torstai 28. kesäkuuta 2012

Heikko hetki



(Kuva: Rumi https://www.facebook.com/mevlana)





Keskellä lomaviikkoa, voimani loppuvat. Sekä fyysiset että varsinkin ne henkiset. Toiminnalliset voimat onneksi saavat pysymään tolpillaan ja perhe tulee sentään hoidettua - ja varmasti ensi viikolla myös työ.

Juhannusaattona eräs ystävä nukkui pois vähän yli 40-vuotiaana vakavan sairauden uuvuttamana. Kyllä, samanaikaisesti postailin mansikkakakuista ja jäätelöpuikoista, koska sain sen tietää vasta pari päivää sitten. Kävin häntä tapaamassa saattohoidon aikana muutamia kertoja. Tunsin itseni todella avuttomaksi ja riittämättömäksi koettaessani kohdata ihmisen, jolta oli mennyt terveys ja puhekyky ja jonka loppuelämä oli laskettavissa päivissä tai korkeintaan viikoissa. En osannut löytää oikeita sanoja enkä edes tiennyt miten toimia niin, että hänen olisi mahdollisimman hyvä olla. Itkin aina kun lähdin sieltä, mutta silti menin yhä uudestaan ja lupasin hänelle käydä siellä loppuun saakka. Loppujen lopuksi, eihän siinä minusta  ollut kysymys vaan hänen viimeisistä hetkistään. Viimeisen kerran näin hänet viikkoa ennen kuin hän menehtyi.

Minusta tuntui, että sydämeni käski minun käydä siellä. Siksi kävin, vaikka ahdisti joka kerta. Tiedän, että vielä enemmän olisi ahdistanut, jos en olisi käynyt. Voin vain toivoa, että käynneilläni oli merkitystä hänelle ja että hän sai niistä lohtua ja edes vähän iloa. Varmuudella en sitä saa koskaan tietää.

Nyt hän on mennyt. Oloni on surullinen ja tyhjä.

Ai että miksi kirjoitin tämän? Eihän tämä ole yhtään sitä perinteistä Ilon vuotta? Missä on se "taikatemppu" jolla arkiset asiat tehdään pikkuisen paremmaksi?

Ilon vuosi on tienristeyksessä aivan kuten minä itsekin tunnen olevani. Jotkut lukijat ovat antaneet palautetta, että syvyys tekisi terää tälle blogille. Toiset taas sanovat pitävänsä blogistani, koska siitä tulee aina hyvä mieli. Sori, en voi tehdä tätä enää vain miellyttääkseni kumpaakaan näkemyksistä.

Olen nyt siinä pisteessä, että voin vain antaa mennä. Tuli mitä tuli.


"Write down the thoughts of the moment. Those that come unsought for are commonly the most valuable."
Francis Bacon
1561-1626, Philosopher, Statesman, Scientist and Author



13 kommenttia:

  1. Ensinnäkin osanottoni ystäväsi poismenon johdosta! Voimia sinulle ja muille läheisille!

    Nuoren ihmisen kuolema tuntuu niin turhalta ja sen hyväksyminen vaikealta. Eikä sen "ylitse" voi, eikä tule päästäkään ilman pysähtymistä. Silti Ilon vuoden ajattelutapakaan ei ole turha. Voihan niistä menneistä hetkistäkin kaivaa päälimmäiseksi ne iloiset, hyvät ajat, tietysti muita unohtamatta. Ja minusta sinä voit huoleti olla pohtimatta lukijoittesi "miellyttämistä". Kirjoitat siten kuin kirjoitat -suoraan sydämestä - ja ne lukevat jotka lukevat. Näinhän se menee suurilla kirjailijoilla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mirka <3 Pysähdyksen paikka, todellakin.

