksissa korostuivat ihmissuhteet, lapset ja luonto sekä oma aika, jossa saa keskittyä omiin ajatuksiinsa tai itselle mieluisaan tekemiseen, sekä ne pienet elämän ilot. Arvonnassa voittaneen vastaus oli tämmöinen:

Lapset, joiden energia tarttuu. Värikkäät kivat vaatteet, hauska ystävien seura. Lenkkeily metsässä. Elokuun tuoksu, jossa on jo pikkuinen aavistus syksyä. Muut syysjutut: sade, kynttilät, hyvät kirjat sekä villasukat:) 

En voisi olla enemmän samaa mieltä!

Rakkauden, ilon ja voiman viikonloppua ihan kaikille!

Tässä kuvassa kiteytyy monen vastauksen ydin: lasten into, luonto ja iloinen mieli!

Matkoja ja mintunvihreä paketti

Ahhh. Sain eilen kauniin mintunvihreän paketin postista. Olin tilannut Jolien luonnonkosmetiikkaverkkokaupasta muutaman ihanan jutun. Ja kyllä, samassa paketissa sain  Rhonda Byrnen Voima -kirjan, joka  on matkalla minun kauttani kohti sen lopullista omistajaa! Voitin sen  nimittäin Jolien Moments -blogin arvonnassa, ja lupaukseni mukaan arvon sen eteen päin täällä. Nyt kipin kapin osallistumaan, aikaa on vielä perjantaihin!

En ole aikaisemmin juurikaan paneutunut luonnonkosmetiikkaan, mutta minua kiehtoo ajatus, että voisin kaunistaa itseäni ekologisesti ja luonnollisesti, mutta laadukkaasti. Ja jos mahdollista, vielä edullisestikin. Ainakin nuo Terre d'Oc:n  ja Coleur caramelin meikkikynät vaikuttavat yhden päivän kokeilun jälkeen varsin lupaavilta. Hintakin on erittäin kohtuullinen. Kun kerran joka tapauksessa käytän rahaa jonkin verran kosmetiikkaan, miksi en käyttäisi sitä näihin!

Ajatella, että jopa parfyymeja valmistetaan luomutuotettuna. Sain paketin mukana pari näytettä 100% ekologisen tuoksusarja Honoré' des Prés:n tuoksuista.  Koska olen muutaman päivän kuluttua lähdössä (loma)matkalle, testasin tietenkin heti Trip -nimistä näytettä, jota Jolien verkkokaupassa kuvataan näin:

"Tuoksu joka on kuin luotu kiireiselle naiselle; levittää ympärilleen hyviä värähtelyjä ja energiaa. Voimakas cocktail puhtaita tangeriiniuutteita, Välimeren appelsiineja, mandariineja, sitruunoita, limettejä sekä Filippiineiltä poimittua tulista pippuria."

Tuoksu sisälsi lupauksen mukaisia elementtejä ja oli erittäin miellyttävä, ja mielestäni siitä  oli vielä iltapäivälläkin häivähdys jäljellä. Ehkäpä tästä alkaakin lomamatkan lisäksi myös toinen uusi matka, nimittäin matkani luonnonkosmetiikan maailman!

Jolien takana oleviin Jutta Ruonansuuhun ja Katja Kokkoon minulla oli ilo tutustua yhdellä valokuvauskurssilla. Olen tavannut heidät vain sen yhden kerran, mutta se riitti hurmaantumaan heidän säteilystään ja energiastaan! Nämä säihkyväiset nuoret naiset ovat toteuttaneet unelmiaan ja perustaneet Jolien, joka pian myös on myymälä Uudenmaankadulla. Suosittelen mitä lämpimimmin tutustumaan Jolieen. Heillä on muunmuassa meikkikursseja, joilla opastetaan tuotteiden käyttöön ja katsotaan sopivat värisävyt.

Mintunvihreä postipaketti kehoittaa:

"Hymyile, nauti, iloitse, naura, elä"

Niin :)

Tähtiä

Kirjoittaessani tätä on lauantai-ilta, istun kotini pimeällä terassilla viltti päälläni. Elokuinen ihana iltapäivä on muuttunut viileähköksi illaksi.  Kuuntelen youtubesta Frank Sinatran kappaletta Fly me to the moon. Tunnen itseni onnelliseksi.

