Ystävän hääpäivä

Hannerika menee tänään naimisiin.

Ystävystyin Hannerikan kanssa blogiemme kautta. Sen jälkeen, kun hän muutti asumaan lähelle minua, olemme tavanneet useita kertoja. Meistä on tullut todelliset ystävät. On ihmeellistä, miten elämä tuo luoksemme ihmisiä, joiden kanssa tuntee olevansa sielunsisar, samalla aallonpituudella tai miten sen nyt itse kukanenkin ilmaisee. On ihmeellistä, että ylipäänsä satumme elämään samaan aikaan tässä maailmassa, kun sitä oikein rupeaa syvällisesti miettimään, eikös totta?!

Tänään on siis Hannerikan hääpäivä ja olen niin onnellinen hänen puolestaan! Ystävän hääpäivä herkistää mielen ja palauttaa mieleen myös omat häät. Se oli siihen astisen elämäni paras päivä. Kokemuksena sille vetää vertoja vain lasteni syntymät.

Katselinkin juuri hääkuviani läpi ja mieleen tuli paljon muistoja. Kauniita ja kipeitäkin. Jotkut sen päivän ihmisistä eivät ole enää elämässäni. Jotkut heistä vei kuolema, toiset taas elämä, eri suuntaan. Se on haikeaa ja surullistakin, mutta onneksi suurin osa kuvien ihmisistä on kuitenkin edelleen mukana matkalla. Ja matkaan on sen jälkeenkin tarttunut uusia, upeita ystäviä, joista olen hyvin kiitollinen.

Rakas Hannerika: toivon sydämestäni teille onnea tänään ja koko yhteiselle taipaleellenne!  Tämä laulu on pyörinyt päässäni ajatellessani teitä viime viikkoina, olkoon se virtuaalinen häälahjani teille:

"Kaksi niin hehkuvaa

ja kaunista saa

kirkkaana loistaa

Kunpa auringon päivät päällämme ei

päättyisi koskaan"
Johanna Kurkela: Rakkauslaulu

Oma hääkimppuni 070707. Kuva: Nina Dahl

"Julkkispikkusisko" livettää nyt!

Uusi blogini on nyt lopultakin "fonttia ja pikseliä".  Kotilääkäri-lehden ja samalla Ellien sivuilla on juuri tänään auennut Ilon hetki -blogi, joka on  siis Ilon vuoden "pikkusisko"! Olen erittäin onnellinen ja iloinen siitä :)

Käykää tutustumassa http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/ilon-hetki/ Ilon vuoden vakkarilukijat löytänevät sieltä ennestään tuttua kamaa, mutta jatkossa molemmissa blogeissa on tietenkin oma sisältönsä :)

Hyvää viikonloppua aivan kaikille!

Upshiftausta

Perjantaina ilmestyneessä Hesarin Nyt-liitteessä Evan johtaja Matti Apunen kertoo näkemyksiään downshiftaajista ja muutenkin "nykynuorten työmoraalista". Downshiftaukseen voi Apusen mukaan olla kaksi syytä, joko maailmankatsomus tai henkilökohtainen mukavuus: "Jos ne sanovat, että markkinatalous on väärin, haluan tietää, mikä on vaihtoehto. Jos syy on henkilökohtainen mukavuus, se on hemmotellun lapsen käytöstä, ja sanon, että menkää takaisin töihin".

Aijaa.

Itse aloitin juuri viime viikolla 4-päiväisen työviikon, joka minun kohdallani tarkoittaa osittaista hoitovapaata. Joten olen kai Apusen vinkkelistä jonkinlainen (mukavuus)downshiftaaja, sillä vapaaehtoisesti haluan tehdä vähemmän töitä ja hyväksyn, että saan siitä työstä myös vähemmän palkkaa. Eikä minusta markkinatalous ole väärin, se vain on.