      Poista
  2. Ilahdutti lukea, että olit vieraillut kuoleman rajalla kulkevan ihmisen luona useasti ja sydäntäsi kuunnellen. Uskon, että se on aivan varmasti ollut hänelle tärkeää. Oikeastaan en näe heikkoa hetkeä, vaan vahvan. Surun tunne tottakai on päällimmäisenä tällaisessa tilanteessa. Mutta ajan myötä uskon, että pystyt näkemään myös sen kauneuden, mikä liittyy siihen kun ihminen lähtee täältä. Kun maallinen kärsimys vihdoin loppuu ja ihminen pääsee Kotiin. Aika paljon löytyy kirjoja, joissa kuolemasta takaisin palanneet ovat kertoneet kokemuksensa. Yhteistä niille on, että kaikki takaisin palanneet ovat pitäneet kuolleena olemista todella merkityksellisenä, vahvana ja hyvänä tapahtumana. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi otan osaa, todella surullista. En ole koskaan joutunut kokemaan samaa, joten ihan oikeasti en voi tietää, miltä tuo tuntuu. Voin vain kuvitella. Mutta minäkin uskoisin, että kuolema voi olla myönteinen asia ja eteenpäin vievä asia. Suruhan jää vaan niille jälkeen jääneille, itse kuoleman kokenut vapautuu ja saa rauhan. Mutta jokaisella on oikeus suruun ja muihin tunteisiin myöskin. Paljon voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roz. Minullekin on ensimmäinen kerta kun menetän jonkun suunnilleen oman ikäiseni näin läheltä. Toivon todella, että hän on saanut rauhan. Ja suru helpottaa ajan myötä, niinhän se menee.

      Poista
  4. Voimia! Menetys tuntuu varmasti raskaalta. Minun mielestäni blogisi ei tarvitse aina olla iloinen, suruhan on yksi osa ihmisen elämää ja sekin pitää tuntea. Aika kuitenkin auttaa paljon, jossain vaiheessa jäljellä on vain hyvät muistot ihmisestä, joka sinulla oli ilo tuntea.

    Minun blogini syntyi "surusta" kun menetin erään läheiseni. Välillä on kova ikävä ja silloin ei jaksa olla iloinen, mutta se on vain inhimillistä. Ja ne läheiset ovatkin sen ikävöinnin arvoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru ja menetys tuovat elämään syvyyttä. Niinhän se on. Kiitos Norkku kauniista sanoistasi!

      Poista
  5. Ei mikään voi kuolla,
    ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi.
    Ohi polku vain kulkee
    ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi.

    Surun kyynelten takaa nousevat
    menneiden päivien kauniit muistot.

    Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elisa <3
      Todella kaunis ja lohdullinen runo <3

      Poista
  6. Olen pahoillani, Katja, ystäväsi kuoleman johdosta. Samalla olen tosi iloinen, että kävit hänen luonaan omasta ahdistuksestasi huolimatta ja siitä huolimatta, että käynnit eivät (ymmärrettävästi) olleet helppoja. Ei sellainen koskaan voi olla helppoa. Itse uskon kuitenkin, että käymiselläsi on varmasti ollut merkitystä ystävällesi, sillä luultavasti ainoa, mikä olisi tuota raskasta tilannetta vielä voinut pahentaa, on yksin jääminen.

    Ja sitten vielä ilosta ja iloisuudesta. Itse ajattelen, että kaikki tunteet ja kaikki mielialat kuuluvat elämään, eikä niissä itsessään ole mitään väärää. Ja vaikka on kyllä tärkeää ja oikeinkin pyrkiä ajattelemaan positiivisesti ja lisäämään hyvää, kuten taannoin kirjoitit, uskon että jos sitä yritetään tehdä ikään kuin väkipakolla joka tilanteessa, on se yhtä vahingollista kuin se ainainen valittaminen, mitä vastaan juuri yritetään taistella. Eli, kaikki tunteet on sallittuja, ja iloa on hyvä tavoitella, mutta joskus elämä yksinkertaisesti satuttaa niin, että olisi suorastaan väkivaltaa yrittää vääntää sellaisesta tilanteesta iloa, ellei se tule luonnostaan. Näin siis itse ajattelen, ja saman ajatuksen aistin myös kirjoituksestasi tuossa ylempänä. Pienissä, arkisissa asioissa iloisen ja positiivisen asenteen valitseminen on mielestäni enemmän kuin paikallaan. Isommissa ja vakavammissa asioissa tarvitaan yleensä juuri pysähtymistä ja aikaa tuntea kaikki tunteet ja nähdä myös ne synkemmät värit, joita jokaisen elämään jossain vaiheessa kuuluu, halusimmepa tai emme. Voimia sinulle Katja ja mahdollisimman paljon ilon hetkiä tulevina päivinä, ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Minulle merkitsee todella paljon sinun ja teidän kaikkien myötäeläminen tässä tilanteessa <3

      Viisaita sanoja lausut, ja minusta erityisen hyvin sanottu tuo "on se yhtä vahingollista kuin se ainainen valittaminen, mitä vastaan juuri yritetään taistella". Se on juuri näin. Jatkamme tästä siis, iloa etsien mutta syvyydet kohdaten <3

      Poista
  7. Teuvon Kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.
    www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)