"Kun on tarpeeksi pimeää, voi nähdä tähtiä". Tuota lausetta voi soveltaa monenlaisiin tilanteisiin. Omalla kohdallani "pimeys" on tällä hetkellä epävarmuutta, epätietoa, rohkeuden puutetta tehdä tiettyjä päätöksiä, stressiä joka hajottaa fokusta ja ajaa poukkoiluun ja suorittamiseen.  Mutta ne tähdet, ne pienet valonpilkut, jotka pimeydessä tulevat arvoon arvaamatomaan, niitä tulee tässä:

* lapset: Ajatella, että minulle on annettu juuri nämä  lapset, nämä suurenmoiset pienet ihmiset. Miten paljon hyvää he ovatkaan jo muutamassa vuodessa tuoneet elämääni. Olen niin kiitollinen joka ikisestä hetkestä, jona saan heidät pitää! Miten hyvältä tuntuukaan nähdä heidän leikkivän toistensa ja muiden lasten kanssa.

* vauvat: on ihanaa pitää aivan pientä vauvaa sylissä ja imeä itseensä hänestä lähtevää suunnatonta elämänvoiman säteilyä. Minulla oli tänään jopa kaksinkertainen tilaisuus siihen!

* ystävät: kuinka onnellinen olenkaan kaikista niistä kauan tai vasta vähemmän aikaa elämässäni olevista ihmisistä, jotka haluavat vapaaehtoisesti olla läheisyydessäni! He ovat siinä, jakamassa yhteisiä hetkiä, kokemassa elämää sen eri kanteilta ja antamassa minulle iloa ja syitä elää! Kiitos sinulle, joka tunnistat itsesi tästä, kyllä, se olet juuri sinä!

Toki muitakin valonpilkkuja elämässä ja tässä maailmassa löytyy, mutta kylläpäs ne kirkkaimmat ja kauneimmat tähdet ovat ihmisiä. Maestron sanoin:

In other words, please be true

In other words, I love you

Arvotaan Voimaa!

On tapahtunut ihan käsittämätön asia - minä olen voittanut arvonnassa! Kirjoittaessani työaiheista postausta tänne (ei vielä julkaistu), inspiroiduin Katja Kokon Moments -blogin tekstistä "Unelmatyö, unelmaelämä" siinä määrin, että innostuin kommentoimaan sitä ja samalla osallistumaan Rhonda Byrnen Voima -kirjan arvontaan.

Ja niinhän siinä kävi, että voitin arvonnassa - vaikka jopa itse arpoja oli vähän toivonut, että juuri minä en voittaisi, koska oikeastaan en tarvitse tuota kirjaa jo siitäkin syystä, että minullahan on se jo! Mutta ehkäpä tässä toimi se vetovoiman laki, josta kyseinen kirja nimenomaan kertoo ;)  Ja mikäpäs siinä, hauskaahan se vain on toimia välikätenä tuon kirjan matkatessa sitä henkilöä kohti, joka sitä eniten tarvii tällä hetkellä. Sillä jo kommentoidessani kaiman tekstiä sanoin, että jos voitan, arvon sen eteen päin omassa blogissani.

Niinpä nyt onkin aika arpoa tuo opus eteen päin.
Minusta kirja on selkeä, mutta tarpeeksi syvällinen kuvaus siitä, mitä on vetovoiman laki. Vetovoiman eli rakkauden laki on kuin luonnonvoima, siinä missä vaikkapa sähkökin. Eihän sitä silmin näe, mutta se vaikuttaa koko ajan ja joka paikassa. Kun sen tuntee ja oppii käyttämään sitä tietoisemmin, voi sen avulla saada suuria muutoksia elämäänsä. Kirja ei ole varsinaisesti mitenkään uskonnollinen, se "vain" selittää, miten tämä näkyvä maailmamme toimii.

Minä ja lukuisat muut olemme saaneet tästä kirjasta voimaa. Mistä sinä saat voimaa? Kerro se kommenttikentässä niin olet mukana kirjan arvonnassa! Arvonta päättyy perjantaina 31.8 kello 12:00.

Hyvää viikonloppua, kaikki rakkaat lukijani - ja tervetuloa kaikki te uudet, toivon teidän viihtyvän blogissani!