En vain ole hirveän innostunut downshiftauksesta sanana, koska minusta siihen sisältyy ajatus "matalalennosta" ja että jotenkin pitäisi tyytyä vähempään. Minä en halua elämältä vähemmän, minä haluan enemmän! Haluan tehdä enemmän asioita, jotka saavat minut tuntemaan eläväni. Haluan kurottaa korkealle ja saada haluamani, ja sitten haluan haluta lisää ja enemmän. Haluan tehdä minulle tärkeitä asioita ja elää minulle sopivaa elämää. Haluan, että minut ympäröi onnellisuus ja ilo, ja säteillä sitä myös muille ihmisille. Haluan, että minulla ja perheelläni on kaikki, mitä tarvimme elääksemme täysipainoista ja turvallista elämää ja että meillä on sopivasti rikastuttavia kokemuksia läheisten ihmisten kanssa mukavissa paikoissa. Haluan valita "elämän katalogista" meille juuri sopivat tuotteet, enkä halua tyytyä yhtään vähempään. Mistään syystä.

Siksi valitsin nyt ja tässä tilanteessa 4-päiväisen työviikon. Tämä valinta liittyy tasapainon löytämiseen perhe-elämässämme ja minulle henkilökohtaisesti se on myös askel edellä kuvaamaani suuntaan. Uskon, että tämä suunta pidemmän päälle tuo meille onnea - ja vaurautta. Niin, vaurautta, sekä henkistä että materiaalista. Olen nimittäin alkanut uskoa, että kuuntelemalla sydäntään voi saavuttaa kaiken haluamansa - ilman, että se on pois keneltäkään muulta.

Downshiftauksen sijaan kutsuisinkin upshiftaukseksi mahdollisuutta kävellä useammin metsässä meikittä ja verkkareissa ja syödä eväitä pikkutyttöjeni kanssa. Menettämättä samalla yhtään mitään, (edes tavoitteitani "Carrie Bradshawina"). Päin vastoin saaden elämään taas lisää kokemuksia onnesta, jotka taas vievät meitä eteen päin siinä, mitä ikinä toivommekaan.

Downshiftaatko sinä, tai haluaisitko tehdä niin? Vai kutsuisitko itseäsi mieluummin "upshiftaajaksi" minun tapaani?

Ilon vuosi saa pikkusiskoblogin!

Olen ollut hiljaa koko viikon, monestakin syystä. Yksi niistä on huollossa oleva tietokone, nyt tätäkin kirjoitan iPadillä, mutta eipä siitä sen enempää, kun on hauskempaakin kerrottavaa!

Kyllä, postauksen otsikko tarkoittaa, että minulla on kunnia alkaa kirjoittaa toista blogia! Minusta tulee Kotilääkäri-lehden bloggaaja ellit.fi-sivustolle! Ensi viikolla aukeaa Ilon hetki-blogi, jossa aiheena kirjoittaa arjen iloista, kehon ja mielen hyvinvoinnista ja positiivisesta elämäntavasta. "Pikkusisko" Ilon vuodelle siis, jota olen tässä kevään ajan synnyttänyt ja joka nyt viimein on saamassa päivänvalon.

Ilon vuosi jatkaa toistaiseksi kuten ennenkin. Tietenkin toivon, että Ilon vuoden lukijat tulisivat myös "pikkusiskoblogin" lukijoiksi, joten kerron kyllä, kun sivusto avautuu!

Henkilökohtaisella tasolla uuden blogin merkitys on minulle sanalla sanoen: valtava. Se on toinen iso askel suuntaan, jota kohti olen ajatuksiani suunnannut viime aikoina. Ensimmäinenhän oli se artikkeli Fit Karppaaja -lehdessä, josta kerroin täällä. Kirjoittamiseen liittyvistä ajatuksistani avauduin jo sitä ennen täällä.

Ei ole yhdentekevää, miten ja mitä itsestäni ajattelen. Kun ajattelen ja toimin kuten mielestäni kolumnisti tekisi, minusta voi tulla sellainen! Eivät ole menneet hukkaan haaveilut ja fiilistelyt Carrie Bradshawsta ja hänen tyylistään. Ei ole ollut tyhjänpäiväistä haihattelua käyttää kaikki vähäinen vapaa-aika viime kuukausina bloggaamiseen, kirjoittamiseen, eri tahojen kontaktointiin, ideointiin. Asioita (näköjään!) tapahtuu, kun tietää mitä haluaa ja virittää itsensä tuon halutun "taajuudelle".

