sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Maapähkinäpikkuleivät

Seelalla, 3v, oli selvät suunnitelmat sunnuntaiksi:


"Äiti, leivotaan!  Kun Sofia nukkuu päikkärit, isi lähtee Darjan kanssa lenkille ja sitten me leivotaan muffinsseja!"


Selvä! Karpin leivontakirja, s. 48 esiin! Minulla ei ole vielä  Bake Prota, jota kuohkeampiin leivonnaisiin tarvittaisiin, mutta ehkäpä nämä käyvät (muffinsseista), koska ne tarjoillaan söpösti vuoista.

50 g voita
0,5 dl Karppisokeria
2 rkl maapähkinävoita
1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
1 dl kookoshiutaleita 

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Sekoita voi ja makeutusaine kuohkeaksi  yleiskoneessa.
3. Lisää maapähkinävoi ja sekoita.
4. Sekoita seesaminsiemenet ja kookoshiutaleet keskenään ja lisää seokseen.
5. Sekoita taikina tasaiseksi.
6. Anna taikinan levätä jääkaapissa 1 tunti.
7. Muotoile taikinasta pieniä palloja ja nosta ne leivosvuokiin.
8. Paista uunin keskiosassa 10-15 minuuttia tai kunnes pikkuleivät ovat kullanruskeita.
9. Anna pikkuleipien jäähtyä, niin ne jähmettyvät.

Ainesosakuva. For you Hannerika ja miksei muillekin ;-)

Maapähkinävoi sekoitettu voin ja karppisokerin sekaan

Seesaminsiemenet ja kookoshiutaleet sekoitti "prinsessa-apurini" <3

Valmis taikina näytti tältä.

Minimuffinssivuokia ei löytynyt ihan riittävästi...

Pidin uunissa 12 minuuttia. 10 tai 11 olisi riittänyt, varsinkin vuoattomat "kärtsäsivät" vähän.  



 Lopputulos vallan maistuva! Mies söi mielellään ja lapsetkin maistelivat kiinnostuneina. Tällä kertaa karppisokerin cooling effect ei maistunut niin voimakkaasti, ehkä siksi, että taikina sai "levätä" jääkaapissa?

4 kommenttia:

  1. Voi jestas, olin ihan missannut tämän tekstin. Mitenköhän mä olen välillä näin hajamielinen... Kiitos, kun linkitit sen nyt, laitankin testaukseen! :) Ja tuo ainesosakuva on hyvä olla, sainhan mä siitä vanilja-aromistakin ahaa-elämyksiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täällähän oli sulle ihan henkilökohtaisesti suunnattu kuva ;-) Jos vain tykkäätte maapähkinävoista, niin luulisin näiden maistuvan! Varo etteivät pala, mulla meni osa roskiin.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)