Työnjako universumin kanssa

Lähde: Vastaisku ankeudelle -blogin FB-sivu

Edelliseen postaukseeni viitaten, se vaan on niin, että kun on suorittaja, niin on suorittaja, vaikka voissa paistaisi. Vaikka kuinka yrittää opetella toisenlaisia toimintatapoja, niin stressitilassa vanhat tavat pukkaavat läpi vaikka väkisin. Ihan samahan se on lohtusyöjillä, alkoholisteilla, himoliikkujilla, peliaddikteilla. Mulla on tämä, että kun olen stressaantunut, niin "suoritusvaihde" menee automaattisesti päälle. Onhan siitä hyötyäkin, toki. Tuleepahan tehtyä asioita edes jollain tavalla (vaikka olenkin sitä mieltä nykyisin, että ilon kautta tulee loppupeleissä parempaa jälkeä). Mutta stressistä ja huolista ei kyllä ole mitään hyötyä.

Joka tapauksessa, edellinen postaukseni ja siitä välittynyt suorittamispaine olivat seurausta stressitilasta, jossa olen viime aikoina ollut, ja joka kulminoitui siihen, että halusin lapselleni  täydelliset, omien korkeiden kriteerieni mukaiset juhlat.

Juhlien jälkeen, kun pöly oli vähän laskeutunut, avasin Esther ja Jerry Hicksin kirjan Pyydä niin saat. Ja kas, sieltähän tulikin "sattumalta" juuri minulle ja tähän tilanteeseen sopiva menetelmä kehittää ajattelua positiivisempaan ja rennompaan suuntaan. Kateliina-menetelmä, s. 242.

Silloin, kun on huolia ja liikaa tekemistä,voi saada oloaan paremmaksi ikään kuin tekemällä työnjaon universumin kanssa. Siten, että ottaa kaikesta siitä, mitä on "todo" -listalla ne 3-5 mieluisinta ja kirjoittaa ne paperin vasemmalle puolelle. Siinä on ne tehtävät, jotka itse on tarkoitus tehdä. Sen jälkeen listataan paperin oikealle puolelle ne kaikki loput - ja jätetään ne sitten universumin huoleksi. Seurauksena on huolien väheneminen ja hyvän energian lisääntyminen.

Kokeilin menetelmää eilen, sunnuntaina. Vasemmalle puolelle tuli:

- lue päivän lehti

- kerää mustikoita

- kirjoita blogikirjoitus

(- käy lenkillä)

Oikealle puolelle tuli muunmuassa:

- hanki blogille lisää lukijoita

- viimeistele artikkeli

- aloita sisustusremontti

No, arvatkaa miten kävi?

Omalta listalta tuli tehtyä kaikki muut paitsi blogikirjoitus.

Oikealta puolelta moni asia on saanut yllättävää tuulta purjeisiin. Ainakin huomasin tänään Ilon hetki -blogin olevan nyt vähän paremmin näkyvillä Kotilääkärin sivustolla ja uusia lukijoita virtaa fb:henkin tasaiseen tahtiin! Kiitos ja lisää :) Sisustusprojektini yksi osa-alue on turhasta tavarasta luopuminen, ja yks kaks äitini tuli luokseni kädessään kasa vanhoja liinoja ja tarjoutui viemään ne pois. Pieniä asioita, mutta niistä tulee hyvä mieli. 

 

Universumi viestii minulle: "Ollos huoleti, homma on hanskassa, odotahan vaan kun näet mitä vielä tuleman pitää. Hoida sinä vaan tuo vasen puoli, eikä se ole edes niin päivän päälle. Relaa vähän :) "

Universumi hoitaa oman osuutensa, ja minulle jää vain pieni osa. Voin keskittyä siihen, mitä todella haluan. Ehkäpä nyt menen siis saunaan ja sitten nukkumaan :)

Kun antaa universumin hoitaa to do-listan ikävät hommat, voi itse keskittyä siihe, mitä todella osaa ja haluaa tehdä! Kuten maalaamiseen :)

Laiska äiti tekaisee

Minähän se olen taitava asettamaan itselleni riman korkealle.