Kuluneella viikolla olin Otavamedialla kuvattavana blogia ja printtilehteen tulevaa esittelyäni varten. Minut meikattiin ja stailattiin viimeisen päälle ja sitten otettiin kuvia. Oli todella hauska kokemus tehdä töitä taitavien ammattilaisten kanssa, ja lopputulos näytti ainakin siellä tosi tyydyttävältä ;) Se päivän kaikkein kaunein hetki minulle oli kuitenkin kuulla, kun AD ja kuvaaja juttelivat keskenään: "Kansikuvamalli lähdetään myöhemmin kuvaamaan ulos, kolumnisti kuvataan sitä ennen studiossa". Kolumnisti!! He puhuivat minusta!! Kyllä, minusta tulee nyt moderni kolumnisti laajalevikkeiseen nettimediaan!

Halusin kertoa tämän teille, rakkaat lukijat, kannustukseksi unelmoimaan ja haaveilemaan, ajattelemaan positiivisia ajatuksia omasta itsestänne ja elämästänne. Oikeasti, ajatuksen voima on suurempi kuin luulisi, ja aivan kaikki on mahdollista!

Viikon 19 juoksut

Täällä kerroin, miksi nautin juoksusta ja kuinka aioin aloittaa treenit, tähtäimessä puolimaraton.

No nyt ajattelin myös jakaa treeniohjelmani kanssanne, takautuvasti :) Seuraan enemmän tai vähemmän löyhästi Kirsi Valastin Naisen juoksukirjan ohjeita. Tässä siis viime viikon juoksut:

maanantai: lepo - hehe, hyvin alkoi ;)
tiistai: 30 min kevyttä juoksua + lihaskuntoharjoituksia kotona (vatsalihas)
keskiviikko: lepo
torstai:  45 min kevyttä juoksua
perjantai: keskivartalon lihaskuntoharjoittelua työpaikan Pilates-tunnin muodossa
lauantai: lepo (jätin toistaiseksi vielä väliin Valastin ohjelman vauhtileikittelyharjoituksen)
sunnuntai: pitkä lenkki, 1h 10 min (10 km, välillä n. 5 minuutin kävelypätkä)

Fiilikset: aivan loistavat, askel kulki hyvin ja oli mukava lähteä. Sunnuntain kymppi sujui vielä paremmin kuin edellisellä kerralla.

Kelit: kuivat, lämpötilat sopivat: ei liian kylmät muttei myöskään kuumat

Varusteet: juoksutrikoot, toppi ja juoksutakki. Ei sykemittaria.

Musat: Coldplay, Santana

Äidin päivä

Sänky täynnä pieniä jalkoja

Ripaus luksusta

Aurinko ja kaksi elämäni valoa pihalla leikkimässä

Soitto omalle äidille

Paljon rakkautta

Ihanaa on olla äiti!

Minut lahjottiin itse tehdyllä kaulakorulla ja tuoksulla - muuten ensimmäinen hajuveteni viiteen vuoteen !

Satunnaista faktaa

Jee! Sain Epsiloneelta monipuolisen bloggaajan tunnustuksen! Kiva kuulla, etten ole yksipuolisen positiviinen vaan monipuolinen ;) Kiitos, Sanna!

Tunnustuksen säännöt:

Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen

Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi

Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi

Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta

Tämä tunnustus on vähän eri muodoissa kiertänyt pitkin blogosfääriä, mutta vasta nyt osui kohdalleni. Toivotaan, että satunnaiset faktat yhä jaksavat kiinnostaa, sillä tässä nitä nyt tulee:

1. Kuubalaisnaisen aksentti

Opin espanjan kielen ollessani vaihto-oppilaana Dominikaanisessa tasavallassa. Kieli tarttui minuun sellaisena kuin sitä siellä puhuttiin kaikkine korotuksineen. Myöhemmin opiskelin espanjalaista filologiaa yliopistossa ja vietin sen tiimoilta paljon aikaa espanjankielisten seurassa ja Espanjassa.  Erityisesti Barcelonaan opiskelemaan mennessäni herätin huomiota: NIIN pieni ja vaalea tyttö suoraan Skandinaviasta JA PUHUU kuin rehevä kuubalaisnainen konsonaan! Sittemmin tosin aksentti laimeni ja maineeni kuihtui.

