sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

(Ultra)positiivinen

Paljon on viime aikoina tullut mietittyä positiivista ajattelua.

Olen sen valinnut blogini teemaksi ja näkökulmaksi. Yritän kirjoittaa arkisista ja minua lähellä olevista asioista, mutta aina positiivisesta näkökulmasta ja tuoden esiin elämän valoisat puolet. Olen koittanut tässä matkan varrella saada aikaan "valot päälle klik" -ilmiötä, eli saada myös lukijoita näkemään, että pimeän ja harmaan arjenkin keskellä voi  nähdä valonpilkkuja, kun vain osaa katsoa.

"Yltiöpositiivisuudesta" on viimeaikoina ollut puhetta eri kanavissa, ja sillä nähdäkseni tarkoitetaan jonkinlaista teennäistä yli-positiivisuutta, joka lähinnä ärsyttää. Ihminen, joka esittää aina jaksavansa, olevansa tyytyväinen ja onnellinen ja pitää siitä myös suurta meteliä taitaa olla se ihmistyyppi, joka tähän kategoriaan laitetaan. Sellainen, jota on vaikea kohdata ihmisenä ihmiselle, koska hän on olevinaan niin eri tasolla kuin kaikki muut. Kun jossain puhutaan yltiöpositiivisuudesta, tulee mieleeni, lasketaankohan minut blogini takia siihen joukkoon - vaikka missään nimessä se ei ole tarkoitus.

On olemassa tilanteita, joissa on vaikea nähdä valoa. Kuten lapsen kuolema. Tai vaikea sairaus. Tai kaikki voimat vievä väsymys tai masennus. Sellaisessa tilanteessa jonkun "yltiöpositiivinen" asenne saattaa tuntua ylivoimaiselta ja poistyöntävältä, eikä suinkaan kutsuvalta. Kun voimat riittävät juuri ja juuri päivästä selviämiseen, tuntuu ylitsepääsemättömältä tavoitella sellaisia asioita kuin ilo tai positiivisuus. Ihailen suunnattomasti niitä, jotka osaavat sanoa juuri oikeat lohdutuksen sanat vaikeassa tilanteessa oleville!

Yltiö"sellaista" tai ei, minä jatkan positiivisuuden etsimistä omassa pienessä elämässäni ja blogissani, koittaen nähdä ilon arkisissa, tavallisissa asioissa. Sanottakoon sitä vaikka ultrapositiivisuudeksi. Minulla on vahva vakaumus siitä, että emme käytä läheskään kaikkea sitä kapasiteettia, mikä meillä on, elämiseen ja siitä nauttimiseen, koska annamme negatiivisuuden viedä meitä liikaa. Sillä, mitä ajattelemme itsestämme ja meitä kohtaavista asioista on paljon suurempi merkitys kuin uskoisimmekaan. Haluan tuoda oman panokseni tähän ja näyttää, että MELKEIN kaikissa tilanteissa voi aina nähdä jotain hyvää, tai ainakin käyttää vähän paremman ajatuksen tekniikkaa, josta olen blogannut ainakin täällä ja täällä.

Teema ei kai ole järin seksikäs - sen huomaa tuosta lukijaboxista johon tulee lisää lukijoita todella hitaasti. Onko näkökulmani liian omituinen vai enkö tuo sitä riittävän selkeästi esiin? Kuten kaikki bloggaajat, haluaisin tietenkin, että boxiini tulisi lisää (iloisia) naamoja - vaikka tietenkään se ei ole mikään suora mittari blogin arvosta.  Facebookin kautta teitä lukijoita onkin enemmän, mistä olen tietenkin tosi iloinen ja kiitollinen. Saan myös välillä palautetta suoraan ihmisiltä, ja se on kaikista ihaninta. Se, kun joku sanoo saaneensa blogistani iloa synkkään päiväänsä tai tulleensa ajatelleeksi jotain eri tavalla kuin aiemmin. Kiitos teille kaikille, jotka luette! Siitä saan voimaa jatkaa ja siitä tiedän, että olen oikealla tiellä.

Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita kaikille! Myös teille, joiden sielussa aurinko on tällä hetkellä pilven takana.

Mallia narsissista: katse kohti valoa :-)

18 kommenttia:

  1. Ihan heti on PAKKO kommentoida, että blogisi ei täytä ainakaan omia "yltiöpositiivisen blogin" tunnuskriteerejäni! :) Minun mielestäni olet realistisesti positiivinen, ja kirjoitat pitkiä, perusteltuja ja mielenkiintoisia tekstejä. Se, että olet valinnut näkökulmaksesi positiivisuuden ei ole todellakaan huono asia, koska teksteistäsi näkee, että olet syvästi ajatteleva ihminen.

    Kun itse puhun yltiöpositiivisista blogeista, tarkoitan sellaisia kirjoittajia, jotka ykskantaan toteavat: "olen kuoleman väsynyt, mutta jaksan kyllä, koska lapseni ovat niin ihania". On mahtavaa, jos jonkun lapset todella ovat niin ihania, etteivät he koskaan saa yliväsynyttä äitiään raivon partaalle heittäytymällä marketin lattialle kurahaalareissaan tms. Minulle esim. valitettavasti on siunaantunut kaksi pientä (IHANAA!!!) poikaa, jotka osaavat hitsata hermooni juuri silloin kun näkevät sen olevan kireimmillään. Siinä tilanteessa en näe omaa nenääni kauemmaksi ja se elämän ihanuus kutistuu kauniiksi ajatukseksi. Muutaman tunnin kuluttua tilanne voi olla jo tyystin toinen. Minusta "yltiö"-etuliitteen ansaitsee herkimmin, jollei kirjoituksista välity elämän koko kirjo. Jokainen toki valitsee itse tyylinsä jolla kirjoittaa, ja toiset haluavat luonnollisesti rajata jotkin elämänalueet tyystin julkisen bloggailun ulkopuolelle.

    Tosielämässä tunnen vain harvoja yltiöpositiivisia ihmisiä. Ihmisten kanssa keskustellessa asioista välittyy aina monipuolisempi kuva. Vain muutama sellainen tuttava on, joiden vakio vastaus kaikkeen on "Ihanaa!". Vaikka kertoisin lapseni kuolleen ja taloni palaneen, he vastaisivat näin. Se tosin kertoo siitä, etteivät he todellisuudessa kuuntele toista osapuolta ensinkään.

    Viime vuosina olen itse allergisoitunut turhanpäiväiselle marinalle. Erityisesti työpaikalla tuntuu raskaalta kestää se, että kaikki on aina muka niin huonosti. Marinan sijasta olen itse yrittänyt töissä erityisesti alkaa ehkä juurikin yltiöpositiiviseksi, koska haluan leikata ikuiselta valitukselta siivet. Antaa vaihtoehtoisia ajatusmalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka, kiitos sanoistasi :) Positiivisuus valitettavan helposti tuomitaan joko teennäiseksi tai pinnalliseksi. Tiedän kyllä, että tässä meidän pienessä blogipiirissämme niin ei kuitenkaan ajatella Ilon vuodesta <3 Eri asia on, mitä ajattelee satunnainen vierailija.

      Samoin, olen allerginen tyhjänpäiväiselle valittamiselle ja yritän pysyä siitä niin kaukana kuin mahdollista, sillä se vie niin helposti mennessään. Ja aivan kuin sanot kommentissasi, yritän arjessa viljellä sellaista "vaikka väkisin vähän paremman ajatuksen tekniikkaa", jotten joutuisi negatiivisuuden kierteeseen. Ja, yllätys yllätys: se toimii! Nykyään olen harvoin todella pahalla tuulella tai vihainen jostakin. Joten jatkan sitä, silläkin uhalla että saan pinnallisen, teennäisen ja "yltiöpositiivisen" maineen ;-)

      Ehkäpä nämäkin, joika kuvaat yltiöpositiivisiksi bloggaajiksi, yrittävät tsempata itseään ja välttää negatiivisuuden. Tämä on spekulaatiota, koska en itse ole kohdannut yhtäkään sellaista blogia. En tiedä.