Jossain vaiheessa olin haaveillut tekeväni tyttöni 2-vuotissynttäreille täydellisen vähähiilarisen lastensynttärikattauksen hienoine, jännittävine muffinsseineen ja kakun koristuksineen. Näyttääkseni vieraille ja blogini sekä FB-sivun lukijoille, että kyllä vhh:na pystyy toteuttamaan mitä tahansa.

No. Ei mennyt ihan niin. En ehtinyt. En jaksanut. Olin laiska.

Kakku:
Ostin valmiin kuvan Tiimarista ja laitoin (äitini tekemään!) sokerikakkupohjaan Kinuskikissan vadelma-kinuskitäytteen.
Tuli ihan TÖRKEEN hyvää, pikkusankari oli otettu Nalle Puh-kakustaan ja vieraat joutuivat pitämään puoliaan jotta ehtivät saada oman palasensa. Mutta ei ollut VHH. Eikä oma resepti. Eikä edes omat koristeet, kuten aikaisempina vuosina olen väsännyt. No, paitsi nyt nuo pursotusten päällä olevat kukat. Mutta nekin tein jo viime vuonna.

Vähähiilihydraattisuus toteutui kuitenkin osassa tarjottavia, sillä tein kaksi kakkua Paakarin resepteillä: kesäkurpitsakakun ja hänen tyrnikakkureseptistään soveltamani lakka-kakun. Onnistuivat todella hyvin - kiitos Paakarille!  Mutta eivät siis nämäkään omia reseptejäni.

Pikkumuffinssit oli niin ikään Kinuskikissan reseptillä tehty, ja pienet tyttäreni saivat koristella ne hileillä ja nomparelleillä.

Suolaisesta puolesta vastasivat äitini tekemä vhh-kinkkupizza ja anopin aina yhtä loistavat karjalanpiirakat.

Miksihän sitä aina sättii ja rankaisee itseään siitä, mitä EI ole tehnyt? Miksei sitä sen sijaan pysähtyisi edes joskus hetkeksi ja kiittäisi itseään siitä, mitä ON tehnyt ja saanut aikaan?

Yksi paikalla olleista vieraista sen sanoi FB:ssä jälkikäteen:

Oli se niin mahtavan otettu kun laulettiin sille paljon onnea. Varmaan tuli vanhemmille semmoinen olo että kaikki työ oli sen arvoista:-)  

Juuri näin. Ei mitään lisättävää.
Kiitos kaikille vieraille ja erityisesti äidilleni kaikesta avusta! Ne olivat ihanat juhlat.

Mitä teet, kun...

... sinulla on puoli tuntia aikaa itselle?

Kysymys voi olla täysin absurdi monelle, jolla on omaa aikaa yllin kyllin, mutta kannattaa silti kysyä. Se nimittäin paljasti ainakin minulle, että en oikeasti tiennyt, mistä elämässä todella nautin ja mikä tuo minulle iloa.

Kirjoitin aiheesta enemmän Ilon hetki -blogissani ja aihe herätti kommentteja ja keskusteluakin varsinkin Facebookin puolella. No joo, kiinnostavaa oli myös arvauskilpailu siitä, mitä on ylläolevassa kuvassa olevan aamiaiseni pienessä snapsilasissa. Aamiaisen, jonka nautin ulkona pihallani tässä päivänä yhtenä, kun otin itselleni sen puolituntisen.

PS Oikea vastaus arvoitukseen löytyy Ilon vuoden Facebook-sivulta  ;)

Kuningatar-muffinssi

Tajusin itsekin, etten voinut jäädä eiliseen vähän masentuneeseen olotilaani. Ajatuksiaan on tosi vaikea muuttaa, silloin kun ollaan tosi syvissä vesissä. Onneksi mieleeni juolahti ottaa käyttöön aiemmin hyväksi todettu L-ase: leipominen. Koskaan ei ole niin huono tilanne, etteikö voisi pyöräyttää muffinssit! Leipominen tuo hyvää oloa, kun saa jotain konkreettista ja hyvää aikaan käsillään yksinkertaisista aineista. Lisäksi se tuo vielä iloa rakkaille ja läheisille - oiva keino nostattaa fiilistä siis! Ja kun sen tekee vielä vähähiilarisena, ei tarvitse miettiä ähkyä tai morkkista, eikä sitä että pilaisin jonkun dieetin tai terveyden ;)

Yritin etsiä tietämäni hyvän mustikka-muffinssin reseptiä blogistani, mutta huomasin että en ole julkaissut sitä. Se ansaitsee nyt siis tulla julkaistuksi, ehdottamasti! 