2. Yllättävän huono suuntavaisto

Isäni on metsämies ja pienestä pitäen olen viettänyt paljon aikaa luonnossa. Isäni osaa kotiin mistä tahansa. Luulisi, että olisi periytynyt, mutta ei: olen surkea suunnistaja. Muutettuamme Veikkolaan minulla kesti tovin että opin ajamaan autolla Espoon Ikeaan. Minusta sinne oli niin kovin monimutkaista mennä jotenkin. Uskon sen johtuvan siitä, että minun ei ole tarvinnut kehittää suuntavaistoa, koska olen aina voinut luottaa isääni. Noh, onneksi nykymaailmassa on mainiot navigaattorit ;)

3. 070707

Hääpäiväni <3

4. Ratsastus, baletti, telinevoimistelu, koripallo, pianonsoitto

Lapsuudenaikaisia harrastuksiani, joista ensiksi ja viimeksi mainittua aina aika ajoin aikuisenakin herättelen henkiin. Koripallokentät saavat kyllä nykyään suosiolla jäädä ilman 155-senttistä lupausta ;)

5. Täydelliset naiset, Greyn anatomia, House

Minun tv-viikkoni. Ah, miten klisheisen ihanaa!

6. Listat

Rakastan listoja. Siksi nuo pari viimeistä faktaakin ovat oikeastaan listoja. Niillä vain saan jotenkin elämän jäsentymään paremmin.

7. Urho

Olisi lapseni nimi, jos minulla olisi poika.

Tuo haastepuoli onkin vaikeampi, sillä niin monet bloggaajat ovat jo tämän haasteen tehneet. Tehdäänkin niin, että haastan juuri sinut, monipuolisesti bloggaava lukijani, joka et ole vielä kertonut 7 faktaa itsestäsi! Kerrothan kommenttikenttään ottaneesi haasteen vastaan, niin minä ja muutkin tiedämme tulla lukemaan faktasi!

Loistavan upeaa viikon puoliväliä kaikille!

Ruusu minulle

Mitä sanot itsellesi pahana päivänä?

Silloin kun ahdistaa, kaikki painaa päälle, mikään ei suju niin kuin toivoisit.

Silloin, kun jokainen lausumasi sana menee väärin ja tunnet olevasi totaalisen väärässä paikassa.

Silloin, kun tekisi mieli vetää peitto pään yli ja unohtua sinne loppuelämäksi - tai ainakin hyvin pitkäksi aikaa.

Miten puhut itsellesi silloin?

Jutteletko lempeästi ja ymmärtäväisesti kuin parhaalle ystävällesi?

Osoitatko itse itsellesi myötätuntoa, vaikka sitä ei mistään muualta näyttäisi heruvan?

Keksitkö itsellesi edes jonkun vähän paremman ajatuksen, jota ajatella?

Vaaditko itseltäsi sinä päivänä edes pikkuisen vähemmän?

Annatko silloin itsellesi päivän päätteeksi ruusun ihan vain siitä hyvästä, että tänäänkin, kaikesta huolimatta:

- hoidit työsi kohtuullisesti

- hait lapsesi hoidosta ajoissa ja annoit heille ruokaa

- olit kaikin tavoin ihan ok.

Sanotko itsellesi: Se riittää kyllä. Huomenna on päivä uusi.

Juoksen, koska...

... ajatukset tuntuvat juoksevan lenkkitossujen tahtiin ja löytävät usein juuri sen polun, mitä en arjen tohinassa tullut ajatelleeksi
... saan siinä helposti ja nopeasti omaa aikaa, avaan vain oven ja olen perillä itseni kanssa, raikkaassa ulkoilmassa
... samalla voin kuunnella musiikkia ja keskittyä siihen
... se vain tuntuu hyvältä tehdessäni sitä!
... lenkin jälkeinen olotila on euforinen - siihen jää todellakin koukkuun
... juostessani tunnen eläväni!