      Hehe, kurahaalari-itkupotkuraivarit saavat kenet tahansa unohtamaan kuinka ihanaa oma elämä on! Itseäni on kuitenkin helpottanut suunnattomasti ymmärtää "vähän paremman ajatuksen tekniikka": ei voi eikä tarvitsekaan hypätä tunneskaalassa raivosta tasapainoon, riittää kun ajattelee edes jonkun ajatuksen, joka sillä hetkellä tuntuu edes vähän paremmalta. Mainitsemassasi ääristressaavassa tilanteessa minulla ainakin helpotusta tuovat täysin painokelvottomat ajatukset, mutta ne ovatkin vain välivaihe kohti seuraavaa, vielä vähän parempaa ajatusta :)

      Poista
    2. Minä komppaan Mirkaa. Et sinä ole milelstäni yltiöpositiivinen, vaan juuri sopivan positiivinen :). Aidosti positivinen ihminen niin kuin sinä on muutakin kuin hymyä, "elämäni on vain ja ainoastaan täydellistä" tai pelkkää hehkutusta. Positiivinen ihminen kokee ihan yhtälailla surua, pettymystä ja epätoivoisia hetkiä kuin muutkin, positiivinen ihminen vain ei jää märehtimään niihin asioihin tai katkeroidu, vaan kääntää katseensa eteenpäin. Ajattelen, että positiivisuus on ennenkaikkea tapa reagoida ja löytää ratkaisuja, nähdä asioissa hyviä puolia.

      Kiitos valoisasta blogistasi, josta minä saan paljon voimaa, asennetta ja näkökulmaa!

      Poista
    3. Kiitos Elisa <3 ihanasta palautteesta! Ja kiitos sinulle samoin valosta ja voimasta jota itse välität bloggaamisen kautta!

      Positiivisuus on toden totta muutakin kuin hymyä, kuten määritteletkin varsin osuvasti! Minusta se on ennen kaikkea valinta ajatella se vähän parempi ajatus aina, kun vain suinkin mahdollista.

      Poista
  2. Mun mielestä sä oot löytänyt sun oman juttusi ja tykkään siitä. Eli jatka samalla linjalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenny kiitos paljon <3 Ja en missään nimessä voisi lopettaa nyt ;-)

      Poista
  3. En minäkään missään nimessä ajattele blogisi olevan yltiöpositiivinen tai ärsyttävän iloinen. Päin vastoin tämä on sellainen luonnollisen ilon ja positiivisuuden etsijän aarreaitta :) Tiedän kyllä niitäkin blogisteja, joiden elämässä koskaan ei (muka) ole mikään huonosti tai kaikki on pelkkää ihanuutta. Sellaisesta tyylistä voisi keittiöfilosofoida tuntikausia, mutta mieluummin sitä totta puhuen keskittyy johonkin muuhun.

    Aidot ja positiivisella tavalla elämänmakuiset blogit ovat suuri rikkaus! Ettei koko ajan vaan marmateta ja vaikeuksiinkin osataan suhtautua jotenkin rakentavalla tavalla - siitä minä tykkään. Ja siksi juuri käyn täälläkin vierailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Tuula, tiedän, ettet sinä ajatellut niin, mutta kiitos silti sanoistasi, ne lämmittävät kyllä mieltä ja sydäntä :)

      Minusta on mielenkiintoista nyt some-aikana, kuinka omasta elämästään voi tehdä virtuaalisesti ihan minkälaisen tahansa. Jos teen elämästäni blogissa tuollaisen "pelkkää ihanuutta" -elämän JA uskon siihen, muuttuuko elämäni oikeasti sellaiseksi?

      Minä en halua yrittääkään luoda itselleni "pelkkää ihanuutta" -elämää, en blogissa enkä oikeassa elämässä, ja on mukavaa, että vakkarilukijani ymmärtävät sen :)

      Valoisaa Wappu-viikkoa!