Ainekset:

1,25 dl erytritolia (Karppisokeri tai Sukrin)

75 g voita

3 munaa

0,5 tl aitoa vaniljaa

100 g Philadelphiajuustoa (TAI kuten käytin tänään: 0,5 dl kermaa ja 0,5 dl maitorahkaa)

1,5 tl leivinjauhetta

0,25 dl psylliumia

0,75 dl mantelijauhoa

1,5 dl vadelmia ja mustikoita

12 keskikokoista muffinssivuokaa

Valmistus:

Sekoita voi ja erytritoli kuohkeaksi sähkövatkaimella. Vatkaa kananmunat mukaan. Lisää joukkoon vanilja ja Phildelphia/kerma-rahkaseos. Sekoita keskenään kuivat ainekset ja lisää ne taikinaan. Sekoita varovasti, mutta hyvin. Lisää lopuksi marjat.

Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia. Tarkkaile, etteivät muffinssit pala.

(alkuperäinen lähde: Annika Rognebyn Karpin leivontakirja)

Nämä poimittiin ensin lähimetsästä 

NAM! Parempiin suihin ;)

Luovutanko?

 What makes you come alive? Just do it :)

"Don't ask what the world needs.

Ask what makes you come alive and go do it.

Because what the world needs is people who come alive"

Howard Thurman

Itseäni on ahdistanut viime aikoina se, että en näe tuloksia niissä asioissa, joita olen kovasti toivonut ja joiden eteen olen tehnyt töitä.

- Minulla on blogi ellit.fi:ssä, mutta se ei ole saavuttanut vielä niin paljon lukijoita kuin olisi toivottu.

- Olen kirjoittanut artikkelia haastavasta, minua kiehtovasta aiheesta, mutta se tökkii, tökkii.

- Olen toivonut lisää lukijoita ja tykkääjiä blogeilleni, mutta sivuvierailuluvut ja vakkarilukijamäärä pysyttelevät sitkeästi samoissa lukemissa.

Ynnä muita asioita, joita en voi julkisesti kertoa.

Eikö karismani säteilekään kirjoitusteni välityksellä? Eikö tarina arkisissa asioissa ilon löytämisestä lennäkään tarpeeksi? Ovatko unelmani pelkkää unta?

Olen varma, että maailma kaipaa positiivisuutta, mutta miksi kaikki negatiivinen kiinnostaa enemmän ihmisiä ja vetää enemmän puoleensa? Tässäkin blogissa ne otsikot, joissa on mukana jotain negatiivista, keräävät enemmän lukijoita kuin  positiivissävytteiset. Eikö maailma ole valmis Ilon vuoteen? 

Taidan elää hetkeä, jota tavoitteensa saavuttaneet ja menestyneet ihmiset kuvaavat sellaiseksi hetkeksi, jolloin olivat lähellä luovuttaa. Kaikilla heillä on tullut hetkiä, jolloin tie näyttää nousevan pystyyn eivätkä asiat sujukaan. Mutta, vaikealla hetkellä nämä ihmiset eivät luovuttaneet, vaan kuuntelivat sydämensä ääntä, käärivät hihansa ja jatkoivat. Ja tekivät sen, mitä olivat halunneet ja vieläpä paremmin tuloksin kuin olivat kuvitelleet. Olenko yksi heistä vai luovutanko?

Yllämainituillakin, minua ahdistavilla asioilla on se toinen, positiivinen puoli:

- Ilon hetki -blogilla ei ole vielä niin paljon lukijoita kuin olisi toivottu - mutta asioille voi tehdä jotain: näkyvyyttä voi parantaa, aiheita voi säätää sopivammiksi. Blogi kuitenkin edelleen on yhdessä Suomen suurimmista medioista!

- Artikkelin kirjoitus on ollut haastavampaa kuin kuvittelin, mutta deadline ei ole vielä ja kollegiaalista apua ja tukea on tarjolla. Siitä on vielä kaikki edellytykset tulla vaikkapa "vuoden juttu" -kilpailun voittaja!