Taustatietona kerrottakoon, että vuonna 2011, etsiessäni minulle iloa tuovia aioita Ilon vuosi 2011 -blogissa, juoksu oli yksi löydöksistä. Olinhan toki ennenkin juossut osana liikuntaharjoituksiani, mutta suorituspohjalta. Tällä kertaa löysinkin juoksusta ihan uuden puolen ja aloin oikeasti tehdä sitä tämän postauksen alussa mainituista syistä eli ilosta. Aloitin todella rauhallisesti, juosten ensin vain muutamia askelia, mutta vähitellen yhä pidempiä pätkiä. Viime kesän loppupuolella tein jo pitkähköjä lenkkejä ja vauhtiharjoituksia. Sykemittaria käytin välillä, välillä en, koettaen säilyttää aina ilon. Apunani minulla oli Kirsi Valastin Naisen juoksukirja. Kiinnostuneet voivat lukea tarkemmin noista ajoista täältä.

Mutta siis tähän päivään. Olen kaikessa hiljaisuudessa juoksennellut viime aikoina kerran-pari viikossa. Eilen juoksin ensimmäisen kerran tänä vuonna 10 km, lenkin jonka juoksin viime kesänä vain muutaman kerran. Yllätyksekseni jaksoin juosta sen kokonaan, keskeyttämättä ja kävelemättä, ja se tuntui tosi hyvältä. Olenkin paremmassa (juoksu)kunnossa kuin luulinkaan!

Siitä (ja kavereistani, jotka juoksivat eilen Helsinki City Runin) innostuneena kaivoin Valastin kirjan esiin ja etsin siitä harjoitusvinkkejä. Kirja on muuten todella monipuolinen, kertoo kaiken mitä juoksevan naisen tulee tietää. Monet hyvät juoksua käsittelevät kirjat on tehty miesten näkökulmasta, mutta tämä ottaa huomioon naisen kehon erityispiirteet ja naisen elämänvaiheet. Varsinkin aloittelija hyötyy ohjeista, joita Kirsi antaa: "aluksi ei liian usein, liian kovaa eikä liian pitkiä lenkkejä". Suosittelen lämpimästi!

Itse avasin kuitenkin nyt kirjasta sivun 189, jossa on puolimaratonille tähtäävän harjoitusohjelma :) 

Huulipuna tienviittana

Otsikko on suorastaan naurettava, myönnetään. Mutta mitäs sanotte tarinasta:

Olin pari viikkoa sitten Nina Sipilä-Latovehmaan Kauneusnurkassa meikkiopastuksessa. Meikkitaiteilija Laura Madekivi neuvoi arkimeikin tekemisessä ihanilla Jane Iredale -tuotteilla, joihin Ninalla on edustus. Joo, banaanivarjostus on niin passé ja Iredalen mineraalimeikkipohja on ainutlaatuisen hyvä. Kyllä, naisellisuuttaan on ihana korostaa, nyt kun se on vielä helppoakin kun iho on vielä kohtuullisessa kunnossa eikä vuodet ole vielä päässeet "repsauttamaan" ilmettä kovin pahasti. Oli hyvä kurssi - ja opit on otettu käyttöön, kiitos Laura jos luet tätä!

Mutta se huulipuna. Keskustelimme siitä, kuinka huulipunan käyttö on vähän vaivalloista verrattuna huulikiiltoihin. On rajaukset ja siveltimet ja tarkka keskittyminen, kun taas huulikiillon voi vain sipaista. Mutta Lauran sanoin: "Olemme naisia ja meillä on oikeus  käyttää huulipunaa". Niin, oikeus valita tismalleen oikea sävy kuhunkin tilanteeseen, käyttää hetki sen levittämiseen ja sitten kantaa sitä ylpeänä oma naisellisuus tiedostaen. Oikeus mennä aina välillä naistenhuoneeseen korjailemaan sitä. Kyllä.

Laura oli valinnut minulle tietyn sävyn, mutta myös varovasti tiedusteli suhtautumistani kirkkaan punaiseen. Kerroin, että olin sitä joskus nuorempana käyttänyt, mutta heittänyt ne aikoinaan pois ja tukeutunut viimevuosina vähemmän vaativiin sävyihin. Lauran mielestä minulle kuitenkin sopisi myös kirkkaampi ja näyttävämpi sävy, ja hän kokeili minulle sellaista.

Katsoin peiliin. Kyllä, tosi punainen. Hmm, uskaltaisinkohan sitä kuitenkaan käyttää. "Tämä on muuten nimetty Carrie Bradshawin mukaan", sanoi Laura. (Tässä linkki sivulle, jossa tuote on esitelty sävyineen.)

