perjantai 27. tammikuuta 2012

Liebster blog -tunnustus ja kuinka negatiivinen kierre katkaistaan

Sain Rozilta Liebster Blog -blogitunnustuksen. Lämmin kiitos, Roz! Tulipa tunnustus tuli juuri oikealla hetkellä, kuten kohta saatte lukea.

Vaikka blogissani kirjoitankin aina positiivisista asioista ja koetan näyttää asioiden valoisan puolen, on minullakin heikot hetkeni ja huonot päiväni. Tarkoitan niitä päiviä, jolloin tulen väsyneenä töistä ja haluaisin vain ja ainoastaan olla rauhassa, mihin ei tietenkään ole lapsiperheessä mahdollisuutta ennen iltamyöhää. Ja siitä se kierre sitten lähtee, ja perhe saa osansa kiukkuisesta äidistä. Ja sitten ahdistaa, kun tulee kiukuteltua ja nalkutettua. Tänään on yksi sellainen päivä. Siinä sitä sitten testataan "ajatuksen voimaa" ja positiivista ajattelua.

Olen alkanut viime aikoina ymmärtää, että negatiivisuus ja valittaminen ei ihan oikeasti johda muuhun, kuin negatiiviseen kierteeseen, pahaan oloon ja tympeyteen. Kierrettä voi ennalta ehkäistä yrittämällä keskittyä hyviin asioihin ja tekemällä asioita, jotka tuovat iloa. Joskus negatiivisuus kuitenkin hiipii salakavalasti päivään, niin kuin tänään. Kuinka tuo kierre sitten katkaistaan, siinäpä se vaikea kysymys onkin.

Luulen, että parasta "katkaisuhoitoa"  on myötätunto omaa itseään kohtaan. Sitä voi kokeilla katsomalla  itseään vähän kauempaa, kuvittelemalla omalle tilalleen vaikkapa parhaan ystävänsä.  Mitä sanoisin ystävälle, jos hän olisi väsynyt, kiukkuinen ja täynnä itsesyytöstä, kuten minä juuri nyt?

Varmaankin osoittaisin myötätuntoa, sanoisin jotain kepeää ja toteaisin, että eihän tilanne nyt niin paha ole. Että kyllä se mieskin antaa nalkutuksen anteeksi. Ja että huomenna on varmasti parempi päivä, kun saat vähän levättyäkin. Tietäisin, että nuo sanat ovat oikeasti totta, mikä saisi hänetkin vakuuttumaan asiasta. Katsoisin hänen kanssaan vähän Hauskat kotivideot -ohjelmaa, jossa hassu pupu söisi spagettia. Niin, että saisin hänet hymyilemään ja paremmalle mielelle, huolimatta lastenhuoneesta edelleen kuuluvasta kitinästä.

Miksen siis osoittaisi tuota samaa myötätuntoa itselleni, kun kerran tiedän sen toimivan?

Sanotaan, että jos hymyilee, on todella vaikea olla pahantuulinen. Juuri nyt hymyilen, kun ajattelen Rozilta saamaani tunnustusta. Hymyilen, kun ajattelen niitä lukuisia päivittäin blogissani vierailevia lukijoita, jotka saavat iloa päiväänsä jutuistani. Hymyilen myös, kun ajattelen ystävääni Hannerikaa ja hänen blogiaan.  Olen onnellinen, että olen saanut tutustua häneen blogimaailman kautta ja meistä on tullut ystävät. Siksi Liebster Blog-tunnustus lähtee eteen päin hänelle!

Hyvää viikonloppua teille, hymyni tuottajat! Hymyilkää tekin paljon ja olkaa myötätuntoisia - myös ja etenkin itsellenne!

10 kommenttia:

  1. Älähän välitä... olen kutonut sinulle myssyn ja minua ihan naurattaa, kun se on niin hassu. Saa nähä, huolitko sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äiti, nyt minä ja veikkaanpa, että moni tämän blogin lukijoistakin, haluamme kyllä nähdä sen hassun myssyn :-D Laitahan kuvaa mummon mussukoihin!

      Poista
  2. Kyllä! Haluan nähdä :)

    Mulla oli eilen äksyily päivä ja voi miten paha olo siitä äksyilystä tuleekaan ja miten turhaa se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D, miten lohdullista, että äksyilypäiviä tulee muillekin! Turhaa, niin turhaa. Mutta onneksi sitä voi oppia hallitsemaan!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ole hyvä <3 Toivottavasti osaat saksaa. Se tarkoittaa "lemppariblogi" :-D

      Poista
    2. En osannut, mutta tarkistin sanakirjasta. Heh! :) Kirjottelen aiheesta, kun saan mielentilani kohdilleen, on vähän tilanne päällä.

      Poista
  4. Eräs minun ystäväni tapaa sanoa "Ole armollinen itsellesi". Aina ei tarvitse taipua ihan kaikkiin niihin asioihin joiden kuvittelee olevan pakollisia.

    Joskus kun oikein kiukuttaa, minä olen lähtenyt ulos kävelyllä purkamaan pahinta angstia. Tunnin kun viuhtoo reippaasti niin paha olo katoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitän sinulle pienen haasteen, koska se tuntuu sopivan hienosti blogisi teemaan.

      http://nenakirjassa.blogspot.com/2012/01/jos-mina-saisin-valita.html

      Poista
    2. Norkku, juuri näin. Ystäväsi on viisas. Ja liikunta on hyvä lääke myös!

      Ja kiitos haasteesta!! :) Palataan siihen!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)