- En ole saanut viime aikoina juurikaan uusia lukijoita, mutta kuitenkaan en ole menettänyt teitä "vanhoja". Kiitos aivan jokaiselle lukijalle siitä!

Minut saa tuntemaan eläväni se, kun kirjoitan minulle tärkeistä asioista. Muunmuassa. Jatkan sitä. Maailma tarvitsee juuri sitä, että tunnen niin. Jatkan sitä siis. Kaikki muu tulee, niin kuin on tarkoitettu. Ajallaan.

Neliapilan "maaginen voima"

Miksi toiset löytävät neliapiloita ja toiset taas eivät? Onko kasvilla jokin maaginen voima ja ovatko niitä löytävät ihmiset muutenkin muita onnekkaampia?

Pohdin asiaa aiemmin kesällä Kotilääkäri-lehden Ilon hetki -blogissani, kun eräs ystäväni löysi pihaltaan kaksikin onnenapilaa - ja antoi ne minulle.

Vielä on kesää - ja apiloita - jäljellä, joten juttu on ajankohtainen :)

Lue koko tarina: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/ilon-hetki/ilon-hetki-onnenapilan-taika

Yksisarvinen kiittää

lähde:"Common Sense 2.0: The New American R[̲̅ə̲̅٨̲̅٥̲̅٦̲̅]ution"

Velloessani itsesäälissä ja kirjoittaessani tätä, Facebook-sivulleni ilmestyi yllä oleva kuva. Eräälle ystävälleni oli "tullut sellainen olo että Katja ymmärtää tän" ja hän oli postannut sen seinälleni.

Sanat: juuri oikeat.
Ajoitus: täydellinen.
Seuraukset: kävin saman henkilön kanssa seuraavana päivänä syvällisen keskustelun ja hän auttoi minua vielä lisääkin. Aloin nähdä valoa yhdessä "pattitilanteessa" ja sain tsemppiä ja voimia joilla toimintakykyni palautui.

Tapahtuuko teille joskus asioita, jotka saavat uskomaan, että "sattumaa" ei todellakaan ole. Että kaikella on tarkoituksensa ja että meitä ohjaavat suuremmat voimat. Että enkelit kuiskailevat meille asioita. Ne, jotka kuuntelevat tätä "sisäistä ääntään" tai "intuitiotaan", onnistuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tekevät ja sanovat juuri oikeat teot ja sanat, joita joku toinen sillä hetkellä tarvitsee.

Mikä upea lahja. Kiitos.

Valitusvirsi

‎"Feeling sorry for yourself, and your present condition, is not only a waste of energy but the worst habit you could possibly have."
Dale Carnegie
1888-1955, Author and Speaker

Valittaminen ei oikeasti auta mitään. Allekirjoitan täysin yllä olevan lauseen.

SIlti joskus tekee mieli valittaa KAIKESTA. 

Kun 90% ajasta jaksaa suhtautua asioihin positiivisesti ja luottavaisesti, mutta silti ne näyttävät tökkivän. Kun suurimmaksi osaksi tiedostaa, mitä haluaa ja tekee sen eteen kovasti töitä, mutta yhtäkkiä on kuin seinät ilmestyisivät jostain ympärille ja joka puolella näkyy vain show-stoppereita.

Kun käyttää paljon energiaa joka aamu siihen, että saa itsensä liikkeelle ja ajatuksensa positiiviseen vireeseen, luottaen siihen, että nykytilanne on vain VÄLIaikainen, ja muutos jo kolkuttelee ovella. Ja sitten tuleekin mieleen, että jos siellä oven takana ei sittenkään ole ketään. 

Kun on aidosti iloinen niiden ystävien puolesta, joille on tapahtunut mukavia muutoksia ja luottaa, että kyllä ne vielä itsellekin tulevat. Mutta kun ne omalla kohdalla vain viipyvät ja oma nykyhetki tuntuu vain mutkistuvan.

Kun on päättänyt, että tuli mitä tuli, olen oma itseni ja se saa riittää. Mutta sitten tulee se epämiellyttävä tunne että se ei ehkä kaikille riitäkään.

Silloin ei ole hyvä päivä ideoida uusia kuvioita, kirjoittaa veret pysäyttäviä artikkeleja tai suunnitella lapsen synttärijuhlia. 