      Poista
  4. Positiivisuus pelkkänä pintana, ikäänkuin täydellisenä kulissina ja oman erinomaisuuden esittelynä on tylsää, mutta aito, elämänmakuinen tyytyväisyys sen sijaan on virkistävää. Sinä kuulut tuohon jälkimmäiseen ryhmään minun mielestäni :) Uskon vakaasti siihen, että onni ja hyvä olo tarttuu ja lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. Aina voi nähdä hyviä asioita, kaikissa asioissa on kääntöpuolensa. Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frederika kauniista sanoistasi blogistani, ja en voisi olla enemmän samaa mieltä mitä tulee hyvän olon tarttumiseen!

      Poista
  5. Minäkään en ajattele blogisi olevan yltiöpositiivinen, ennemminkin niin että sinä olet löytänyt oman juttusi ja olet (syystäkin) siitä iloinen.

    Minun blogistani kyllä joskus löytyy nurkumistakin, ehkä siksi että blogi on minulle eräänlainen purkautumiskanava. Kun saan pahimmat puhkuttua ulos, tulee vähän parempi olo ja huomaa ettei tämä nyt niin kamalaa olekaan. Mutta iloa ja valonpilkkuja sielläkin etsitään - ja löydetään!

    Aurinkoista ja iloista Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, ei ole mitään vikaa nurkua omassa blogissaan! Blogi on mitä mainioin tapa purkautua ja pitää "päiväkirjaa" ja saada vertaistukea ja palautetta. Kannatan sitä ehdottomasti!
      Kiitos ja samoin aurinkoa sinne :)

      Poista
  6. Kiitos blogistasi. Sen lukeminen tekee minut onnelliseksi ja saa hyvmyn huulille. Oikein ihanaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: Kiitos paljon, että luet blogiani ja kommentoit sitä noin kauniisti! En tiedä kuka olet, mutta ei se haittaa, sillä saan sinulta voimaa jatkaa tätä ja olen siitä hyvin kiitollinen <3 ! Ihanaa vapunjatkoa sinulle myös!

      Poista
  7. Myös minun mielestä blogisi on loistava juuri sellaisena kuin se on. Itse bloggailen melko samasta näkökulmasta :) Olen sitä mieltä, että maailma tarvitsee lisää positiivisuutta. Itse elin hyvin pitkään tajuamatta, miten paljon omilla ajatuksillaan voi vaikuttaa omaan oloonsa.
    Ylistys valopilkuille. Energistä viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä onkin todella melko sama blogiperspektiivi ja mielipide mitä tulee positiivisuuteen ja ajatuksen voimaan :) Jatkakaamme urheasti valitsemallamme tiellä! Energiaa sinne myös <3

      Poista
  8. samoilla linjoilla kuin edelliset kommentoijat: äkkilukemalta et tunnu yltiöpositiivilta :)

    Positiivinen asenne elämään on kuitenkin jotain aivan muuta kuin yltiöpositiivisuus - toisessa on elämänmakua ja rouheutta, toisessa on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa. Missä raja näiden kahden välillä menee - en tiedä?
    Olisikohan se jossain niillä kieppeillä, että tavallisesti positiivinen pimahtaa kurahaalari-itkupotkuraivarista, tunnustaa sen ainakin itselleen ja nauraa jälkikäteen - kun taas yltiöpositiivinen tiristäisi tiukkaan yhteenpuristettujen hampaidensa välistä raivaroivalle lapsukaiselle että "ihanaa sinä ilmaisuvoimainen kultaseni"?

    Kaiken ei tarvitse olla ihanaa, mutta suhtautumistapansa useimpiin asioihin voi valita. Niin ainakin itselleni yritän vakuutella.

    Iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuota pohdin usein, että missä menee se pieni ero, sillä joskus on myös niin, että "aito ilo" täytyy käynnistää "vaikka väkisin", toisin sanoen vähän pakottaa itsensä ajattelemaan se ensimmäinen vähän parempi ajatus.
      Mutta antamasi esimerkki on aika kuvaava siitä pienestä erosta :)

      Kiitos kun tulit lukijakseni - taidanpa tulla vastavierailulle!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)