perjantai 18. toukokuuta 2012

Ilon vuosi saa pikkusiskoblogin!

Olen ollut hiljaa koko viikon, monestakin syystä. Yksi niistä on huollossa oleva tietokone, nyt tätäkin kirjoitan iPadillä, mutta eipä siitä sen enempää, kun on hauskempaakin kerrottavaa!

Kyllä, postauksen otsikko tarkoittaa, että minulla on kunnia alkaa kirjoittaa toista blogia! Minusta tulee Kotilääkäri-lehden bloggaaja ellit.fi-sivustolle! Ensi viikolla aukeaa Ilon hetki-blogi, jossa aiheena kirjoittaa arjen iloista, kehon ja mielen hyvinvoinnista ja positiivisesta elämäntavasta. "Pikkusisko" Ilon vuodelle siis, jota olen tässä kevään ajan synnyttänyt ja joka nyt viimein on saamassa päivänvalon.

Ilon vuosi jatkaa toistaiseksi kuten ennenkin. Tietenkin toivon, että Ilon vuoden lukijat tulisivat myös "pikkusiskoblogin" lukijoiksi, joten kerron kyllä, kun sivusto avautuu!

Henkilökohtaisella tasolla uuden blogin merkitys on minulle sanalla sanoen: valtava. Se on toinen iso askel suuntaan, jota kohti olen ajatuksiani suunnannut viime aikoina. Ensimmäinenhän oli se artikkeli Fit Karppaaja -lehdessä, josta kerroin täällä. Kirjoittamiseen liittyvistä ajatuksistani avauduin jo sitä ennen täällä.

Ei ole yhdentekevää, miten ja mitä itsestäni ajattelen. Kun ajattelen ja toimin kuten mielestäni kolumnisti tekisi, minusta voi tulla sellainen! Eivät ole menneet hukkaan haaveilut ja fiilistelyt Carrie Bradshawsta ja hänen tyylistään. Ei ole ollut tyhjänpäiväistä haihattelua käyttää kaikki vähäinen vapaa-aika viime kuukausina bloggaamiseen, kirjoittamiseen, eri tahojen kontaktointiin, ideointiin. Asioita (näköjään!) tapahtuu, kun tietää mitä haluaa ja virittää itsensä tuon halutun "taajuudelle".

Kuluneella viikolla olin Otavamedialla kuvattavana blogia ja printtilehteen tulevaa esittelyäni varten. Minut meikattiin ja stailattiin viimeisen päälle ja sitten otettiin kuvia. Oli todella hauska kokemus tehdä töitä taitavien ammattilaisten kanssa, ja lopputulos näytti ainakin siellä tosi tyydyttävältä ;) Se päivän kaikkein kaunein hetki minulle oli kuitenkin kuulla, kun AD ja kuvaaja juttelivat keskenään: "Kansikuvamalli lähdetään myöhemmin kuvaamaan ulos, kolumnisti kuvataan sitä ennen studiossa". Kolumnisti!! He puhuivat minusta!! Kyllä, minusta tulee nyt moderni kolumnisti laajalevikkeiseen nettimediaan!

Halusin kertoa tämän teille, rakkaat lukijat, kannustukseksi unelmoimaan ja haaveilemaan, ajattelemaan positiivisia ajatuksia omasta itsestänne ja elämästänne. Oikeasti, ajatuksen voima on suurempi kuin luulisi, ja aivan kaikki on mahdollista!

18 kommenttia:

  1. Hieno uutinen! Onnittelut! Ehkäpä minäkin joskus... :)

    VastaaPoista
  2. Vau! Upeaa ♥ Onnea, onnea, onnea!!!
    Ihanaa, että olet päässyt noin hienon askeleen eteenpäin :)

    VastaaPoista
  3. Vilpittömät onnittelut kolumnistille! Hieno saavutus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vilpittömistä onnitteluista, juuri sellaiset lämmittävät erityisen paljon :)

      Poista
  4. Hieno juttu, onnea täältäkin! :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon KOLUMNISTILLE!! Tosi hienoa!! <3

    VastaaPoista
  6. Olet sen ansainnut! Onnea vielä kerran rakas ystävä! K. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K, on ihanaa että olet ystävänii <3 Kiitos siitä, ja kiitos onnitteluista!

      Poista
  7. Voi onnea, ONNEA!

    Ja mä aloin heti ajatella, että musta on hienoa on "tuntea" julkkis... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirka! Mut tossa toisessa lauseessa on kyllä lainausmerkit väärässä sanassa ;) "julkkis" :)
      On aivan mahtavaa tuntea Sinut!

      Poista
    2. PALJON paljon onnea! On ihana seurata, kuinka sä toteutat unelmiasi. (Mun unelmia myös)
      Iloa päivään!

      pinkki

      Poista
    3. Kiitos Pinkki, ja kiitos myös lukijakseni liitymisestäsi!
      Ja hei, if I can do it, you can do it! Eikös sulla ollut jo se yksi loistava kirjaideakin :) Iloa ja unelmia sinunkin sunnuntaihisi!

      Poista
  8. Mahtavaa!
    Rouva kolumnisti, olet kyllä oiva esimerkki siitä, että unelmat toteutuvat.
    Odotan jo innolla, että pääsen lukemaan myös uutta blogiasi. Ja samalla olen jotenkin tosi kiitollinen siitä, että törmäsin tähän sun blogiin, en muista miten, kai googlettelemalla.
    Samoihin aikoihin löysin myös Sutkautuksia - ja Keinosiementäjän. Jee niistäkin!

    VastaaPoista
  9. Jenny, sinä olet ollut myötävaikuttamassa unelmiini ja niiden toteutumiseen ehkä enemmän kuin arvaatkaan, joten sinulle kuuluu erityiskiitos tästä kaikesta <3 Olen varma, että vetovoiman laki on ollut asialla meidän kohdallamme - ja sama pätee Sutkautuksiin, Keinosiementäjään ja muutamiin muihinkin ;) - ja jotenkin minusta tuntuu, että tämä on vasta alkua. Jatkoa jo innolla odotellen ;)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)