lauantai 18. elokuuta 2012

Laiska äiti tekaisee



Minähän se olen taitava asettamaan itselleni riman korkealle.

Jossain vaiheessa olin haaveillut tekeväni tyttöni 2-vuotissynttäreille täydellisen vähähiilarisen lastensynttärikattauksen hienoine, jännittävine muffinsseineen ja kakun koristuksineen. Näyttääkseni vieraille ja blogini sekä FB-sivun lukijoille, että kyllä vhh:na pystyy toteuttamaan mitä tahansa.

No. Ei mennyt ihan niin. En ehtinyt. En jaksanut. Olin laiska.

Kakku:
Ostin valmiin kuvan Tiimarista ja laitoin (äitini tekemään!) sokerikakkupohjaan Kinuskikissan vadelma-kinuskitäytteen.
Tuli ihan TÖRKEEN hyvää, pikkusankari oli otettu Nalle Puh-kakustaan ja vieraat joutuivat pitämään puoliaan jotta ehtivät saada oman palasensa. Mutta ei ollut VHH. Eikä oma resepti. Eikä edes omat koristeet, kuten aikaisempina vuosina olen väsännyt. No, paitsi nyt nuo pursotusten päällä olevat kukat. Mutta nekin tein jo viime vuonna.

Vähähiilihydraattisuus toteutui kuitenkin osassa tarjottavia, sillä tein kaksi kakkua Paakarin resepteillä: kesäkurpitsakakun ja hänen tyrnikakkureseptistään soveltamani lakka-kakun. Onnistuivat todella hyvin - kiitos Paakarille!  Mutta eivät siis nämäkään omia reseptejäni.

Pikkumuffinssit oli niin ikään Kinuskikissan reseptillä tehty, ja pienet tyttäreni saivat koristella ne hileillä ja nomparelleillä.

Suolaisesta puolesta vastasivat äitini tekemä vhh-kinkkupizza ja anopin aina yhtä loistavat karjalanpiirakat.

Miksihän sitä aina sättii ja rankaisee itseään siitä, mitä EI ole tehnyt? Miksei sitä sen sijaan pysähtyisi edes joskus hetkeksi ja kiittäisi itseään siitä, mitä ON tehnyt ja saanut aikaan?

Yksi paikalla olleista vieraista sen sanoi FB:ssä jälkikäteen:
Oli se niin mahtavan otettu kun laulettiin sille paljon onnea. Varmaan tuli vanhemmille semmoinen olo että kaikki työ oli sen arvoista:-)  

Juuri näin. Ei mitään lisättävää.
Kiitos kaikille vieraille ja erityisesti äidilleni kaikesta avusta! Ne olivat ihanat juhlat.

8 kommenttia:

  1. Eihän se mitään laiskuutta ollut, järjestithän sinä sentään synttärit, joissa sankari viihtyi, ruokaa oli tarpeeksi, kakku maistuin kaikille ja mikä tärkeintä: synttärisankari sai nostaa taas yhden sormen lisää kun häneltä kysytään ikää. Olet neidin mielestä varmasti maailman paras äiti sokeripohjaisesta kakusta ja lainatuista resepteistä huolimatta. Älä ole liian ankara itsellesi. :)

    VastaaPoista
  2. Vai vielä laiska ! Kuinkas se olikaan se " turhan suorittamisen tilalle " ilon löytäminen? Ei se ilo VHH-resepteistä löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: minullakin on heikot hetkeni. Blogissa kerron myös prosessistani ilon löytämiseksi, en vain lopputuloksesta. Ja PS VHH:sta olen kyllä saanut paljon iloa :)

      Poista
  3. Anonyymin kommentti on aika osuva! :)

    Mun piti sanoa, että tunnistan tuosta kirjoituksesta itseni. Joskus julistin (onneksi ehkä lähinnä oman pääni sisällä) , että kuka tahansa voi tehdä, mitä oikeasti haluaa, ja aika siihen on löydettävissä kyllä, jos halua vaan on. No, nyt minä friikkiaskartelija en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Kaikki energia menee kodin pyörittämiseen työn ohella. Ylimääräistä energiaa ei ainakaan ole, vaikka aikaa vielä joku tovi löytyisikin. Ongelma on tässäkin lähinnä oman pääni sisäinen. Jos olen joskus ollut sitä mieltä, että ehdin ja jaksan, ei meinaa luonto antaa myöten, että aina ei jaksakaan. Ja sehän on juuri sitä suorittamisen pakkoa.