SIlloin on hyvä päivä hautautua peiton alle pikku tyttönsä kanssa ja laulaa "Pieni tytön tylleröinen", kunnes hän nukahtaa.

Kuinka armollista onkaan antaa itsensä välillä levätä - positiivisuudestakin.

Jos sinne nyt siis mahtuu, pienen tyttöni peiton alle... Siellä on vissiin muitakin, joiden tekee mieli vain valittaa. ;)

Liehuvat helmat vihdoinkin

Kuukauden vaate -sarjalla olen halunnut esitellä ajatusta, jossa heräteostosten sijaan keskitetään vaateostokset kerran kuussa tehtävään harkittuun, kestävään hankintaan.

No, ajatus on viime aikoina toiminut enemmän tai vähemmän. Kesän kynnyksellä oli "pakko" ostaa vähän enemmän kuin yksi vaate, sillä olin syksyllä heittänyt kierrätykseen suuren määrän äitiysaikaisia vaatteitani. Olen ollut kaksi kertaa viimeisilläni raskaana kesäaikaan, ja sen huomasi vaatteista. Joten hypätään se kesäkuun vaateläjä yli tällä kertaa ;)

Kuvan mekko on heinäkuun vaate. Siinähän ne ovat, etsimäni Carrie Bradshawin liehuvat helmat,  kenkien ja huulipunan seuraksi!

Mekko on ranskalaisen ddp:n kesämallistoa ja ostin sen Helsingistä Showroom8 -kaupasta, taannoisella "minilomallani" mieheni kanssa. Meillä oli diili, että mies saa valita minulle mekon ja minä hänelle kengät. Itsekin toki ihastuin tähän ilmavaan ja kivasti laskeutuvaan mekkoon, joka sopii mainiosti syyskuiselle etelänmatkallemmekin. Ja kaiken kukkuraksi se oli vielä alennusmyynnissäkin!

Elämän tarkoitus on ... niin minkä karkoitus?

Kirjailija Lorna Byrnen artikkelissa puhutaan siitä, kuinka monet meistä olemme niin huolissamme elämän tarkoituksesta ja omasta erityistehtävästämme, että unohdamme elää. Ja siinä samalla jääkin se oma "erityistehtävä" täyttämättä.

Sillä, Lornan mukaan, meillä kaikilla on sama erityistehtävä:

The truth is we all share a common life purpose. We are here to live each and every moment of our lives to the full. Life is so fragile, so short and every second of it counts.

Many people have a burning desire to be special and to be recognized as such. The truth is that we are all special. There is no such thing as an insignificant life and every life is unique. 

Bingo!

Kuinka vaikea onkaan ymmärtää ja hyväksyä, että elämän tarkoitus on yksinkertaisesti elää tässä ja nyt.  Grillin puhdistaminen, lapsen piirrustuksen ihailu, uuden naapurin tervehtiminen. Siinä on elämäni tarkoitus!

Ei pidä väheksyä pieniä asioita, jotka tekevät meidät ja ympärillämme olevat ihmiset onnellisiksi, mutta ei myöskään pelätä suurempia. Joskus on otettava isompi askel, jotta elämä tuntuisi merkitykselliseltä. Mutta kaikki askeleet, sekä pienet että suuret, ovat samanarvoisia!

Ei ole itsekästä aloittaa uusi harrastus, niin kuin Jenny on hiljattain tehnyt, sillä rakkaus harrastukseen tartuttaa ympäristöönkin innostusta ja iloa. On oikein etsiä työtä, jossa viihtyisi paremmin, kuten Hannerika tekee, sillä työssä jonka hän kokee itselleen hyväksi, hän myöskin antaa enemmän.  Uuden hyvinvointiin keskittyvän verkkomedia ja -kauppakonsepti Jolien takana olevat ihanat naiset halusivat olla onnellisia ja tehdä heille tärkeitä asioita - ja tuovat nyt iloa lukuisille muille. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä omasta blogosfääristäni.

Entä minä? Joko se elämän tarkoitus kirjoittajana ja "ilon lähettiläänä" vähitellen alkaa kirkastua?

Minun elämäni tarkoitus tänään on ystävältä saadun grillireseptin kokeileminen, terapeuttinen kävelylenkki ja vierailu ystävän ja hänen vauvansa luona.