Valintani oli sillä selvä! Minullahan on jo kengät ja tukka Carrien tyyliin, joten totta kai myös huulipuna on oltava "samaa sarjaa".  Sitten vielä ne liehuvat helmat ja... ura kirjoittajana!

Uskon, että tällaisilla pienillä valinnoilla on merkitystä. Ne vahvistavat sitä, minkä muutenkin tiedämme todeksi, eli omat unelmamme. Aina, kun levitän Carrie-punaa huulilleni, tunnen olevani lähempänä sitä. 

Kuva: Jane Iredale

Iloista lauantaita kaikille, ja erityisesti onnittelut kaikille HCR:ssä startanneille!

Huhtikuun vaate

Vuoden alussa lupasin itselleni ostaa kerran kuussa itselleni jonkun vaatekappaleen, jonka todella haluaisin. Minun kohdallani lupaus toimii niin päin, että sen avulla pidän huolen, että minun todella tulee hankittua itselleni jotain. En ole kovin hyvä siinä. Aiemmin olen esitellyt tammikuun ja helmikuun  hankinnat.

Lisäksi ajatus siitä, että ostaa harvoin, mutta harkiten ja mielellään laatua on kaikin tavoin järkevä ja ekologinenkin.

Lupaus on pidetty myös maalis- ja huhtikuun osalta, vaikka tuloksia ei ole täällä vielä esiteltykään.

Kuvan kengät ovat huhtikuun vaate. Korkeat korot. Nehän kuuluvat Carrie Bradshawin tyyliin, eikös vaan? Punaiset huuletkin on jo hankittuna, kirjoitan niistä myöhemmin. Toukokuussa sitten enää liehuvat helmat hankintalistalle!

Kuvan kengät ovat Tamarikset, hankittu  Kookengästä.

Vappuperinne

En ole mikään vappuihminen. 
Vappuaattona olen mieluiten kotona omalla pihalla ja laitan verhot kiinni illan pimetessä. Minua ei ole vuosiin näkynyt Ullanlinnanmäellä tai muissakaan julkisissa riennoissa.

Mutta:
Kannatan täysillä ihmisten rentoutumista, karnevaalimeininkiä ja keväästä nauttimista! Kukin irrotelkoon ja hullutelkoon tyylillään! Kyllä siitä voi omalla pihallaankin nauttia, ottaa ilon irti krääsästä ja grillailla jotain sopivaa. Tänä vuonna olin kutsunut ystävän, jonka kanssa saunoimme puolitoista tuntia, minkä jälkeen joimme kivennäisvettä. Kuinka mukavaa ja vapauttavaa onkaan kun ei tarvi "pakkojuhlia" vaan saa nauttia kevään juhlasta omalla tyylillään! Vappuaamuna lähdinkin sitten juoksulenkille :)

Vappupäivänä tuli luotua uusi perinne lähistöllä asuvan muutaman lapsiperheen kanssa. Yksi perheistä oli kutsunut muut pihalleen grillailemaan ja meillä oli oikein hauskaa. Kullakin perheistä on kaksi lasta, ja lapsista vanhin on 5v, nuorin 4 viikkoa. Joten meiningin voitte vain kuvitella! Itsekin riehaannuin jopa syömään KAKSI sokerimunkkia!!! :-D

Sovimme jo, että ensi vuonna otetaan sama uusiksi, kenties jonkun toisen pihalla (siis jonkun toisen meidän porukoiden pihalla, ei siis kenen tahansa pahaa-aavistamattoman veikkolalaisen pihalla...) Aivan loistava ajatus, ettei todella tarvi lähteä mihinkään kauemmas vaan voi pitää picnicit kävelymatkan päässä hyvässä seurassa! Lapsetkin kasvavat ja yleinen kaaos helpottuu vuosi vuodelta! Perinne on syntynyt. Hyvät perinteet ovat hyviä.

Näitä F:n tekemiä munkkipalleroita ei voinut vhh:kaan vastustaa :) Hyvä niin, joskus on hyvä "vähän irrotella"!

Niin että iloista kevättä kaikille! Toivoo "anti-vappu-bunny" :-P