    Muistan muuten, kuinka moni "aatteellinen" downshiftaaja pohti blogistaniassa joskus sitä, että on noloa myöntää haluavansa välillä epätoivoisesti uutta tavaraa ja pientä ylellisyyttä ikuisen vähemmän on enemmän -elämän sijasta. Tämä kakkuprobleema kuuluu vähän samaan sarjaan.

    Tärkeintä on, että oli hyvät juhlat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka, kiitos kommentistasi jälleen kerran <3

      Joskus on todella vaikea tunnistaa, milloin tarvitaan sinnikkyyttä jatkaa saadakseen sen mitä haluaa , ja milloin menee taas suorittamisen pakon puolelle. Kun haluaisi niin kovasti ne kakut mutta voimat eivät meinaa riittää. Onnellisia ja taitavia ovat ne, jotka ymmärtävät tämän eron kaikissa tilanteissa ja mielentiloissa, ja osaavat toisaalta hellitttää, mutta toisaalta tsempata itseään tarvittaessa! Minä en osaa tätä aivan täysin, kuten on nähty. Mutta opettelen :)

      Aatteellisuudesta. Luulen, että se on tarpeellista silloin, kun ihminen haluaa tehdä muutoksen elämässään. Että tulee riittävä ero entiseen mallin. Mutta pidemmän päälle, mikään ei ole mustavalkoista. Pidemmälle ehkä kantaa paremmin joustavuus ja armollisuus itseään kohtaan. Mainitsit downshiftauksen, toinen esimerkki voisi olla vaikkapa ruokavaliomuutokset, joissa liiallinen rajoittaminen ja kieltäminen ei välttämättä johda pysyviin muutoksiin ja tuloksiin.

      Kiitos, juhlat oli oikein hyvät :)

      Poista
  4. Apua! Pöytä niin koreana että huhheijaa ja sinä olet mielestäsi laiska :-)

    Minä en sano itseäni laiskaksi äidiksi, vaikka en ikinä ole leipaissut kakkua kenenkään lapsen synttäreille. Enkä ommellut tai kutonut tai hillonnut tai mehustanut, enkä kyllä kauheesti askarrellutkaan...Ihan kelpo äiti olen silti, ei ne paremmastakaan tiedä, raukat.

    Eri asia tietty, jos sattuu nauttimaan noista em asioista. Minä en satu, mutta rakastan tehdä hyvää ruokaa, järkätä rentoja kutsuja ja usein, poimia niitä marjoja jos joku muu sitten niistä jotain leipoo tai keittää.

    Itse kyllä huomasin, kun lapset oli vielä pieniä, että aivan sama, oliko synttäripöydässä gourmeeta vai ei, niin ne nakit ja lihapullat upposivat kaikkiin ja suurin osa muusta oli kategoriaa: "onks tässä sitä tai tätä, sit mä en tykkää, ei meidän äiti laita oliiveja tähän, miks tää juusto maistuu näin erilaiselle, eiks tää oo oltermannia..". Tärkeämpää oli leikit ja muut ja kakku sai olla vaikka kaupan jätskialtaasta.

    Ja nyt, kun nämä mukelot on isoja ja arvostavat ihan eri juttuja (=yllättäen aika samoja, kuin itsekin), onkin taas hienoa tehdä vaikka mahtava brunssi juhlan kunniaksi (paitsi että sankari saa edelleen itse leipoa ne makeat).

    Relax!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:
      Olen kaikin tavoin rennon ja itsensä hyväksyvän vanhemmuuden kannalla! Eikä se että leipooko vai ei ole mikään hyvän äitiyden mittari, todellakaan. Itse vain tykkään leipomisesta ja tämä vhh on sydäntä lähellä - niinpä tulin asettaneeksi itselleni korkeat kriteerit, joiden laskeminen tuntui tylsältä :)

      Olet oikeassa, lapsille ei ole niin väliä mitä siinä synttäripöydässä on. Ja kyllä kiitos, yritän relata ;)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)