Vaikken ole puutarhuri enkä viherpeukalo, voi tarkoitukseni kuitenkin olla juuri tämän syysleimun rakastaminen ja huolenpito. Tänään.

Merkityksellistä kesäsunnuntaita!

Suuri oivallus kiitollisuudesta

Oivalluksethan ovat sellaisia, että ne vain tulevat, kun aika on. Se, että joku tyrkyttää omaa oivallustaan toiselle, ei auta yhtään, jos ajoitus ei ole vastaanottajalla kohdallaan.

Itse olen kuitenkin oivaltunut viime aikoina jotain Hyvin Tärkeää, jonka haluan jakaa kanssanne. Toivottavasti jonkun lukijan kohdalla ajoituskin täsmää.

Nimittäin kiitollisuudesta.

Niin paljon, kuin siitä olenkin aina kuullut, lukenut ja "tiennyt", olen ilmeisesti ymmärtänyt kiitollisuudenkin suorituksen kautta suuren osan aikuisikääni. Kiittäminen "kuuluu hyviin tapohin". Jos joku tekee jotakin mukavaa, on syytä olla kiitollinen ja osoittaa se. "Olla kiitollisuuden velassa jollekin"   on minulle tuttu tunne, ja minulla on usein ollut ihan pakottava tarve "maksaa" joltakulta saatu palvelus mielellään useaan kertaan. Mitään ei saa, jos ei ensin tarpeeksi kiitä sitä mitä on. Ja mikä pelottavinta: Jumalakin vaatii että kiitämme Häntä kaikesta. Ja kun kiitollisuuden suorittaa, on kelvollinen ihminen.

EI siis näin kuten yllä. Yllä oleva kärjistys raapaisee hädin tuskin pintaa siitä, mitä todellinen kiitollisuus on.

VAAN:
Kiitollisuutta ei pohjimmiltaan harjoiteta suoritteena muille, vaan sitä kannattaa tavoitella oman itsen vuoksi. Koska elämä tuntuu paremmalta kiitollisena. Koska sitä enemmän hyviä asioita meille tapahtuu, mitä enemmän olemme kiitollisia siitä, mitä meillä jo on. Sen takia, että kiitollisessa mielentilassa kaikki negatiivinen väistyy taka-alalle, ja huomaamme helpommin kuinka hieno lahja elämä on, kaikkine kuoppineenkin. Kiitollisina suhtaudumme kanssaihmisiimmekin eri tavalla: osoitamme heille arvostusta ja annamme anteeksi heidän puutteitaan.

Kukaan - edes Jumala, näin uskon - ei vaadi meiltä kiitollisuutta, vaikka kiittäminen hyviin tapoihin kuuluukin. Kiitollisuuden tärkeys on sen merkityksessä meille itsellemme. Kiitollisena olo lisää onnellisuutta. Kiitollisuus voi käynnistää "hyvän kierteen", sillä sen avulla näemme ympärillämme yhä enemmän kiitollisuuden kohteita, jotka puolestaan synnyttävät yhä lisää ja lisää kiitollisuuden mahtavaa tunnetta.

Aitoon kiitollisuuteen ei tietenkään voi pakottaa itseään, mutta sitä voi harjoitella. Elämäntaito-oppaat ovat pullollaan mitä erilaisimpia kiitollisuus-harjoituksia. Yksi todella helppo löytyy Antti S. Mattilan ja Pekka Aarninsalon kirjasta Onnentaidot,  jonka mukaan hyviä tuloksia on tutkitusti saatu aikaan sillä, että kirjoittaa kerran viikossa päiväkirjaan ylös viisi asiaa, joista on kiitollinen.


Kerran viikossa! Viisi asiaa! Miten helppoa :) Haastan sinut kokeilemaan. Eihän se paljon ota, mutta mikäli oivallukseni on edes hiukkasen totuuden jäljillä, tämä harjoitus voi antaa sinulle todella paljon. Se voi auttaa oivaltamaan kiitollisuuden merkityksen ja muuttaa elämäsi.

Mukavaa perjantaita!

Olen kiitollinen: lapsista, mustikkasaaliista, aviomiehestä, äitini ja ystävien vierailuista ja apilan tuoksusta! Muunmuassa!